Sosiaalidemokraatit tekivät odotetun mutta silti radikaalin leikkauksen johdossaan. Nuoreen Jutta Urpilaiseen kohdistuvat valtavat paineet. Hänen pitäisi tehdä se, mitä pidetään lähes mahdottomana tehtävänä: uudistaa ukkoutunut SDP.
Kokkolalaisella Jutta Urpilaisella on ikää vain 32 vuotta, ja hän on ensimmäinen nainen yli satavuotiaan SDP:n johdossa. Hänet valittiin perjantaina Eero Heinäluoman seuraajaksi siksi, että puolue uudistuisi perusteellisesti. Tehdään historiaa ja valitaan Jutta, hänen kannattajansa toistelivat. Niin tapahtui, ja Urpilainenkin korosti lyhyissä kiitossanoissaan ratkaisun ennakkoluulottomuutta.
Nuoren naisen valinta on todellakin rohkea uusi avaus SDP:ltä, jonka jäsenten keski-ikä on noin 60 vuotta ja jossa aina arvostettu kokemusta ja osaamista. SDP:llä on ollut pitkään suunta hukassa ja visio hämärtynyt. Puolue on mennyt vaaleihin vanhan hyvinvointiretoriikkansa varassa ja ay-liikkeen tukemana, mutta nyt puoluekokous tunnusti valinnoillaan, että useita vaalivoittoja tuonut vanha tie on kuljettu loppuun. Eduskuntavaalien kolmossija, yli vuosi oppositiossa ja kannatuksen polkeminen paikallaan gallupeissa näyttävät kypsyttäneet demarit täysin.
Heinäluoman ja puoluesihteeri Maarit Feldt-Rannan vapaaehtoiset eronpyynnöt tarjosivat SDP:lle suuren mahdollisuuden ja demarit käyttivät sen hyväksi tekemällä kertaheitolla ja riskejä kaihtamatta rajun nuorennusleikkauksen. Urpilaisesta tuli Suomen "Mona Sahlin", ja nyt sekä Suomen että Ruotsin sosiaalidemokraatteja johtaa nainen.
Kun Heinäluoma ilmoitti talvella eroavansa, SDP:n uuden puheenjohtajan tärkeimpänä valintakriteerinä pidettiin yleisesti pääministerikelpoisuutta. Vereksen vetojuhdan pitää olla valmis hyppäämään koska tahansa pääministerin saappaisiin, sanottiin. Tuo ehto menetti kuitenkin merkityksen puheenjohtajakampanjan aikana, kun se olisi johtanut Erkki Tuomiojan valintaan eikä hänen linjallaan ollut riittävästi tukea.
Puoluekokous valitsi Urpilaisen, joka oli sanonut aiemmin varomattomasti, että jos Matti Vanhasen hallitus kaatuisi ja SDP muodostaisi uuden hallituksen, hän pyytäisi puheenjohtajana pääministeriksi Paavo Lipposen. Rehellinen lausunto kertoi epävarmuudesta ja kokemuksen vähäisyydestä.
Perjantaina Hämeenlinnassa valintansa jälkeen Urpilainen sanoi, että hän pitää nyt itseään yhtenä mahdollisena pääministeriehdokkaana. Muina niminä hän mainitsi tällä kertaa Lipposen sekä Heinäluoman. Puheenjohtajavaalissa toiselle kierrokselle selvinnyttä Tuomiojaa hän ei noteerannut. Urpilainen lisäsi kuitenkin realistisesti, että seuraavat pääministerivaalit käydään todennäköisesti vasta 2011. Hänellä on siis kolme vuotta harjoitteluaikaa pääministerin tehtäviin.
Puheenjohtajan vaihdos on aina puolueelle historiallinen tapahtuma, mutta pysyvän poliittisen historian teko alkaa Urpilaisella, uudella puoluesihteerillä Ari Korhosella ja koko SDP:llä vasta juhlahumun laannuttua. Urpilainen otti vastaan kovan haasteen: SDP:n uudistamisen moderniksi vasemmistopuolueeksi ja kokoavaksi kansanliikkeeksi.
Vaikka Urpilaisessa on lavakarismaa, hän on toistaiseksi raikkaine olemuksineen ja tuoreine kasvoineen kuitenkin vain imago, lupaus muutoksesta ja viesti ulospäin. Hänessä on kuitenkin ainesta, muuten hän ei olisi pessyt koko muuta ehdokaspoppoota. Lokakuun kunnallisvaalit ovat Urpilaisen ensimmäinen testi, mutta hänen onnistumistaan uudistajana mitataan toden teolla vasta sillä, pääseekö SDP hallitukseen 2011.