”Siellä on taas tehty fiksuja päätöksiä”, naurahtaa J. Kärkkäisen kaupallinen johtaja Antti Korkiakoski.
Hän viittaa kommentillaan valtioneuvoston torstaina antamaan asetukseen, jonka mukaan hirvieläinten metsästäjien täytyy jatkossa pukeutua punaisen sijasta oranssiin.
Ensi keväänä voimaan astuva asetus edellyttää, että kaksi kolmasosaa hirvieläimen metsästäjän vaatteesta pitää olla oranssia tai oranssin punaista väriä.
Uudistus johtuu siitä, että punavihervärisokeilla voi olla vaikeuksia erottaa tummanpunaista väriä tummanvihreästä taustasta. Kun tummanpunainen kangas kastuu, se tummenee entisestään.
Suomen metsästäjäliiton Oulun piirin toiminnanjohtaja Asko Lampinen pitää uudistusta hyvänä, jos sillä saadaan estettyä yksikin tapaturma.
”Mutta metsästäjille tämä on kustannuskysymys. Joku saattaa sanoa, että en vaihdakaan oranssiin vaan käytän entisiä värejä. Siitä tulee sitten sanomista. Vielä asiasta ei ole noussut isompaa polemiikkia.”
Onko asetus mielestäsi turha? Säädelläänkö metsästystä jo liikaa? Kerro kantasi.