Perussuomalaisista potkut saanut kansanedustaja James Hirvisaari vastaa ex-puoluetoveriensa arvosteluun arvioimalla heidän joukkuepelitaitonsa blogissaan.
Ykkösinhokikseen Hirvisaari nostaa ryhmänjohtaja Pirkko Ruohonen-Lernerin, jota hän luonnehtii kiukkuiseksi ja pahantuuliseksi ja ihmissuhdehallinnaltaan ala-arvoiseksi median nuoleskelijaksi.
Kovaa arvostelua Hirvisaarelta saavat myös Tom Packalén ja Maria Tolppanen sekä perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja Simon Elo. Puheenjohtaja Timo Soinia Hirvisaari arvostelee kyvyttömyydestään puolustaa omiaan.
Hirvisaari opastaa, että "puolueessa tarvitaan sellaista puhdistusta, jossa kovaäänisille hajaannuksen ja epäluulojen aiheuttajille, ilkeille omien puukottajille osoitetaan ovea tai vähintään näytetään kaapin paikka".
Hirvisaari Kettusesta: "Politiikan ketkuilun taituri"
Oululainen kansanedustaja Olli Immonen saa Hirvisaarelta hyvät pisteet. "Immonen ei petä eikä kaveria jätä", Hirvisaari kuvailee.
Kajaanilaista Pentti Kettusta Hirvisaari puolestaan kuvaa väsyttävän hidaspuheiseksi jaarittelijaksi, joka on kuitenkin hyvin kartalla politiikassa.
"Vanhanaikainen politiikan ketkuilun taituri, mutta Pentti on silti selvästi plussalla."
Plussalla ovat myös oululainen kansanedustajat Ville Vähämäki ja muhoslainen Pirkko Mattila.
"Suorasanainen Pirkko ei ole ihan väritön persoona", Hirvisaari kirjoittaa.