Eeva on kuin äiti tai isä. Olen odottanut häntä kuin auringon nousua", sanoo 82-vuotias Hilma Lappalainen. Eeva on Eeva Helle, 56, joka on ollut Tuirassa kerrostalossa asuvan vanhuksen ystävä parin vuoden ajan. "Kyllä kannattaa rohjeta ottaa yhteyttä SPR:iin tai johonkin muuhun järjestöön. Sain sieltä itselleni tärkeän ystävän", vakuuttaa vanhus.
Heidän ensikosketuksensa oli järjestetty. Hilma näki lehdessä ilmoituksen SPR:n ystäväpalveluista ja soitti. Yksinään asuva vanhus kaipasi seuraa: kuulijaa, puhujaa. Nyt ystävyys on jo syvää. Sen huomaa monesta asiasta: katseesta, kosketuksesta ja samalla aaltopituudella olemisesta.
Hilma joutuu olemaan aina sisällä, koska voimat ja kunto eivät riitä ulos asti. "Viimeksi kävin ulkona kesällä 2002." Toki hän pystyy käpsehtimään kotonaan rollaattorilla.
Eeva huomasi ystävätoiminnan pian sen jälkeen kun omat vanhemmat kuolivat. Äiti oli pitkään Hiirosenkodissa ja siellä on paljon vanhuksia, joiden luona ei käy ketään. SPR ja seurakunnan vapaaehtoistyö olivat tuttuja jo aikaisemmin. Perheellä ei ollut mitään sitä vastaan, että päiväkodin johtaja meni mukaan ystävätoimintaan.
"Tarvitsisimme lisää väkeä. Kysyntää on paljon enemmän kuin mitä voidaan tarjota. Ennen kaikkea haluaisimme nuoria mukaamme. Ystävyys on antoisaa, voi antaa ja saada. Tietää, että voi auttaa. Moni vanhus tuntee itsensä turvattomaksi."
Hilmalla ei synkannut ystäväpalvelun ensimmäinen ehdokkaan kanssa. Ystävä olisi halunnut olla kävelyseuraa, eikä Hilma ollut enää kävelykuntoinen. Kun Eeva tuli, natsasi heti. "Olimme kuin vanhoja tuttavia", vakuuttavat molemmat.
Aika kuluu yhdessä
"Teemme ihan tavallisia asioita. Juttelemme, mietimme, muistelemme ja intämme. Koska Hilman näkö on hyvä, en lue hänelle kuten monet tekevät. Monet myös laulavat, jos sattuu olemaan sellainen taito", sanoo Eeva. "Eikä saa auttaa liikaa."
Vaikka Eeva kävi alussa kaupassa, ei hän käy enää. Siitä huolehtivat kotiavustajat. Suunnilleen kerran viikossa käy Eeva katsomassa Hilmaa. Jos ei ehdi käymään, voi soittaa. Seuraavat treffit ovat ystävänpäivänä.
Vanhat asiat vievät paljon aikaa. Ikäihmisen muisti kun tuppaa olemaan sellainen, että ne pysyvät hyvin muistin päällä. Uudet asiat tahtovat sen sijaan unohtua. "Minä joudun elämään vähän silmännäöltä. Kun käännän selkäni, asia unohtuu", valittaa Hilma.
"Ei totuus ole kuitenkaan näin huono. Hilma muistaa paljon nykyasioitakin", selventää Eeva. Hilma seuraa vielä tarkasti aikaansa. Radio ja telkkari ovat hyvänä apuna. Myös sanomalehti näkyy ilman laseja. Televisiossa kiinnostaa "kevyt hömppä".
"Kauniita ja rohkeita ei kuitenkaan. Se meni liian rivoksi ja raa'aksi. Murheita riittää aina kotonakin."
Se harmittaa, kun Salkkarit, Salatut elämät, jäi tiistaina pois Venla-gaalan vuoksi. Myös tietokilpailut ovat hyviä. Riitta Väisäsen juontama Kymppitonni on mukava, samoin Kuutamolla.
Hilma on työväen ihmisiä ja vasemmisto ajaa hänen asioitaan. "Taikka tiedä häntä. Samanlaisia taitavat olla kaikki puolueet."
EU on kaiken pahan alku ja juuri. "Sieltä tehdään näitä direktiivejä ja ohjeita. Kun Suomi meni EU:iin, kaikki alkoi mennä päin persausta. Ahtisaari veti Suomen sinne ensimmäisenä", innostuu Hilma.
Hän ei aio äänestää tulevissa vaaleissa. "Ei minun ääntä enää tarvita. Ehkä kuitenkin lähden, jos kotiäänestäjät käyvät." Molemmat aikovat pohtia vielä asiaa.
Nahkatehtaalla ja Merijalilla
Hilman elämä on ollut kovaa työtä. Hän muutti Tyrnävältä kotoa Ouluun vuonna 1963. "Veljen kanssa pistettiin heinät seipäille ja minä lähdin Åströmin nahkatehtaalle töihin. Kun se meni konkurssiin, tie vei Merijalille pastiroleja pakkaamaan. Olen saanut olla itsellinen. Tiedän, mitä työ on. Varsinkin Merijalin työkoneella oli kiire."
"Tyttö on kasvatettu ja hän hommasi hyvän ammatin. Myös lapsen isä olisi tullut mukaan väkisin. Ajattelin, että yksinään pärjää paremmin kuin huonon miehen kanssa", heittää Hilma.
Vanhus ei ole paljoakaan tekemisissä sukulaisten kanssa, poikkeuksena tietenkin oma tytär. Hän asuu perheineen kaukana, eikä voi usein vierailla äitinsä luona. 98-vuotias sisar kuoli viime vuonna. Toki Hilmalla on myös vanha työkaveri ja sydänystävä, joka hoitelee myös laskut.
Aika käy pitkäksi, vaikka kotona vierailee ruokapalvelun ruoan tuoja ja kotiavustaja kiitettävästi. Heillä ei jää paljon aikaa rupatteluun. "Kyllä ruoan tuoja sanoo, mitä ruokaa on, mutta eipä ehdi puhua muuta."
Hilma ei näivettynyt nuorena kotona. Kymmenet maat on käyty: Venäjät, Kanariat, Unkari ja Keski-Euroopat. Niistä riittää puhumista Eevan kanssa.
Vaikka Hilmalla on monenlaista pientä tautia, on hän elämäänsä tyytyväinen. Mitä nyt varpaat ja jalat kylmettyvät ja se jäytää. Jotkut entisvanhaan veden kielelle saaneet ruoat eivät välttämättä sovi.
Vaikka muisti on heikentynyt, muistaa Hilma ottaa lääkkeet. Ei mitään valmiiksi lajiteltuja, vaan hän valikoi ne itse. Sen jälkeen ovat vuorossa merkinnät kalenteriin. "En tarvitse jakajaa."
"Kun vaan pysyisi tuo muistirukka, eikä karkailisi", huokaa Hilma. Hänellä on myös turvapuhelin, jota hän on joutunut käyttämään pari kertaa. Se lisää turvallisuutta. Tietää, että jos jotain tapahtuu, apu on lähellä.
Hilma elää päivän kerrallaan. "Viekööt mihin tahansa sitten, kun en täällä pysty olemaan. Ei huolehdita siitä nyt."