Lähes parinkymmenen vuoden ajan harjoitettu tietoinen veropolitiikka on johtanut siihen, että tuloerot ovat revähtäneet historiallisen korkealle. Samaan aikaan, kun köyhät ovat köyhtyneet, ovat keskituloiset ja rikkaat juhlineet.
Kun taloudessa on mennyt hyvin, niin kovin moni ei ole edes huomannut tuloerojen rujoa kärjistymistä tai yksinhuoltajavanhemman lasten nukkavieruja talvihaalareita.
Vakituisen työpaikan omaaville palkansaajille on sopinut, että ansiotuloverotus on keventynyt vuosi vuodelta. Jos et usko, niin katso palkkakuittiasi 90-luvun alusta.
Kevennyksestä ei silti ole tullut mieleen valittaa, vaikka onkin ihmetyttänyt, miten se on mahdollista, kun valtionvelka ja köyhyys kaiken aikaa kasvavat.
Tosirikkaat eivät ole pitäneet meteliä sietämättömän keveästä pääomaverotuksestaan. Espanjan aurinkorannikolla sangrialasi kädessä on ehkä jopa huvittanut tieto siitä, että siellä pakkasessa ne keskituloiset raatavat ja maksavat progressiivista ansiotuloveroa. Vähemmän rikkaatkin ovat tyytyneet osaansa ja mahdollisuuteen ottaa verotonta osinkoa tiettyyn määrään pörssiin listaamattomista yrityksistä. Vaikerrusta ei ole kuulunut.
Kansalaisten ostovoima on kasvanut, kun inflaatio on pysynyt aisoissa ja korot alhaalla. Ne, joilla tulokehitys on ollut vakaa ja nouseva, ovat viime vuosina päässeet nauttimaan suomalaisen hyvinvoinnin parhaista puolista.
Rahaa on riittänyt, ostoksilla ei ole tarvinnut pihdata, eikä tinkiä autonvaihdosta tai ulkomaanmatkoista.
Suomalaiskuluttajien usko talouteen horjuu kuitenkin juuri nyt. Kestävyysvaje ja odotettavissa olevat säästöt ovat kavahduttaneet. Hillopurkin pohja häämöttää, piti makeasta tai ei.
Suomen tilanne onkin kimurantti pitkällä aikavälillä. Rakenteelliset tekijät painavat päälle, lähivuosikymmenet ovat ikääntymisen takia ongelmalliset.
Viime aikoina kiihtynyt verokeskustelu on paljastanut monta vinoumaa. Tuloerot supistuivat 1960-luvulta aina 1990-luvun puoleen väliin asti, jonka jälkeen on tapahtunut jyrkkä käänne.
Selitys löytyy pääomatulojen kasvusta. Suurituloisimpien ryhmässä nimenomaan pääomatulojen osuus on kasvanut samaan aikaan, kun yrittäjätulo ja palkkatulo ovat pienentyneet.
Lapsiperheköyhyys puolestaan on kaksin- jopa kolminkertaistunut viimeisen 15 vuoden aikana. Kohtalaista eläketuloa nauttivilla verotus on myös kiristynyt vuosi vuodelta.
Tämän jälkeen ei kai ole liian populistista väittää, että solidaarisuus on kuollut ja kuopattu.
Valtiovarainministeriön kestävyysraportti ja Hetemäen verotyöryhmän ehdotukset patistavat muutokseen. Julkisen talouden kestävyysvaje pitää saada oikaistua lähivuosina, jotta Suomelle ei käy niin kuin talouskriisin kanssa nyt painivissa maissa.
Veronkorotukset, säästö- ja leikkauslistat ovat valmiina uuden hallituksen pöytälaatikossa, oli kokoonpano sitten kahden tai kolmen suurimman puolueen. Koalition kokoonpanosta riippuu kuitenkin se hienosäätö, miten korotusten ja säästöjen taakka jaetaan eri tuloryhmille.
Hetemäen työryhmä esittää ansioverotuloon alennusta, mutta korotusta arvonlisäveroon. Myös pääomatuloveroa nostettaisiin hippusen. Toisella kädellä annetaan, mutta toisella otetaan.
Kasvun oloissa ja tuloverotuksen keventyessä monelta jäi hoksaamatta, että verotuksen painopiste siirtyi välillisiin veroihin. Tietoisen, mutta hiljaisen työn tuloksena on pitkälle kehittynyt tasaveroyhteiskunta. Poliittista keskustelua järjestelmän oikeudenmukaisuudesta ei ole havaittavissa.
Tasaverot kirpaisevat pahiten lapsiperheitä, pienipalkkaisia, työttömiä, opiskelijoita ja eläkeläisiä. Heidän tulonsa menevät jo nyt suoraan kulutukseen ja tasaveroihin.
Verosuunnittelu onkin aivan muille kuin köyhälle kansanosalle varattu etuoikeus karttaa veroja ja yhteisvastuuta.