Länsimainen populaarikulttuuri voisi näyttää nyt hyvin erilaiselta, ellei yksi pieni hiiri olisi astunut julkisuuteen tasan 80 vuotta sitten.
Mikki Hiiri ponnahti ensimmäistä kertaa suuren yleisön eteen Steamboat Willie eli Höyrylaiva Ville -animaatiossa 18.11.1928.
Päivä oli merkittävä animaatioelokuvan historiassa, sillä ensimmäistä kertaa piirretyssä filmissä oli musiikin lisäksi mukana myös puhuttua ääntä.
Mutta vielä suurempi vaikutus tulevaisuuteen oli elokuvan päätähdellä Mikillä, josta tuli yksi 1900-luvun tunnetuimmista kuvasymboleista ja jonka menestys synnytti pohjan amerikkalaiselle Walt Disney Company -viihdeimperiumille.
Mikistä oli tulla Mortimer
Mikki syntyi monen sattuman summana. Itse asiassa oli pienestä kiinni, ettei koko siimahäntää olisi olemassakaan.
Vasta 26-vuotias Walt Disney ideoi Mikki Hiiren vuoden 1928 alussa junamatkalla New Yorkista kotikaupunkiinsa Los Angelesiin.
Disney hahmotteli hiirtä pakon edessä.
Walt oli ollut hakemassa lisää tukea elokuvien alkukuvina esiintyneelle Oswald - The Lucky Rabbit -animaatiohahmolleen.
Onnekas jänis oli ollut Disneyn veljesten Waltin ja Ronin vastaisku Felix-kissalle ja muille aikansa piirrossankareille ja siitä oli ehtinyt tulla varsin suosittu.
Disneyn New Yorkissa tapaamat rahoittajat eivät luvanneet uutta sopimusta veljesten Disney Brothers -yhtiön animaatioluomukselle.
Kaiken huipuksi kävi vielä niin, että Oswaldia levittävä tuotantoyhtiö sai sarjan tuotanto-oikeudet rahapulassa olevalta Disneyltä ja vei myös mennessään Walt Disney Studion työntekijöitä.
"Olin yksin ja minulla ei ollut mitään. Olin tulossa vaimoni Lillianin kanssa junalla New Yorkista ja jotakin minun piti keksiä. Olin menettänyt Oswaldin, mutta tämä hiiri pyöri ajatuksissani. Mielestäni hiiri oli sympaattinen hahmo, vaikka kaikki pelkäsivätkin hiiriä - myös minä", Disney muisteli myöhemmin tuota kohtalokasta junamatkaa.
Walt hahmotteli paperille hiiren, jolla oli punaiset samettihousut, ja antoi luomukselleen nimen - Mortimer.
Lillian Disneyn mielestä Mortimer oli turhan mahtipontinen nimi pienelle hiirelle ja hän ehdottikin miehelleen Mikki-nimeä.
Sankaritarina oli saanut alkunsa.
Mykät Mikit hylättiin
Kun Walt Disney saapui takaisin Los Angelesiin, alkoi hän viimeistellä lähimmän työkaverinsa, animaattori Ub Iwerksin kanssa Mikkiä lopulliseen asuunsa.
Miehet alkoivat myös työstää mykkäanimaatio Plane Crazya (Lentokonehullu), mutta yksikään jakelija ei halunnut ottaa filmiä levitykseen. Walt ei tästä lannistunut, ja toisen Mikki-animaation Gallopin´ Gauchon, tekeminen alkoi.
Myös Gallopin´ Gauchosta piti tulla mykkäelokuva. Walt Disney alkoi tuolloin aavistella, että ääni on tulossa toden teolla elokuviin. Hän hylkäsikin aikaisemmat tekemisensä ja alkoi työstää kolmatta filmiä.
Kolmas kerta osoittautui tällä kertaa täysousmaksi. Kaikkien aikojen ensimmäisestä äänianimaatiosta Höyrylaiva Villestä tuli äärettömän suosittu ja Walt Disneystä Yhdysvalloissa kansallinen puheenaihe.
Aikaisemmatkaan animaatiot eivät menneet hukkaan, sillä Disney lisäsi ennen Höyrylaiva Villeä tehtyihin Mikkeihin äänet ja myi kolmen lyhytelokuvan pakettia teatteriketjuille.
Sarjakuva myöhemmin
Mikin suosio synnytti nopeasti myös oheistuotemarkkinat. Tarjolla oli nukkea, kelloa, pelejä, leluja ja paljon muuta.
Animaatio poiki myös sanomalehtisarjakuvan, kun King Features -syndikaatti pyysi Disneyltä Mikki-sarjakuvaa.
Walt alkoi kirjoittaa, Ub Ibwerks luonnostella ja Win Smith tussata sarjakuva-Mikkiä. Ensimmäiset Mikki-stripit ilmestyivät 13.1.1930 ja nekin olivat velkaa animaatiolle. Ensimmäiset Mikki-sarjakuvat lainasivat nimittäin vitsejä Plane Crazy -leffasta.
Varsinainen Mikki-strippien kulta-aika alkoi, kun Walt Disney -studioiden apulaisanimaattoriksi saapunut Floyd Gottfredson alkoi vuonna 1930 ensin piirtää ja myöhemmin myös käsikirjoittaa Mikkejä.
Lähteet: Timo Ronkaisen Pallokorvan pitkä seikkailu -kirjoitus Mikki Hiiren juhlakirjassa sekä
info-galaxy.com.