Hiih­to­lo­ma­lii­ken­ne vil­kas­ta

Etelä-Suomen hiihtolomaliikenne oli perjantaina vilkkaimmillaan.Maanteillä liikenne alkoi jo iltapäivällä ja jatkui iltapimeään.

Etelä-Suomen hiihtolomaliikenne oli perjantaina vilkkaimmillaan. Maanteillä liikenne alkoi jo iltapäivällä ja jatkui iltapimeään. Tiet olivat sulat, eikä suurista liikennemääristä huolimatta syntynyt pahoja ruuhkia.

Iltaan mennessä ei vakavia onnettomuuksia tullut ainakaan Uudeltamaalta poliisin tietoon.

Hiihtolomalaiset täyttivät Helsingistä pohjoiseen lähtevät yöjunat, joita oli kulussa peräti seitsemän. Autopaikat ja makuupaikat olivat kaikki loppuunmyydyt ja koko VR:n kaukoliikenteen kalusto käytössä.

Suurista valtaväylistä eniten autoja veti perinteisesti Hämeenlinnan moottoritie, jossa kulki enimmillään 2 600 autoa tunnissa, nelostiellä ylitettiin Mäntsälässä 2 100 auton tuntivauhti, Porvoontiellä kulki yli 2 000 autoa tunnissa ja Turuntiellä noin 1 800 autoa tunnissa.

Suurin liikennemäärä saavutettiin Tuusulantiellä, jossa liikkui enimmillään jopa 3 000 autoa tunnissa. Liikkuvan poliisin arvion mukaan siellä oli kyse kuitenkin enemmänkin työpaikkaliikenteestä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä