Saksan yhdistyminen nosti maan talouden nousuun. Nyt Saksa on Euroopan kasvukeskus. Se on rakentanut viisaudella kolme talousihmettä. Itä-Saksan yhtiöt yhdistettiin 1990-luvun alussa Länsi-Saksan yhtiöihin. Näin saivat alkunsa maailman parhaat infrayritykset kuten Deutsche Post ja Deutsche Bahn.
Kun Saksaan osuu liki neljä miljoonaa dynaamista ja vastuullista perheyritystä, on lottovoitto syntyä Saksaan. Saksan viennin moottoreita ovat suuryritykset, kuten Siemens ja Volkswagen. Perheyritysten (Mittelstand) vientiosuus on noin 30 prosenttia. Meillä vastaava osuus on alle kymmenen prosenttia. Saksassa liki 400 000 yritystä on vahvasti kiinni globaalimarkkinoissa, kun vastaavasti esimerkiksi Yhdysvalloissa vain suuryrityssektori on globalisoitunut.
Mittelstand on Saksan itsenäisyysjulistus, eikä sen henkistä liikkumatilaa ole karsittu EU-politiikalla. Mittelstand toimii maaseutukaupungeissa ja työllistää oppisopimuksilla noin 80 prosenttia koulunuorista.
Suomessa ihaillaan Aasiaa ja Yhdysvaltoja, mutta nämä maat eivät ole kestävän kehityksen mallin talouksia kuten Saksa. Yhdysvallat teki 410 miljardia dollaria vaihtotaseen alijäämää kuluneen 12 kuukauden aikana, ja maa on kohta myyty ulkomaille. Saksa taas takoi 287 miljardia dollaria ylijäämää. Saksan perheyritysten arvo myytynä voisi olla huikea, mutta miksi myydä ”kultamunia”? Niitä pitää hautoa. Ei siis ihme, että Angela Merkel myhäilee.
Saksan nerokkuus on monipuolinen ja innovatiivinen yrityssektori. Hermann Simon, maailman arvostetuin yritysguru, esittelee kirjoissaan noin 1 400 hiljaista voittajaa (Hidden Champions = HC), jotka ”uivat management-oppeihin nähden vastavirtaan”. Ne ovat nousseet kuin varkain noin kolmen tuhannen globaalin markkinajohtajan joukkoon. Tämä vastaa samaa kuin se, että puolet olympiavoittajista tai nobelisteista tulisi Saksasta.
HC-menestysmalli on nerokas. Yritykset ovat heittäneet sivuun Harvard-Chicago-Princeton-kilpailupelin, siis oligopolin, ja palvelevat asiakkaitaan globaalisti. HC-yritys luottaa siihen, että pienetkin markkinasegmentit voi muuttaa kannattaviksi, kun niihin panostaa DAX-yhtiöihin nähden noin viisinkertaisella kehityspanoksella ja asiakaskohtaisilla kehityshankkeilla.
Lisäksi HC-yritykset osaavat hinnoitella. Asiakkaat ympäri maailmaa ovat valmiita maksamaan koneesta ja teknisistä palveluista premium-hinnan. Tuotantokäytössä huippulaatu takaa parhaat käyttöasteet. Eri maiden B2B-asiakkaiden mielissä saksalainen tekniikka on arvostettua ja differoituu eli erottuu halpatuottajien tarjonnasta. Suomessa pk-yritykset myyvät usein huipputuotteet ja tekniset palvelut alihintaan.
On harmillista, että Suomessa differointioppia on haettu Harvardista. Yhdysvalloissa taloutta hallitsevat keskihintaiset tai halvat kotimarkkinatuotteet. Vienti on suuryritysten käsissä, ja nämäkin tekevät markkinavoimansa turvin vain välttävää laatua. Pienen maan pienille yrityksille tämä oppi ei toimi. HC-huippulaatu on ainoa, joka toimii.
Suomessa Saksa-oppi oli keskeisessä asemassa sodan jälkeen. 1970-luvun työpaikat (Porin puuvilla, Friitala, Kone ja MET) olivat Saksan sävyttämiä. Saksalainen oppi on yksityiskohdissaan ehdoton. Työtahti on kova, tehtaiden pitää olla siistejä ja raportoinnin selkeää. Saksa menestyy tehtaiden operatiivisella suorituskyvyllä. Maan yritykset eivät juuri viljele strategioita, mutta omistajat asettavat ja perustelevat kovat tavoitteet kannattavuudelle.
Suomi menetti kilpailukykynsä, kun 1980-luvulla kaikki tulkittiin strategiseksi. 1990-luvun kriisissä strategiasta tuli tragedia. Harvard-tutkimus on arvokasta ja opetus loistavaa, mutta Harvard-oppi on haastava pienen maan pienille yrityksille. Porterin matriisia (geneeriset strategiat) on Suomessa käytetty laajasti, mutta lähes aina aihetta käsittelevää väitöskirjaa tai konsulttiesitystä leimaa syvä käsitteiden väärinymmärrys.
Pienessä maassa pienyritys ei voi menestyä kilpailupelillä. HC-malli – siis asiakaspalvelu – sopii paremmin pienen yrityksen valtiksi. Suomessa olisi syytä panostaa vahvaan operatiiviseen johtamiseen ja asettaa kunnianhimoiset tavoitteet kasvulle ja kannattavuudelle.
Suomeen tarvitaan maakunta- ja yrityskeskeinen malli, jossa nuoret kiinnitetään oppisopimuksin maakuntiin ja sen yrityksiin. Työpajat ovat arvokkaita, ja yrityksissä oppii ammatin. Ammattikoulutus tulisi hoitaa oppisopimuksilla, kuten Saksassa tapahtuu.
Tarvitaan yhteiskuntasopimus, joka on pääministerin suuri missio. Osa siitä on jo valmiina. Suurilla perheyrityksillä on oikeutettu veroetu ”korkean” työnantajariskin vastineena, mutta mihin unohtuivat pienet perheyritykset? Yhteiskuntasopimus ja Saksan malli synnyttäisivät niihin jopa satoja tuhansia työpaikkoja.
Kirjoittaja on yrittäjyyden professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Hänen kirjansa German Hidden Champions julkaistiin keväällä.