Tony Blairin suosio on juuri nyt aivan alamaissa lähinnä Irakin sodan vuoksi, mutta historiaan hän jää yhtenä Britannian kyvykkäimmistä poliitikoista.
Saattaa olla, että Britannian pääministerin Tony Blairin poliittisen kohtalon ratkaisivat Floridan vaalikoneet. Niiden myötä Yhdysvalloissa valtaan nousi mies, jonka kanssa liittoutuminen koitui lopulta Blairin taakaksi. Presidentti Bill Clinton oli Blairin hengenheimolaisia. Kun George W. Bush pääsi kiistellyissä vaaleissa presidentiksi, Blair reaalipoliitikkona ja Britannian etujen nimissä linjasi itsensä tämän lähimmäksi liittolaiseksi.
Ennen syyskuun 2001 terrori-iskuja asialla ei juuri ollut merkitystä. Mutta kun Yhdysvaltain vastareaktio terrorismiin muuttui Irakin sodaksi, juuri Britannian tuki oikeutti puhumaan kansainvälisestä liittoumasta. Sitten sodan perusteilta putosi pohja pois ja Bushin politiikan suosio maailmalla romahti samaan kuiluun. Myös Blair sai tästä kaikesta ja etenkin Irakin sodasta tahran, joka pahasti mustasi hänen viimeisiä vuosiaan pääministerinä.
Poliittinen suosio on katoavaa ja vaihtelevaa lajia, ja Blairista oli tullut jo rasite omalle puolueelleen. Luopuminen oli ainoa vaihtoehto, ja aikaisempikin lähtö olisi ollut perusteltavissa. Torstaina saatiin kuitenkin jo esimakua siitä, että Irak ei suinkaan jää leimaamaan mielikuvaa Tony Blairista.
Hän ei ole poliittinen hylkiö, vaan hänestä puhutaan jo nyt historiaan jäävänä vaikuttajana. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kaikkien on pakko tunnustaa hänen ansionsa Britannian politiikan uudistajana.
Runsaat kymmenen vuotta sitten Blairilla oli käsissään repaleinen, eksyksissä ollut ja Margaret Thatcherin kaudella perin pohjin lyöty työväenpuolue. Uuden johtajan myötä puolue sai dynaamisen ja nuorekkaan keulakuvan, mutta Blair ei tyytynyt siihen. Hän uudisti puolueensa pohjia myöten ja vei sen suoraan keskelle modernia, globalisoituvaa maailmaa.
Vanhasta työväenliikkeen retoriikasta ei tässä mylläkässä jäänyt paljon jäljelle, mutta palkintona oli historialliset kolme peräkkäistä vaalivoittoa - ja se, että Britannian talous on erinomaisessa kunnossa. Maa on uusinut itsensä tavalla, jota Euroopan toiset suuret maat Ranska ja Saksa eivät ole lähelläkään. Samalla kulttuuri ja monenlainen muu dynamiikka kukoistaa.
Tämä on pitkälti juuri Blairin luoman ilmapiirin ansiota.
Todennäköisin seuraaja pääministerinä on valtiovarainministeri Gordon Brown. On hyvin mahdollista, että Blairia vanhempi Brown jää lyhyen välikauden johtajaksi ja Britannian keulakuvaksi jatkossa nousee David Cameron, kilpailevan konservatiivisen puolueen uudistaja. Hänkin näyttää tarkkaan tutkineen Blairin oppeja.
Blair jättää seuraajalleen haasteita riittämiin. Joukot ovat yhä Irakissa, terroristisoluja löytyy brittikaupungeista, suhde EU:n tavoitteisiin on maassa aina pulmallinen. Ei politiikka koskaan valmiiksi tule, mutta miten sitten käykin, Blairin jättämä perintö elää ja vaikuttaa.
Liittoutuminen tiukasti Bushin kylkeen maksoi Blairille paljon ja siitä saatu hyöty näyttää vähäiseltä. Tätäkin asiaa on silti ehkä tuoreeltaan vaikea mitata. Tuskin vielä tiedetään kaikkea, mitä taustoilla on tapahtunut ja mihin Blair ehkä on onnistunut vaikuttamaan.
Edessä hänellä on vielä pääministerinä G8-maiden kokous ja EU:n huippukokous, joissa listoilla ovat muun muassa ilmastonmuutos ja EU:n perustuslaki. Poliittisia paineita ei enää ole, ja on mielenkiintoista nähdä, kuinka Blair loppuajan käyttää.