Toukokuun hento vihreys, kesän keltainen kypsyys, syksyn ruska ja talven sininen hetki. Taidemaalari Saara Tikan näyttelyssä (s. 1942) vuodenajat ovat maisemien värejä, hiljaisia puita, liikkumattomia, symmetrisiä lintuparvia ja säännöllisissä rivistöissä tuikkivia tähtiä.
Vain parissa maalauksessa on kulkee pienen pieni eläin tai ihminen keskellä suunnattoman avaraa maisemaa.
Ihmisen pienuus luonnon rinnalla havainnollistuu.
Pyhäselällä asuva taiteilija ammentaa pohjoiskarjalaisista vaaramaisemista. Mutta tunturimaisemiksikin niitä voi tulkita. Onpa eräässä teoksessa pikkuriikkinen porokin.
Saara Tikan hiljaiset luontotutkielmat ovat hyvin omaleimaista, äärimmilleen pelkistettyä naivismia. Naivismin symmetrisyys ja kaavamaisuus tulee esiin etenkin henkäyksen hentojen puiden ja muiden yksityiskohtien kuvauksessa. Itse maisemat voi hahmottaa Tikan aikaisempaan tuotantoon verrattuna yhä enemmän abstrakteina värikenttinä.
Monessa maalauksessa maisema on voimallisen punaisten, vaakasuorien värikenttien komea sarja, joka vähitellen muuntuu syvän sinisten sävyjen sarjaksi. Teoksessa Tummat jäät (2001) värikentät ovat vahvat keltainen ja sininen.
Tikan uusimmissa maalauksissa, kuten Metsäjoki (2003), värikentät kääntyvät vaakasuorasta vähitellen diagonaaleiksi. Nämä punaruskeat ja syväntummat on vyöhykkeet ovat Tikan taiteessa uudenlaista, dynaamista abstraktisuutta. Maiseman joki ei ole enää vain naivismin pysähtynyt virta.