Oululainen kuumailmapallopeli AirBuccaneers menestyi maailmanlaajuisessa pelikisassa omaperäisyydellä. Sillä se kiri kolmanneksi ohi useiden räiskintäpelien.
Pelin hahmot eivät edusta Lara Croft -tyyppiä. Mukana on pelimaailmassa harvinainen näky: vanhempi nainen, vatsan kohdalta röllähtänyt Hiljanharso. Muita pelin arkkityyppejä ovat Järkä-Juntta, Rähmä-Eki ja Pikkulukki.
Mytologinen ympäristö, persoonalliset pelihahmot ja muut ei-stereotyyppiset ratkaisut olivat uniikin oululaisen pelin valtit.
"AirBuccaneersissa oli suunnittelufilosofiana, että haetaan suomalaista rujoutta, rumaa kauneutta, kömpelön esteettisiä ratkaisuja aina pelihahmoihin asti. Emme tehneet stereotyyppisiä, utopistisia vartaloita vaan maanläheisempiä hahmoja. Hoikalla puolella on oikein semmoista konkkelihahmoa", kertoo pelisuunnittelija, professori Tony Manninen.
Pelin toteutti Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen pelitutkimusyksikkö Ludocraft Mannisen johdolla. Tuotantotiimi oli kahdeksan hengen suuruinen.
"Jo hahmojen nimet pyrkivät antamaan vahvempia mielikuvia kuin vaikka tavanomainen Leena", perustelee käsikirjoittaja Pekko Koskinen.
Hän kertoo etsineensä mukaan pelimaailman väliinputoajatyyppejä. Sellainen on juuri esimerkiksi vanhempi naishenkilö. Liekö koskaan ennen nähty pelissä Hiljanharson kaltaista vanhempaa saatikka tukevaa naishenkilöä sankarina.
"Tätä piirrettä näkyy elokuvissakin, etenkin Hollywood-massassa. Peleissä se on vaan paljon pahempaa, melkein sääntö."
Myöskään pelimaailman luomisessa ei lähdetty rapakon taakse vaan pysyttiin kotitanhuvilla. Syvyyttä haettiin pohjoisesta mytologiasta.
Kansanperimä
on suo
AirBuccaneersissa liidellään lehmännahkaisilla kuumailmapalloilla Inarinjärven kaltaisissa maisemissa. Pallojen nimet on otettu alueella esiintyvästä kalastosta ja linnustosta.
"Tyhjiöön on hankala rakentaa mitään, mikä toimisi. Taustatarina tekee kokonaisuudesta eheän. Uskottava on ehkä vähän harhaanjohtava sana, mutta sisällöltään rikkaaseen peliin on helpompi uppoutua. Sieltä löytyy, nousee ja kumpuaa asioita eikä oppimiskäyrälle tule heti rajoja vastaan", luonnehtii Tony Manninen.
AirBuccaneers on imenyt sisältöä kansanperimästä. Työryhmä on suodattanut sitä tarpeisiinsa ja luo omaa kansanperinnettä. Samoin teki J.R.R. TolkienTaru sormusten herrassa -trilogiassaan.
"Kansanperimä ei jää henkiin, jos siihen suhtaudutaan kuin se olisi kiveä. Kiven sijaan sen tulisi olla kuin kasvi, versoen alati uusia muotoja. Nuorempi polvi kyllästyy auttamatta mantramaiseen vanhan toistoon", korostaa Pekko Koskinen.
Hän huomauttaa, että kulttuuriperimä on myös suo, johon voi hukkua.
Koskisen mielestä ei kannata ottaa mentaliteettia, että kansanperimäaineisto perustelee itsensä jo sen takia, että se on kansanperimää. Tämä johtaa väkinäisiin ja kuolleisiin tuotteisiin.
Myös Tony Manninen varoittaa, ettei pelkällä hyvällä kulttuuriperinnön hyödyntämisellä vielä tehdä hyviä pelejä. Pelin on oltava hyvä myös pelinä. Jos molemmat puolet ovat vahvoja, vasta silloin ne kantavat uusiin ulottuvuuksiin.
Manninen visioi, että joskus vuosien kuluttua AirBuccaneersiin luodut kuumailmapallot saattavat solahtaa osaksi suomalaista kansanperinnettä.
"Asialle löytyi faktapohjaa Karjalan alueelta. Venäläisissä kronikoissa on kuvauksia suokaasuilla täytetyistä, valaan rakoista rakennetuista ilma-aluksista, joilla on kuljetettu tervaa sisämaasta Kajaaniin. Kuka tietää, minkä verran niissä on tarua ja minkä verran totta."
Myrkyllinen Kirmukarmu
AirBuccaneers-pelissä on vahva hahmo Kirmukarmu. Peliä säännöllisesti pelaava kansainvälinen peliporukka nappasi sen oitis ryhmänsä nimeksi. Kirmukarmu on hyvä esimerkki siitä, miten AirBuccaneers hyödyntää kansanperimää.
Kirmukarmu ei ole Lönnrotin kokoamasta Kalevalasta vaan hänet löydettiin Vesilahden Hintsalasta kerätyistä kansantarinoista. Kirmu oli pakanasotapäällikkö ja paikkakunnan ensimmäisen kristinuskon levittäjän Hunnun Herran verivihollinen 1100-luvulla.
"Peliin tarvittiin hahmo, joka paimentaa pelaajat oikealle pelialueelle, jos siellä joku innostuu marjanpoiminnasta ja retkeilystä. Ratkaisuksi löytyi Kirmukarmu ja itiöpilviä heittävät myrkkysienet", kertoo Tony Manninen.
Lähtökohta otettiin kansantarinasta, mutta se väännettiin palvelemaan peliä.
"Perinnetarinan kristinuskoon kääntymisen sijaan Kirmukarmu haudataan elävältä, vailla toivoa kuolemasta. Hänen synkeä kirouksensa leviää ruumista maan multaan, sienien rihmastoihin", kertoo käsikirjoittaja Pekko Koskinen. "Vanhan tarinan pohjalle kasvaa näin uusi silmu."