Kuuluuko? Kuuluuko mitään?
Hys! Kuunnelkaa.
Niin, ei kuulu, ei kuulu mitään, ei sitten yhtään mitään. Vallitsee aivan täysi hiljaisuus.
Voisiko olla niin, että oululaiset ovat tyytyväisiä kaupungin hyvinvointipalvelujen uudistuksiin?
Vai onko pakkanen pitänyt valittajat visusti alallaan sohvan ja television välissä? Hyydyttänyt kerta kaikkiaan valitusvirret.
Ainakaan Kalevan mielipiteisiin ei ole puolentoista viikon aikana kertynyt kiukkuisia tekstiviestejä tai kirjallisia kannanottoja siitä, kuinka Oulun kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut olisivat aivan surkeat.
Kun suomalainen on hiljaa, se on tyytyväinen.
Ei kannata kuitenkaan vielä nuolaista. Voihan olla, että omat huolet ja vaivat ovat jääneet unohduksiin Pariisin terroritekojen ja Oulun kirvesmurhien ajaksi.
Omaan napaan on aikaa tuijottaa vasta sitten kun maailmalla ei tapahdu kovin vakavaa. Vasta sitten kehtaa korottaa ääntään ja sanoa hiljaa ”minä”.
Tämän takia hyvinvointipalveluissa työskentelevien ei ole syytä vielä uinahtaa hyvän olon tunteeseen, että olemme onnistuneet uudistuksissa. Kaikkein vähiten henkilökunnalla on syytä ryhtyä pomottamaan ja kyykyttämään apua tarvitsevia oululaisia.
Se on vaarallista. Kansalaisten tyytymättömyys kapsahtaa pian omaan nilkkaan. Tyytymättömyys voi lymytä jossakin.
Hyvinvointipalveluissa eli niissä entisissä sosiaali- ja terveyspalveluissa on menossa muutosten aika.
Oulun kaupungin hyvinvointikeskusten ja terveysasemien akuuttivastaanotolle voi mennä ilman pitkiä puhelinvarauksia ja ajanvarausta. Tärkeintä on muistaa vastaanotolle pyrkiessä ottaa siellä paikan päällä se vuoronumero.
Suomalaiseen hyvinvointikeskukseen mennään samaan tapaan kuin lihatiskille, nöyrästi numerolappu kourassa. Jos lappua ei ole, muut menevät ohi.
Systeemi on reilu. Se on paljon reilumpi kuin tuntien yritys päästä puhelinjonoon, jotta voisi kysyä aikaa terveyskeskuslääkärille ja tulla tyrmätyksi, ettei teillä ole mitään.
Maailma on täynnä tarinoita äkkikuolemista, joissa vainajalla ei ollut mitään vialla.
Siinä jotenkin olo rentoutuu, kun pääsee nokatusten näyttämään vaivansa jollekin valkotakkiselle. Vointi paranee ihan silmissä.
Kuinka monelle on sattunut elämässä, että kotona yskitti niin vietävästi, mutta kumma kyllä ei enää vastaanotolla? Elämä on vähän kuin tietokone. Se jumittaa aina silloin tällöin. Kun asiantuntija tulee vierelle, kone pelaa kuin ajatus.
Läsnäolo, huolen kertominen parantaa.
Kontinkankaan hyvinvointikeskuksen toiminnassa pyritään oululaiset ottamaan tosissaan huomioon. Se on ainoa oikea tapa tarjota palveluja kansalaisille. Mennään asiakas, palvelujen tarvitsija ja käyttäjä edellä.
Hyvästä yrityksestä ja onnistumisestakin kertovat jopa joukkoliikenteen muutokset. Kulku keskustan suunnasta Kontinkankaalle on huomioitu citylinja B:n reittimuutoksella. Se, että Höyhtyän suuralue menettää terveysasemansa otetaan huomioon tästä päivästä lähtien kulkevalla ihan uudella linja-autoreitillä.
Tuo uusi linja-autoreitti on sekin pieni osoitus, että kunnallinen joukkoliikenne toimii ja pystyy mukautumaan ympäristön tarpeiden mukaisesti.
Voi olla, että julkisten palvelujen tuottajat Suomessa alkavat pikku hiljaa oivaltaa palveluyhteiskunnan sisäisen olemuksen. Yhteiskunta on kansalaisia varten, ei julkisen vallan työntekijöitä varten.
Vastapainoksi yhteiskunta odottaa meiltä kansalaisilta ymmärtämystä. Maailma ei ole valmis, joten tarvitaan malttia ja kärsivällisyyttä. Ainainen itku ja hammasten kiristys eivät johda kuin mielen myrkytykseen ja ahdistukseen.
Kolumni