Suomen hirvikannat ovat kehittyneet epävakaasti, ja lyhyessä ajassa kanta näyttää myös muuttuneen geneettisesti, ilmenee Joensuun yliopistossa perjantaina tarkastetusta väitöskirjasta.
Filosofian maisteri Tuire Nygrén tutki hirvikannan säätelyä sekä biologisena että luonnonvarapoliittisena kysymyksenä. Tutkijan mukaan kannan rakenteen muutos on johtanut ei-toivottuihin ja mahdollisesti jopa peruuttamattomiin muutoksiin.
Ongelmien taustalla on pyrkimys tuottavuuden maksimointiin. Valikoivalla metsästyksellä on pyritty ylläpitämään mahdollisimman hyvätuottoista, mutta vähän vahinkoja tuottavaa hirvikantaa. Pääluvusta on vuosittain poistettu kolmasosa.
Tuottavuutta on tehostettu vasaverotuksella ja naarashirvien säästämisellä.
– Sen seurauksena urosten osuudet ovat pienentyneet, urosten ja naaraiden ikäjakautumat eriytyneet ja kannan kehityksestä tullut epävakaata, tutkija luettelee.
Vuosituhannen vaihteessa Suomessa oli tuottavampi hirvikanta kuin missään muualla maailmassa.
– Tuottavuuden kasvulla on hintansa. Myös hirvivahingot ovat aika ajoin kasvaneet kohtuuttoman suuriksi.
Perimän muuttuminen näkyy siinä, että vajaan 20 vuoden aikana lapiosarvisten yksilöitten osuus on pienentynyt.
– Muutos on ollut yllättävän nopea, Nygrén toteaa.
Tutkimuksen mukaan epävakautta on korostanut 1990-luvun jälkipuoliskolta lähtien saaliskeskeinen kannansäätelypolitiikka.
– Kun kannan verotus on ollut vuodesta toiseen kaavamaista, metsästyksen jälkeen elämään jäävän kannan rakenne on ollut jatkuvassa muutoksen tilassa.
Utopiana kehityksen vakauttaminen
Nygrénin mukaan arvostetusta riistaeläimestä on tullut haitta, jonka arvo valtiontaloudelle on arvioitu negatiiviseksi.
Tutkimuksen lopuksi hän hahmottelee säätelyutopiaa, jolla kehitys voitaisiin vakauttaa. Tällöin muun muassa hirvivahingot olisivat pienempiä, kannan kestävyys varmempaa ja hirvenmetsästys arvostetumpaa.
Vakauden hintana olisivat jonkin verran alhaisemmat saaliit ja lihamäärät. Toisaalta sarvisaaliit olisivat paremmat.