Tshetshenian sodasta on muodostunut sekä tiedonvälityksen että moraalin musta aukko.
Tshetshenia on osa Eurooppaa. Sen pääkaupungista Groznyistä on kuuluisille Sotshin aurinkorannoille yhtä pitkä matka kuin on Oulusta Ivaloon. Oulun ja Helsingin välimatkaa vastaa osapuilleen matka Groznyista nykyiseen Volgogradiin, aiempaan Stalingradiin, missä sortui Hitlerin unelma Euroopan valloittamisesta.
Mutta maantieteitä on monenlaisia. Henkisesti Tshetsheniasta on tullut eräänlainen musta aukko, alue, jota ei ole olemassa.
Kansainväliset tiedotusvälineet eivät enää aikoihin ole pystyneet kunnolla toimimaan alueella. Ensimmäisen Tshetshenian sodan aikaan osa venäläisestä mediasta seurasi tilannetta varsin kattavasti. Nyt nekin äänet ovat vaienneet. Asiantuntevan arvion mukaan koko sodasta kirjoittaa todenmukaisesti enää yksi toimittaja, Novaja Gazeta -lehteen kirjoittava Anna Politkovskaja, jonka rohkeus on ilmiömäinen mutta jonka tukijat yrittävät varoittaa häntä menemästä enää alueelle: jokainen lähtö voi olla viimeinen.
Jos tämä arvio pitää paikkansa, Euroopassa käydään sotaa, jonka tapahtumista käytännössä kukaan ei pysty kertomaan. Asia kertoo laajemminkin Venäjän ja sen tiedonvälityksen tilasta.
Sähköiset tiedotusvälineet varovat sanojaan ja noudattavat hallituksen linjoja. Ne taas ovat ainoita, jotka pystyvät tavoittamaan koko laajan valtakunnan. Rohkea sananvapaus on maassa yhä mahdollista, mutta se rajoittuu pieniin "taskuihin".
Vladivostokissa vapautettiin äsken yllättäen työleiriltä toimittaja Grigori Pasko, joka oli saanut vakoilutuomion paljastettuaan Tyynenmeren laivaston ydinjäteskandaaleja. Samaan tapaan Pietarissa pääsi pari vuotta sitten vapaaksi Aleksandr Nikitin. Molempien syytteet olivat huteralla pohjalla, ja he olivat saaneet suurta kansainvälistä huomiota.
Etenkin Paskon tapauksessa on viitteitä siitä, että päätös vapauttamisesta tuli Moskovasta korkealta. Se kertoisi kahdesta asiasta: siitä, että kansainvälisellä mielipiteellä on merkitystä ja siitä, että Moskovassa osataan tehdä oikeita johtopäätöksiä. Paskosta ei ole mitään haittaa Venäjälle vapaana, mutta vangittuna olisi. Samaan aikaan sananvapaus yleisesti ottaen kehittyy huolestuttavaan suuntaan ja kriittinen journalismi on sekä harvinaista että tekijöilleen vaarallista.
Venäjän ilmapiirissä on viitteitä kontrollin kiristymisestä. Samaan aikaan presidentti Vladimir Putinin tiedetään keskustelevan myös sananvapaudesta ja ihmisoikeuksista huolestuneiden tahojen kanssa. Ristiriitaisista merkeistä herää kysymys siitä, onko maassa liikkeellä kilpailevia voimia, vai onko kyseessä todella taitava poliittinen peli.
Varmaa on, että Tshetshenian sota myrkyttää ilmapiiriä, moraalia ja sananvapautta. Sen pitäisi käydä myös hiljaa sivusta seuraavan ulkomaailman omalletunnolle. Nyt koko sota näyttäytyy enää satunnaisina dramaattisina ja synkkinä välähdyksinä: hyökkäys moskovalaisteatteriin, suuren kuljetushelikopterin alasampuminen. Siviilien ja pakolaisten arkipäivä jää näistä uutisista pois.
Tshetshenian tilanne on hyvin mutkikas, osapuolia ja tavoitteita on monia, eikä kellään ole puhtaita jauhoja pussissaan. Helppoa ratkaisua ei ole, mutta on vaikea hyväksyä, ettei mitään ratkaisua olisi.
Mutta juuri siitä syystä asiaa ei saisi unohtaa. Mitä kauemmin Tshetshenian sota jatkuu lähes unohdettuna, sitä suuremmalla varmuudella se myrkyttää koko Venäjää. Samaan aikaan ei voi pyrkiä piilottamaan moraalitonta sotaa ja kehittyä demokratiaksi ja oikeusvaltioksi.