Toisen maailmansodan historian tulkinnoissa on yhä ongelmia, jopa jännitteitä. Oleellista silti on, että Eurooppa näyttää vihdoin oppineen läksynsä, eikä uuden suursodan varjoa näy missään.
Maailma alkoi revetä 70 vuotta sitten Saksan ja Puolan rajalta. Se ei tullut yllättäen, sillä kehitys oli ollut pahaenteistä jo pitkään. Silti vasta 1. syyskuuta 1939 särkyivät lopullisesti kuvitelmat siitä, mitä Adolf Hitlerin johtama natsidiktatuuriksi muuttunut Saksa todella hautoi. Britannian silloisen pääministerin Neville Chamberlainin illuusio "rauhasta meidän elinaikanamme" muuttui hirvittävimmäksi sodaksi, jonka historia on koskaan nähnyt.
Jääkö se myös sellaiseksi, sitä emme voi tietää. Varmaa on vain, että jos jokin tuleva konflikti kantaa kolmannen maailmansodan nimeä, silloin vaakalaudalla on jo koko sivilisaation olemassaolo.
Toisen maailmansodan tapahtumat järkyttivät lähtemättömästi kuvaa ihmisyydestä. Hitlerin pyrkimys Euroopan juutalaisväestön täydelliseen tuhoamiseen teollisen mittakaavan keskitys- ja tuhoamisleireissä on äärimmäinen esimerkki siitä, mihin rotuviha ja sokea ideologia voivat johtaa.
Syyllisyys toiseen maailmansotaan lankeaa yksiselitteisesti Hitlerin Saksan niskaan. Silti Berliinissä ei pitänyt majaansa noiden synkkien vuosien ainoa diktatuuri. Stalinin Neuvostoliitto oli kyynisesti vain viikkoa ennen sodan alkua sopinut Saksan kanssa maiden välisen alueen jakamisesta etupiireihin, ja myöhemmin syyskuussa puna-armeija vyöryi ottamaan oman osansa Puolasta.
Tähän neuvostomiehitykseen liittyy noin 20 000 puolalaisupseerin joukkomurha Katynin metsikössä. Tapahtuman jättämä haava haittaa yhä Puolan ja Venäjän suhteita.
Historian muistelu tällä tasolla on aina väistämättä myös nykyhetken politiikkaa. On huomionarvoista, että Venäjän pääministeri Vladimir Putin oli läsnä muistotilaisuudessa Puolassa.
Puolan ja Venäjän ristiriitaiset ja jännittyneetkin tulkinnat tapahtumista olivat hyvin havaittavissa muistopäivänä. Sen alla Putin oli kuitenkin tuominnut Molotov-Ribbentrop -sopimuksen ja ottanyt Katynin tapahtumat esiin, joskin varovasti. Se oli kädenojennus Puolan suuntaan, tuskin ilman päivänpoliittista laskelmointia.
Viime päivinä on liikkunut uutisia siitä, että Yhdysvallat saattaa olla muuttamassa Puolaan ja Tshekkiin aikomansa ohjuskilven suunnitelmia. Lisäksi Yhdysvaltoja edusti Puolan muistopäivässä kansallinen turvallisuusneuvonantaja James Jones eikä kukaan tunnetumpi hahmo. Amerikkalaisdelegaation arvovalta oli pienempi kuin Puolassa olisi toivottu.
Tämä liittyy itäisessä Euroopassa yleistyvään käsitykseen siitä, että Barack Obaman hallinnon mielenkiinto on aivan muilla ilmansuunnilla. Venäjän diplomatia saa näin tilaa, jota Putin nyt käytti.
Suurvaltadiplomatian pelikenttä on aina liikkeessä. Oleellisinta toisen maailmansodan alkua muistellessa on silti nähdä, kuinka olematonta on jännitys Euroopassa nyt verrattuna mihin tahansa aikaan 1900-luvun alkuvuosista asti. Kahden maailmansodan, diktatuurien ja kylmän sodan varjot ovat poissa, kauppa käy, ihmiset ovat vapaita liikkumaan, erilaisuudelle on tilaa.
70 vuotta sitten Euroopan varalle oli aivan toisenlaisia suunnitelmia. Jyrkkien ideologioiden ja jyrkän kansallismielisyyden pitäminen historian roskatynnyrissä on paras tae maanosan tulevaisuudelle.