Vieläkö joku muistaa postimerkkeilyä? Entisestä joka pojan harrastuksesta on tullut harmaapäisten pappojen laji, jonka parissa alle kolmikymppinen on kuin alaikäinen. Silti se sopisi monelle teinillekin.
Nykynuorten touhut tuppaavat olemaan vähän rajuja - ajatellaanpa vaikka parkouria, paintball-ammuntaa tai metallinnypläystä. Tietokonepeleissäkin riittää räiskintää, lätkästä puhumattakaan. Rajuinta on, jos lätkä yhdistetään metalliin.
Miten tässä joukossa pärjää kunnollinen, rauhallinen, hiljainen vanhan ajan harrastus, postimerkkeily? Joka pojan puuhaa se ei taida enää olla: Oulun postimerkkikerhostakaan ei teinifilatelisteja löydy. Itse asiassa koko kerhon keski-ikä on 65:n kieppeillä, arvioi kiiminkiläinen Matti Erkkilä, 28. Hän on kerhon ainoa alle kolmikymppinen jäsen ja saa siten edustaa nuorison näkökulmaa aiheeseen.
Houkutteleeko postimerkkeily nuorisoa?
Siitä on tosi vaikea innostua nykypäivänä, koska postimerkkejä ei enää tule koteihin samalla tavalla kuin ennen. Joulumerkit ovat ainoita, joita tulee. Sehän on tosi aneemista, jos saa muutaman merkin vuodessa. Ja jos ajattelee nuorempaa polvea, jotain kymmenvuotiaita, niin esimerkiksi videopelit ovat näyttävän näköisiä, mutta postimerkkeilyssä istutaan hissukseen pöydän ääressä. Eihän se kovin näyttävää ole.
Keräilyä sinänsä ei ole menetetty - nuorisohan kerää esimerkiksi jääkiekkokortteja - mutta postimerkkien aihepiiri ei ole kilpailukykyinen jääkiekon rinnalla. Ja postimerkit saavat tosi vähän julkisuutta.
Mikä sinut sitten veti niiden pariin?
Kotoa löytyi pikku laatikko monenmaalaisia merkkejä ja aloin lajitella niitä. Siihen se olisi saattanut tyssätäkin, mutta muutama luokkakaveri keräsi myös postimerkkejä - me oltiin noin kymmenvuotiaita - ja vaihtohomma lähti käyntiin. Eipä ne enää taida keräillä, eivät ainakaan ole kerhoon asti järjestäytyneet.
Olitteko te luokan nynnyjä?
Niin kai sen voi sanoa. Kovemmat kaverit harrastivat enemmän liikunnallisia juttuja. En ole koskaan ollut kovin rämäpäinen, vaan vähän varovaisempi ja varmistelevampi joka asiassa, en mikään uhkapeluri.
Nykyään harrastuksia pitää kuitenkin perustella huippuelämyksillä. Millaisia kiksejä filateliasta irtoaa?
Kun siihen pääsee sisälle, se on aika koukuttava juttu. Postimerkkien parissa vierähtää hyvin herkästi pari tuntia, parhaimmillaan koko päivä. Jos katsot televisiota, niin arkipäivän murheet pyörivät päässä, mutta postimerkkeily on niin... siihen pystyy keskittymään niin täydellisesti, että kaikki muu unohtuu. Se siinä on.
Viekö se toisiin tiloihin niin kuin rokinsoitto tai jokin extremelaji?
Ei se sentään niin hektistä ole. Ei pääse siihen flow´hun, niin kuin jotkut sanoo.
Aijai, flow´n puute kuulostaa nuorten korvissa kyllä aika pahalta. Tuoko merkkien metsästäminen edes seikkailuntuntua? Tai onko niissä jotain eksotiikkaa?
Eipä oikeastaan.
Mikä niissä sitten kiehtoo?
Sun pitää kysyä sitä joltain psykologilta: miksi ihmiset keräävät tämmöisiä paperilappusia, jotka joku toinen on osapuilleen nakannut roskiin... Se on vaan jotenkin koukuttavaa. Jos sulla on viiden merkin sarja ja yksi puuttuu, niin kyllä harmittaa: voi vitsi, kun saisi tuohon sen yhden. Sitten kun sen viimein löydät, niin onhan siinä se löytämisen riemu.
Ja lisäksi se keskittynyt, hiljainen tunnelma.
Se on yksi viehätyspuolista, ainakin mulle. En ole koskaan ollut kovin kilpailuhenkinen urheilijapoika. Enemmän olen viihtynyt omissa oloissani.
Kaipaatko extreme-elämyksiä?
En. Oikeastaan yritän välttää niitä.
Harrastatko mitään muuta?
On mulla semmoiset askartelu- ja käsityöjutut. Nyt kun olen ollut työttömänä, olen tehnyt aika paljon mattoja. Tuokin on mun tekemä, ja tuokin.
Ja näin tuli todistettua, että filatelia on sopii edelleen nuorille. Nimittäin niille lukemattomille luokan hiljaisille, jotka eivät välitä vauhdista, vaarasta ja fyysisestä mittelöstä. Jotka nauttivat syrjäänvetäytymisestä ja omasta rauhasta. Jotka eivät nosta itseään eturiviin ja jäävät median hätäisen katseen ulottumattomiin.
Ja kun Matti Erkkilä lopuksi arvioi postimerkkeilyä sanoin "Onhan se semmoinen nössöjen laji. Eivät nuoret arvosta tällaista hiljaista toimintaa", tekee mieli vastata:
Älä ole niin varma.
Kansallinen postimerkkinäyttely
Lapoex 2010 Lahdessa 26.-28.3.
www.filatelisti.fi