Tiehallinnon Oulun tiepiiri, Liikenneturva, Liikkuva poliisi sekä Oulun ja Kainuun riistanhoitopiirit muistuttavat autoilijoita syksyn korkeasta hirvikolaririskistä. Tiehallinnon onnettomuusrekisterin mukaan vuonna 2005 ajettiin Oulun läänissä 431 hirvikolaria. Onnettomuuksissa kuoli 2 henkilöä.
Hirvionnettomuuksien määrä on pysytellyt Oulun läänin alueella huomattavan korkealla jo usean vuoden ajan. Oulun riistanhoitopiirin alueen kolarimäärä on hieman vähentynyt, kun puolestaan Kainuussa kolarimäärät ovat kasvusuunnassa.
Riski joutua hirvieläinonnettomuuksiin kasvaa pimeällä
Eniten hirvien kanssa kolaroitiin syys- ja lokakuussa. Riski törmätä eläimiin kasvaa valaistuksen vähetessä. Eläimet liikkuvat erityisesti hämärässä, auringon nousun ja laskun lähitunteina.
Onnettomuusriskiä lisäävät vielä hirvien kiima-aikainen liikehdintä, syyskuun lopussa alkava metsästys sekä hirvien siirtyminen talvehtimispaikoille.
Syksyllä hirvikanta on suurimmillaan.
Varovaisuus ja valppaus auttavat
Suuri merkitys onnettomuuksien ehkäisyssä on autoilijoiden varovaisuudella, valppaudella ja oikealla ennakoinnilla. Varsinkin vakavimpiin seurauksiin johtavat hirvionnettomuudet tapahtuvat korkeilla ajonopeuksilla. Nopeuden alentaminen onkin tärkein varotoimi kolareiden estämiseksi.
Hirven kohtaa useimmiten metsäisillä paikoilla, peuran ja kauriin niiden lisäksi myös peltoaukeilla. Eläimet ylittävät tietä useimmiten alavien metsäisten notkelmien, peltojen reunojen sekä riista-aitojen päiden kohdilla.
Syksyn hirvikolaririskistä muistutetaan autoilijoita
Hirvionnettomuusvaaran lisääntymisestä muistuttamiseksi autoilijoille järjestetään infotilaisuuksia perjantaina 22.9. klo 17-21 ja lauantaina 23.9. klo 10-14 Oulun seudulla Tupoksen ABC-huoltamolla, Pudasjärvellä Koillisportin ABC-huoltamolla ja Kainuussa Kontiomäen Shellillä. Liikkuva poliisi suorittaa lisäksi tehostettua ajonopeuksien valvontaa hirvivaara-alueilla lokakuussa.