"Minä en ymmärrä miten joku voi ampua hirviä", totesi 11-vuotias tytär lauantaina, tämän syksyn hirvenmetsästyksen aloituspäivän aamuna.
"Minä kyllä ymmärrän, että niitä pitää ampua. Muutenhan niitä olisi ihan liikaa ja joka paikassa", jatkui tuumailu.
Tästä tunteilusta ja järkeilystä muodostui yksi mielipide hirvenmetsästyksestä. Aika monella muullakin suomalaisella on oma mielipiteensä hirvijahdista. Aika monen muunkin suomalaisen mielipide perustuu järkeen, tunteeseen, tai molempiin.
Tämän syksyn hirvenmetsästykseen myönnettiin lähes viidennes enemmän pyyntilupia kuin vuosi sitten. Lupamäärän kasvun takana on tarve vähentää hirvikantaa, sillä ensimmäisiä merkkejä kannan runsastumisesta on kuulemma taas havaittavissa.
Vuosituhannen vaihteessa hirvien talvikanta oli yli 140 000 hirven tasolla. Nyt, 2000-luvulla harjoitetun voimakkaan metsästyksen seurauksena, talvikanta on alle 100 000 yksilön luokkaa. Myönnettyjen pyyntilupien määrästä voi päätellä, että sekin on vielä liikaa.
Hirvien talvikannan pienentämisellä noin kolmanneksella on ollut vaikutuksensa. Esimerkiksi hirvikolarien määrän kerrotaan puolittuneen.
Kolareita tapahtuu vähemmän, kun hirviä on vähemmän. Se tuntuu hyvinkin luonnolliselta.
Onko hirvikolarien määrä kuitenkaan suoraan verrannollinen hirvikannan kokoon? Siitäkin asiasta on olemassa erilaisia mielipiteitä ja tulkintoja.
Kalevassa (25.9.2010) haastateltu hirvijahdin konkari Tauno Matela ei syyttäisi hirvikolareista yksinomaan nelijalkaista hirvieläintä. Hänen mielestään monessa tapauksessa todellinen syy voikin löytyä autosta, ratin takaa.
Hyvin usein hirvikolariuutisissa kerrotaan hirven sännänneen yllättäen ja vauhdilla tielle auton eteen.
Matela väittää kokemukseensa nojaten, että hirvi ei säntäile ja syöksyile muulloin kuin ajettuna tai säikäytettynä.
Hänen mielestä olisikin syytä pohtia, kuinka usein käykin todellisuudessa niin, että tietä ylittävä hirvi joutuu nykyajan kiireen, malttamattomuuden ja nopeusrajoituksista piittaamattomuuden takia auton yllättämäksi.
Mielenkiintoista on se, että vaikka hirvikanta on pienentynyt, metsässä siitä ei ole merkkiäkään. Päinvastoin hirvien aiheuttamien metsävahinkojen sanotaan lisääntyneen ja tilanteen käyneen nykyisellään kestämättömäksi. Näin on erityisesti pohjoisissa riistanhoitopiireissä.
Metsähallituksen mailla Utajärvellä lähes puolella hirvien syötävissä olevien taimikoiden alasta on eriasteisia hirvituhoja. Erittäin pahoja hirvituhoja on todettu olevan myös Pudasjärvellä ja Taivalkoskella.
Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksessa on puolestaan ynnätty hirvivahinkojen pinta-alan olleen viime vuonna Oulun riistanhoitopiirissä suuremman kuin männyn istutusalan.
Tämä on kuulemma johtanut siihen, että vuonna 2009 hirvivahinkomäärät nousivat yli viisinkertaisiksi edelliseen vuoteen verrattuna.
Kun edellä mainitut asiat paketoi yhteen, ei ole ihme, että Oulun riistanhoitopiirin piirihallituksen puheenjohtaja Risto Hanhineva on ymmällään.
Hirvikannan pienentyminen ja hirvikolareiden määrän puolittuminen vielä sopivat yhteen, mutta kun yhtälöön lisätään samanaikainen hirvien aiheuttamien metsätuhojen moninkertaistuminen, tulee yhtälöstä mysteeri.
Ainakaan maallikko ei saa yhtälöstä ymmärrettävää muuten kuin ajattelemalla, että 2000-luvulla hirvikannasta on tähdätty pois vain tielle säntäilevät yksilöt. Nälkäiset häirikköjyrsijät ovat saaneet jäädä rellestämään maastoon.
Toki muitakin ratkaisuja yhtälön avaamiseksi luulisi löytyvän, niin järjellä kuin tunteella.