Oulun ylioppilasteatterin muistissa on katkos. Teatterin 40-vuotisjuhlissa viime viikonloppuna vanhinta kaartia edusti 60-luvun lopulla toiminnassa mukana ollut Oulun kaupunginteatterin tarpeistonhoitaja Jussi Ahtinen. Alkuaikojen pioneerit olivat joukosta poissa, eikä yksinomaan siksi, ettei heillä ollut aikaa ja mahdollisuutta osallistua juhlaan, vaan koska kukaan ei ollut heitä kutsunut.
Ei voitu kutsua, kun ei tiedetty, keitä pioneerit olivat!
Ylioppilasteatterin menneisyys herättää kaihoisia ja vähemmän maireita muistoja. Arkistojen kätköistä on löytynyt kellastuneita lehtiartikkeleita, jotka osoittavat, että ylioppilasteatterin aktiviteeteista on keskusteltu kovastikin.
Eräs keskustelun herättäjä oli 1973 järjestetty Brecht-viikko ja etenkin viikon Brecht-seminaari. Kaisu Mikkola moitti Kalevassa seminaarin kohderyhmää, joksi oli valittu ammattilaiset ja ylioppilasteatterilaiset itse eikä normaali yleisö.
"Enkä tiedä, kuinka hyvin se meni heillekään perille - päätellen niistä väsähtäneistä, uneliaista ilmeistä ja nukkuvista asennoista, joita havaitsin seminaarissa pistäytyessäni." (Kaleva 31.10.1973)
Ylioppilasteatterilaiset reagoivat arvosteluun, mutta vasta kaksi viikkoa myöhemmin. He selittivät, ettei vapaaehtoisuuteen perustuvalla ja lisäksi vielä köyhällä yhteisöllä ole varaa palkata tilaisuuksien järjestäjäksi ammattilaisia. Aktiivijäsenistöllä oli lisäksi syksyn aikana ollut kädet täynnä muita tehtäviä:
"Osansa näihin kiireisiin oli kansainvälisellä imperialismilla, jonka hyökkäykset Chilessä ja Lähi-idässä ovat antaneet kaikille rauhan puolesta toimiville voimille työtä täyspäivätoimisesti."
Aamulehden kolumnissaan Parras alias Olavi Veistäjä (1908-1988) löi Oulun kärhämän leikiksi (Aamulehti 25.11.1973):
"Hirvittävää on kansainvälinen imperialismi. Sen tuhot ulottuvat ja kohdistuvat uskomattoman laajalle - aina Oulun korkeudelle saakka. Siellä se on tuottanut suurta haittaa Oulun ylioppilasteatterille. (...) Kovat ovat ajat, kun Oulussa ei riitä kansainvälisen imperialismin vastustamiseen enää osapäivätyö vaan on huhkittava täyspäiväisesti. Ihmekö sitten, jos yksi Brecht-viikko siinä hötäkässä jää rauhanvoimilta hunningolle."
Ylioppilasteatterin kaltaiset yhteisöt ovat tärkeitä kulttuuritoimijoita. Toivottavasti Oulun ylioppilasteatteri saa pystyyn ulkopuolelta rahoitetun projektin, jossa yhdistyksen arkisto käydään läpi, tuntemattomat toimijat valokuvissa tunnistetaan, lehtiartikkelit päivitetään ja historian hämäriin kadonneet aktiivit kaivetaan esiin.
Lopputuloksena voisi olla 50-vuotishistoriikki, josta Oulun ylioppilasteatteri, ylioppilaskunta ja Oulun kaupunki voisivat olla ylpeitä!
Eeva Kauppinen