Hi­ros­hi­man pom­mi­tuk­ses­ta 61 vuotta

Tänään on kulunut tasan 61 vuotta siitä, kun Yhdysvallat pudotti atomipommin Japanin Hiroshimaan. Kolme päivää myöhemmin pommitettiin myös Nagasakia.

Japanilainen poika rukoilemassa Hiroshiman pommituksen vuosipäivänä.
Japanilainen poika rukoilemassa Hiroshiman pommituksen vuosipäivänä.
Kuva: KAZUHIRO NOGI

Kymmenettuhannet ihmiset hiljentyivät Hiroshimassa muistamaan uhreja sunnuntaina kello 8.15. Silloin tuli kuluneeksi minuutilleen 61 vuotta siitä kun Yhdysvallat pudotti atomipommin kaupunkiin nujertaakseen sotaa käyvän Japanin. Kaupungin 350 000 asukkaasta 140 000 menehtyi heti.

Hiroshiman pormestari Tadatoshi Akiba vetosi ydinaseiden hävittämisen puolesta ja arvosteli maailman poliittisia johtaja kuuroudesta hiroshimalaisten vetoomuksille.

"Pahuuteen ihastuneiden ja ydinaseiden orjuuttamien maiden lukumäärä kasvaa", hän sanoi.

Kansainvälisen yhteisön pysyviä huolenaiheita ovat Iranin ja Pohjois-Korean ydinhankkeet. Iran on kiistänyt kehittelevänsä ydinasetta; Pohjois-Korea on puolestaan ilmoittanut rakentaneensa atomipommeja.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan puolestaan varoitti viestissään Hiroshimalle ydinaseiden leviämisestä edelleen. Hän muistutti siitä, että ydinaseita saattaisi päätyä myös "ei-valtiollisten toimijoiden käsiin".

Jokavuotiseen tapaan Akiba pyysi avokätisempää apua atomipommihyökkäyksistä eloonjääneiden auttamiseksi. Vuosipäivän alla oikeus totesi päätöksessään Japanin valtion kitsastelleen korvausten myöntämisessä joillekin uhreille. Päätös koski 41:tä ihmistä, jotka olivat jääneet vaille eloonjääneille myönnettäviä etuja.

Hiroshimalaisten ohella atomipommihyökkäyksen uhriksi joutuivat Nagasakin kaupungin asukkaat kolme päivää maailman ensimmäisen atomipommin pudottamisen jälkeen. Kuusi päivää myöhemmin toinen maailmansota oli Japanin osalta ohi sen antauduttua.

Tähän mennessä atomipommista johtuneisiin sairauksiin ja vammoihin on maan viranomaisten mukaan kuollut jo yli 385 000 henkeä. Atomipommin uhreja muisteltiin sunnuntaina ympäri maailman, myös Suomessa.

Ilmoita asiavirheestä