Kun Seppo Räty kiskaisi Roomassa 1987 viimeisellä heitollaan keihään taivaalle ja kohti kultamitalilukuja, keihäs oli luokolla kuin jousipyssy ja väpätti mennessään hermoheikon lailla.
Enää keihäs ei väpätä samaan malliin. Pariisissa taivaalle lentävät hiilikuitukeihäät, joita ei Rädyn aikana vielä ollut.
Hiilikuitukeihäs on entisiä metallikeihäitä kovempi kapistus. Se värähtää vetovaiheessa muutaman kerran ja rauhoittuu sen jälkeen lentoasentoonsa.
"Rauhallinen lentoasento on aerodynamiikan ja keihään lentonopeuden kannalta hyvä asia. Turha värinä aiheuttaa turbulenssia ja rikkoo keihästä kannattelevan ilmapatjan", keihäsvalmentaja Tapio Korjus sanoo.
Hiililkuitukeihäät otettiin kilpailukäyttöön 1990-luvun loppupuolella. Välinekehittelyn tulos näkyi oppivuosien jälkeen hurjana tulostasona: esimerkiksi olympiavuonna 2000 kolme miestä heitti yli 90 metrin ja kaksi pääsi aivan tuntumaan.
Tällä hetkellä on näkyvissä kolikon kääntöpuoli. Heittäjien kädet ovat olleet hiilikuitukeihäiden kanssa kovilla. Korjuksen arvion mukaan yleinen tulostason lasku johtuu vammoista.
"Se on armoton kapistus kyynärpäille ja olkapäille. Vetovaiheessa käteen kohdistuu hirvittävä voimapiikki. Jos ja kun keihäs ei yhtään myötäile, se on myrkkyä käsille", Korjus sanoo.
Keihäsmiehet ja -naiset ovat kovilla muutenkin, varsinkin arvokisoissa. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF on tehnyt pitkän sopimuksen Mondo-pinniotteita valmistavan firman kanssa. Kaikki arvokisat urheillaan Mondolla, joka on alustana kova - heittäjille liian kova.
Tukivaiheen tärähdys tuntuu ja tehoaa, kun jalka tömäytetään alustalle, joka ei jousta.
"Kova keihäs syö käsiä ja kova alusta selkiä, lonkkia, polvia ja nilkkoja", Korjus konkretisoi.
Tulevaisuus saattaa olla hieman pehmeämpi, sillä kehitys rullaa eteenpäin. Korjus sanoo, että suomalaisvetoinen tuotekehittely on hyvällä mallilla.
"Enempää en voi valitettavasti kertoa, mutta jotakin uutta voisi olla jo ensi vuonna."