Taiteilija Eeli Aallon, 76, viime vuosikymmenellä syntynyt sadan teoksen Oulu-aiheinen sarja on ollut näyttelynä internetissä 1990-luvun lopulta. Viiden vuoden projektina, oikeastaan tien päällä, kävellessä, syntyneet teokset ovat verkon kautta poikineet parikin jättiyllätystä.
Markus-pojan työ toi ensin hurjasti yhteydenottoja ympäri maailman. Huimin kokemus oli, kun posti toi kutsun Firenzen kansainväliseen nykytaiteen biennaaliin Italiaan ensi joulukuuksi. Näyttelyn sisäinen lautakunta kutsui Aallon pelkästään nettinäyttelyn ansiosta.
Edellisessä biennaalissa oli lähes 800 taiteilijaa 73 maasta.
"Olen kyllä hyvin onnellinen Oulu-kuvien menestyksestä, että ne ovat löytäneet upeasti tien, hyvin kauaksi, taidemaailman huipulle", Aalto pohtii kotonaan Kempeleen Hinkkitiellä.
"Olen aidosti kuvannut omaa ympäristöäni, kaunistelematta, rumentamatta, ikään kuin rakkaudentunnustuksena. Tämä on havaittu, ymmärretty."
Lampi ja Rintala
Ensimmäiset sarjan työt syntyivät 1993, kun Aalto oli lopettanut filmien teot telkkarille. Aalto ryhtyi miettimään, mitä hän haluaisi tehdä.
Aalto halusi olla riippumaton, ajattelematta rahaa tai taidevirtauksia. Itsestään selvä aihe oli Oulu, joka on Viipurin jälkeen ollut hänen kotikaupunkinsa 1940-luvun alusta.
"Mikä sen parempi aihe", Aalto kertaa. "Tuntui, että mulla on voimaa."
Aallolla on klassinen ja perusteellinen taidekoulutus. Sen jälkeen hän työskenteli filmin parissa pitkään. Sormiharjoituksena, testatakseen taitojaan, hän teki oman versionsa Botticellin Venuksen syntymästä ennen Oulu-sarjaa. Teoksesta on tehty johdannaisia kautta aikojen, yhtenä Lutherin hovimaalari Lucas Granachin Venus ja Amor. Aallon Amorista tuli lapsisotilas konepistooleineen.
"Kun muut tekevät kansainvälistä, minä teen paikallista, vähän niin kuin Vilho Lampi, joka on mun lemppari", Aalto pohdiskelee. "Niinpä mä sukelsin Ouluun, katselematta mitään, kuuntelematta ketään. Frederika, Airi, piti sudet poissa", hän lisää vaimoonsa viitaten.
"Rintalan Paavon kanssa oltiin aina puhelinyhteydessä ja tuumattiin, että 1900-luvun loppuun on aikaa tehdä ja niinhän se tehtiin."
Edelfelt ja Gallen
"Viisi vuotta maalasin katsomatta sivulle, käymättä missään."
Kun sarja alkoi olla valmis, yliopistossa tietotekniikkaa opiskeleva Markus-poika ehdotti, että tehdään näyttely silloin vielä uuteen webbiin. Aalto ei tiennyt sellaisesta mitään, ei omistanut edes tietokonetta.
"Epämuodikasta, ei noita halua yksikään taidemuseo, eikä galleria - niin kuin ei ole halunnutkaan," Aalto miettii.
Hän kirjoitti päiväkirjoja ikään kuin näyttelyn tueksi, ja vähitellen hän pystyi itsekin tekemään sivuja nettiin, noin karkeasti.
"Noi ei kiinnosta ketään, pieni, pohjoisen kaupunki", Aalto kertoo miettineensä. Hän pyysi Markusta asentamaan sivuille laskurin ja yhteydenottojen määrä yllätti.
Hitaan modeemiyhteyden korvasi myöhemmin laajakaista ja Aalto ryhtyi surfailemaan netissä. Hän kirjoitti oman nimensä Googleen ja löysi hämmästyksekseen itsensä maailman sivuilta. Amazon, maailman suurin taidekustantamo, jolla on valtavat nettisivut, esitteli hänen Oulu-kuvansa - vieläpä niin, että hän oli ainoa elossa oleva suomalaistaiteilija, Edelfeltin ja Gallen-Kallelan seurassa.
Yllätyksekseen hänen Botticelli-työtään tutkitaan kansainvälisesti samassa sarjassa kuin Napoleonin hovimaalaria, van Goghia tai Tiziania.
"Se on aika hieno kokemus," Aalto myhäilee.
Myös Firenzen kutsu hivelee taiteilijaa. "Mä luulen, että tämä on melkoinen ennakkotapaus."