Kirjoittaja on Kalevan avustaja Tallinnassa.
Viron uudesta itsenäistymisestä tulee elokuussa kuluneeksi 11 vuotta. Viro on vakiinnuttanut asemansa itsenäisenä valtiona, jossa hallitsee yksi maailman vapaimmista talouksista eikä väestön demokraattisten oikeuksien sortamisestakaan ole mitään näkyviä merkkejä. Viro liittyy kohta Natoon ja EU:hun ja todistaa sillä neuvostoajan katkerien muistojen jääneen kauas taaksepäin.
Monien ihmisten mielissä elää kuitenkin yhä kommunistisen kauden synkkä varjo. Syyllisiä etsitään ja kostoa halutaan. Monet poliittiset piirit käyttävät menneisyyden kaipuuta hyväksi kamppaillessaan valitsijoiden sieluista.
Viron itsenäisyyttä tavoitelleen korkeimman neuvoston päätöksellä kommunismin hirmuteot tuomittiin jo vuonna 1988. Päätöstä seurasi oikeudenkäyntejä Stalinin kauden joukkopidätysten ja -murhien toimeenpanijoita kohtaan. Vaan aikaa oli kulunut jo melkoisesti eikä kovin montaa elossaolevaa rikollista enää löydetty. Sortokauden uhreille taas myönnettiin korvauksia menetetystä omaisuudesta. Siperiaan joutuneiden eläkkeitä korotettiin.
Silloinen parlamentti mitätöi myös vuoden 1940 Viron nukkehallituksen päätöksen Neuvostoliittoon liittymisestä. Oikeudelliset ratkaisut näiden tapahtumien pohjalta langetettiin siis jo uuden itsenäisyyden aattona. Sama henki oli vahvasti mukana vuonna 1992 hyväksytyssä uudessa perustuslaissa, joka syntyi suuren kansallisen yhteisymmärryksen ja sovinnon merkeissä. Kymmenen vuoden aikana ei ole tarvinnut muuttaa piiruakaan perustuslain tekstistä. Vasta liittyminen EU:hun tuonee perustuslakiin joitakin lisäyksiä.
Viime vuonna uonna vietettiin Virossa niinkutsutun kesäkuun kyydityksen 60-vuotispäivää. Kesällä 1941 pakkosiirrettiin Virosta Pohjois-Venäjälle ja Siperiaan noin 10 000 itsenäisen Viron korkeaa virkamiestä, sotilasta, poliisia ja tuomaria perheineen. Suuri osa heistä kuoli vankileireillä tai karkotuspaikalla vallinneiden epäinhimmilliste olojen vuoksi.
Tämän kansallisen surupäivän edellä Viron parlamentissa virisi 33 kansanedustajan toimesta idea julkilausumasta, jolla koko maailman huomio olisi käännetty kommunististen hirmuhallitsijoiden suorittamiin rikoksiin. Samalla julistettaisiin rikollisiksi KGB ja sen edeltäjät, Neuvostoliiton kommunistinen puolue ja sen virolainen paikallisjärjestö EKP.
Julkilausuman sävy oli kuitenkin sellainen, että sitä saattoi käyttää käynnistyneessä presidentinvaalikampanjassa kommunistiseen puolueeseen kuuluneita ehdokkaita vastaan. Olivathan kaksi pääehdokasta, nykyinen presidentti Arnold Rüütel ja parlamentin puhemies Toomas Savi molemmat olleet NKP:n aktiivijäseniä. Rüütel kuului kaiken lisäksi pitkään EKP:n keskuskomiteaan ja toimi jopa sen sihteerinä.
Äärikansalliset voimat päättivät käyttää tätä korttia mainittuja ehdokkaita vastaan. He vaativat julkilausumaan vedoten, ettei entisillä kommunisteilla olisi asiaa presidentinvaaleihin. Tämä suututti suurimman osan Viron kansasta, koska kyseiset henkilöt nauttivat laajaa kansansuosiota. Rüüteliä on pidettu jopa Viron uuden itsenäisyyden yhtenä arkkitehtinä. Niinpä osa kansanedustajista vetäytyi ja julkilausuma jäi presidentinvaalin edellä pöydälle. Rüütel taas sai huimasti lisä-ääniä ajojahdin seurauksena, koska myös valitsijamiesten joukossa oli monia entisiä kommunistejä.
Virossa pidetään ensi syksynä paikallisvaalit ja keväällä parlamenttivaalit. Niinpä tietyt poliittiset piirit päättivät lämmittää uudelleen julkilausuman. He törmäsivät kuitenkin siihen, että julkilausuman antaminen juuri Kiinan puheenjohtajan Jiang Zeminin vierailun alla olisi voitu maailmalla tulkita epäystävällisenä eleenä arvovierasta ja koko Kiinan kansaa vastaan.
Niinpä lopullinen päätöksenteko jäi juhannusalusviikkoon. Julkilausumaan liitettiin myös muistutus natsi-Saksan hirmuteoista. Tällä haluttiin rauhoittaa juutalaisjärjestöjä ja USA:ta, joka suurlähettiläänsä suulla oli pahoitellut Viron suhtautumista juutalaisvainojen uhrien muiston kunnioittamiseen.
18. kesäkuuta julkilausuma sitten hyväksyttiin melko mitäänsanomattomassa muodossa. Siinä painotetaan, ettei siitä seuraa mitään toimia yksittäisiä kommunisteja eikä sortoon osallistuneiden organisaatioiden työntekijöitä kohtaan, mikäli he eivät henkilökohtaisesti ole syyllistyneet rikoksiin. Tällaisessa laimeassa muodossa kaksi kolmasosaa kansanedustajista oli valmis hyväksymään tekstin.
Nyt jää nähtäväksi, yrittävätkö oppositiossa olevat äärikansalliset voimat käyttää tekstiä alkaneessa vaalitaistelussa lyömäaseena, onhan entisiä kommunisteja eniten juuri nykyisen hallituksen takana olevissa puolueissa.