Papin perhe -näytelmä
ensi-illassa 13. maaliskuuta.
Oululaisen tanssijan ja tanssipedagogin Eerika Arposalon kalenteri täyttyy tätä nykyä erityisesti opetushommista. Arposalo on esimerkiksi Suomen Kulttuurirahaston Myrsky-projektissa opettamassa maakuntatanssia kolmelletuhannelle kainuulaiselle nuorelle. Mieluiten hän kuitenkin tanssii itse.
Arposalo sanoo tanssineensa iät ajat. Nelivuotiaasta asti häntä on kyyditetty polkupyörän tarakalla balettitreeneihin. Yläasteiässä kuvioihin tuli nykytanssi, joka on edelleen se kaikista rakkain tanssimuoto.
Se, että Arposalo päätyi aikoinaan opiskelemaan tanssia, oli lopulta itsestään selvä ratkaisu.
"Harkitsin kyllä lähteväni lukemaan puheviestintää, mutta pääsykokeet sattuivat juuri samoille päiville. Niinpä jouduin tekemään valinnan. Voin olla puhumatta, mutta en tanssimatta", hän toteaa.
"On elinehto, että ihminen on liikkeellä ja ilmaisee itseään. Ei se sen kummempaa ole. Kyllähän sitä voi vain huonosti, jos ei liiku."
Puhumattomuuteen liittyen Arposalo onkin viime aikoina innostunut hiljaisuudesta ja kehitellyt visuaalisuuteen ja kehollisuuteen perustuvaa hiljaisuuden pedagogiikkaa. Siihen hän on poiminut tehokeinoja opetustyön kautta tutuksi tulleesta kuurojen maailmasta.
"Uskon, että nykyajan lasten oppimishäiriöiden ja muiden vaikeuksien lisääntyminen johtuvat ärsyketulvasta", Arposalo sanoo.
"Kun opettaja käyttää vähemmän puhetta, se jättää myös oppilaille vähemmän tilaa puhua. Mallioppimisen kautta kaikki häly- ja puheäänet jäävät pois, ja silloin keskitytään itse asiaan ja ryhmän kuuntelemiseen. Se ei välttämättä sulje pois musiikkia."
Arposalo myöntää harrastelijapiirien höpsöttelyn olevan senkin tärkeää, mutta hiljaisuuden pedagogiikan kautta pääsee heti syvemmälle aiheeseen.
Menetelmä tuntuu toimivan myös käytännössä.
"Tavalliset kuulevat ihmisetkin, jotka eivät ole tottuneet ottamaan vastaan viittomakieltä tai tanssin liikekieltä, pystyvät ottamaan vastaan elekieltä ja kehon kieltä. Sanoja ei tarvita", Arposalo selvittää.
"Jos näytän kehollisesti jonkun asian, jokaisen oppilaan on oltava silmät tarkkana minuun päin. Siellä ei voi kääntää päätään ja rupatella kaverille, koska silloin tipahtaa kärryiltä. Se on jotenkin taianomaista kuulevien ihmisten parissa: kun ei puhu, ihmiset seuraavat aivan toisella tavalla."
Ihan puhumattomaksi Arposalo ei sentään ole heittäytynyt. Hän on tanssinut jonkin verran myös teattereissa, ja sitä kautta hänelle on tarjoutunut monenlaisia tehtäviä avustajana. Vähemmän puheeseen ja enemmän kehoon keskittyneelle tanssijalle puheteatteri on haaste.
Parhaillaan Arposalo näyttelee neiti Vuoriota Oulunsalon teatteri ry:n esittämässä Minna Canthin näytelmässä Papin perhe. Arposalo myöntää, ettei roolia ollut helppo lähestyä, sillä kiihkouskovainen nainen on kovin kaukana hänestä itsestään.
"Tanssissa tekee sitä juttua paljon vahvemmin oman itsensä kautta, kun taas teatterityössä rooli on vahvempi. Samoin esimerkiksi kaikki vihan tuntemukset tulevat puheen ja lauseiden kautta, eikä se ole joku kehon ele. Mutta kyllä siihen on pikkuhiljaa kotiutunut", Arposalo sanoo.
"Olen tosi onnellinen, että olen mukana Papin perheessä. Varsinkin kun siinä käsitellään niin hienoja teemoja, kuten naiseus, tasa-arvo ja lasten oikeudet. Se tuntuu tosi arvokkaalta ja avartavalta."
Oltuaan mukana teatterimaailmassa Arposalo on huomannut löytävänsä itsensä kirjaston teatterihyllyjen ääreltä ja katsovansa teatteria tai elokuvia aivan eri tavalla. Alaa hän ei kuitenkaan ole vaihtamassa. Päinvastoin. Nyt on entistä kovempi polte palata juurille tanssin pariin.
Eivätkä Arposaloa kiinnostavat asiat suinkaan siihen lopu. Hän on aloittanut opinnot Oulun yliopiston taide- ja taitopainotteisessa luokanopettajakoulutuksessa. Koulutus vaikuttaa kaikin puolin mielenkiintoiselta. Mutta.
"Sekin vie hieman sivuraiteille. Kyllä se on kirkastanut oman elämän ytimen."
