Jo eteinen on pullollaan puheensorinaa. Kuulumisia kysellään ja elämäntilanne päivitetään jo ennen sisälle menoa. Tulijoiden joukossa on paljon toisilleen tuttuja, mutta myös heitä, joiden nimen muistamiseksi pitää ponnistella.
95-vuotias veteraani asettuu viimeiseen pöytään. Toisessa seuruees-sa istuu virkauransa etelässä tehnyt entinen kaupunginjohtaja, tuolla muualta kylään muuttanut opettaja. Sukulaiset asettuvat lähelle toisiaan. Toinen huone on täynnä perheenäitejä ja -isiä lapsineen.
Suomessa eletään näinä aikoina hirvipeijaisten aikaa. Sadat hirviporukat kutsuvat maanomistajat yhteiseen pöytään kiitokseksi siitä, että saavat järjestää jahdin heidän maillaan. Moni kuulee kutsun ja tulee koululle, metsästysmajalle tai kylätalolle syömään.
Peijaiset ovat ikiaikainen perinne. Ne tarkoittavat karhun tai muun suuren riistaeläimen kaadon ja itse eläimenkin kunniaksi järjestettyjä pitoja. Peijaisrituaalissa saaliiksi saatu eläin pyrittiin palauttamaan metsästysmaille uuteen elämään.
Muinaisesta rituaalista on muokkautunut sosiaalinen tapahtuma, johon ihmiset tulevat nauttimaan hyvästä ruuasta ja toistensa seurasta. Muualle muuttaneelle entisen kotikylän hirvipeijaiset ovat mainio tilaisuus solahtaa hetkeksi yhteisöön, josta on lähtenyt. Monelle peijaiset ovat yksi vuoden kohokohdista. Siksi on hienoa, että jahtiporukat jaksavat yhä uudelleen järjestää kaikille avoimia juhlia.
Peijaisissa tarjottavat lihat pataan tuoneilla hirviporukoillakin on huikean suuri yhteisöllinen merkitys. Sen tietää jokainen, joka on kirkkaana syyspäivänä ollut liian suurella nuotiolla inttämässä siitä, kenen passiin se valtava uroshirvi kymmenen vuotta sitten ensin tuli.
Hirviporukassa tulo- ja ikäerot häipyvät eikä sukupuolierojakaan tunneta. Liikuntavammainen pääsee jahtiin, kun asiat hoidetaan oikein.
Moni suomalaisessa syrjäkylässä sinnittelevä sinkkumies pääsee syksyn hirvijahtiviikkoina tärkeäksi osaksi suurempaa yhteisöä. Voi olla, että jahtikauden piristysruiske kantaa taas kerran pimeän talven yli.
Toki hirvijahti on muutakin kuin hyvän mielen hyrinää tervastulilla. Moni unohtaa, että metsästys on myös maanteiden turvallisuuden ylläpitoa yhtä lailla kuin metsätuhojen ehkäisyäkin.
Tänä vuonna on myönnetty runsaat 54 000 hirvenkaatolupaa. Yhdellä luvalla saa kaataa joko yhden täysikasvuisen eläimen tai kaksi vasaa.
Hirvien määrä korreloi suoraan hirvionnettomuuksien määrään. Turmien luku on Liikenneturvan tilastojen mukaan laskenut jopa 40 prosenttia vuoden 2001 huippuluvuista, mutta vuodesta 2011 niiden määrä on ollut kasvussa.
Kun hirvionnettomuuksien määrä suhteutetaan ajettuihin tiekilometreihin, sattuu eniten onnettomuuksia Lapissa. Pohjois-Pohjanmaallakin niitä sattuu enemmän kuin maassa keskimäärin.
Viime vuonna Suomessa sattui yli 1 800 hirvionnettomuutta, kolme prosenttia edellisvuotta vähemmän. Hirvikolareissa kuoli kolme ja loukkaantui 145 ihmistä.
Hirvikannan koon sääntely on alituista tasapainottelua elinvoimaisen kannan ja vahinkojen määrän välillä. Tasapainoon pääsemiseksi tarvitaan ajantasaista tietoa hirvien määrästä. Siihen tarvitaan myös niitä kymmeniä tuhansia metsästäjiä, jotka karsivat hirvikantaa syksyisissä jahdeissa. Metsästäjien uurastuksen tuloksena suomalaisiin koteihin ja peijaispöytiin kannetaan valtava määrä varmasti ympäristöystävällistä syötävää.