Voisi kuvitella, että tässä vaiheessa kevättä homma tursuisi jo hiihtäjän korvista.
Kattia kanssa.
"Eihän tässä olisi enää pakko hiihtää mitään, mutta ei minua kyllästytä. Hiihdän vielä keskiviikkona Oulun puistohiihdoissa ja perjantaina Torniossa", hymyilee Riitta-Liisa Roponen.
"Ajattelin, että olisin päässyt samalla Ikeaan, mutta se taitaa olla kiinni kun on pyhä."
"Minä menen pääsiäiseksi Rovaniemelle hiihtelemään, nauttimaan keväästä ja auringosta", jatkaa Pirjo Manninen.
Virpi Kuitunenkaan ei aio paiskata suksia nurkkaan. Tosin tahti on eri kuin talven mittaan on totuttu näkemään.
"Menemme pääsiäiseksi Ylläkselle hiihtämään. Ei nyt ihan kävelyvauhtia, mutta munkkirahat taskussa. Ylläksellä on mukavaa, kun munkkeja saa tasaisin välimatkoin. Nautiskelu lumella on juuri sitä, mitä elimistö nyt kaipaa."
Teemu Kattilakoski ei hänkään anna vielä periksi, niin kauan kun Jäälissä riittää hiihtokelpoista latua.
"Niin kauan kuin on yöpakkasia, aamuisin on mukava käydä lenkillä.Viimeinen kisa on keskiviikkona pesäpallostadionilla."
Mutta ei niin, etteikö mitta olisi aika täynnä.
"Arvokisojen jälkeen takki on aina tyhjä, koska niihin satsataan niin paljon. Kyllä näihin viimeisiin kisoihin pitää tsempata."
Häämatkalle ja siivoamaan
Nollaamisen konsteja on monia. Kun Riitta-Liisa Roponen saa päätökseen pääsiäisen suksitestit Levillä, vuorossa on kymmenen päivää auringossa. Päivän paistattelusta nauttiva Roposen perhe on tavannut pistää hiihtokauden pakettiin Välimerellä, mutta nyt mennään Mauritiukselle.
"Häämatkalle", hiihtäjä loistaa.
"Vain vajaan vuoden myöhässä", hän virnistää. Ja kahdestaan, niin kuin häämatkalle kuuluukin; tytär Ida jää mummon ja vaarin hoiviin.
Piilolinssejään pitkin maailmancuplatuja koko talven kylvänyt Roponen suorii häämatkan jälkeen silmäleikkaukseen.
"Ensimmäinen leiri jää väliin, koska viikko pitää olla hikoilematta, mutta tästä ongelmasta pitää päästä eroon. Piilarit tippuvat aina pakkasella."
Pirjo Manninen ei kaipaa kauas.
"Kotihommiin. Siivoamaan ja laittamaan ruokaa", hän hekottaa. Vaikka hiihto ei väsytäkään, siihen liittyvän koko talven kestänyt rumba väsyttää. Manninen kaipaa tavallista arkea.
"Aikaa poikaystävälle, ja koiralle", hiihtäjä suunnittelee.
Reilun vuoden ikäinen punainen irlanninsetteri pääsee kohta opettelemaan valjakkohiihtoa. Siihen asti käydään vain pitkillä kävelylenkeillä. Sohvallakin pitää muistaa maata, laiskotella vaihteeksi.
Kattilakoskella
analyysin paikka
Hiihtäjän täytyy mahduttaa kuukauden mittaiseen lomaansa myös päättyneen kauden paketointi. Jos sattuu olemaan kuningatar, homma on helppo. Virpi Kuitunen puhkuu intoa päästä jo uuden kauden alkuun.
"Viime vuonna ylimenokausi oli liian pitkä, nyt on mukava päästä töihin."
Jos on mennyt niin sanotusti persiilleen, pitää pohtia vähän kauemmin. Niin kuin Teemu Kattilakosken. Kautta eivät pelasta edes SM-kulta ja hopea, mutta toki pohdintaan on mukavampi ryhtyä näin kuin esimerkiksi sijojen 16 ja 17 jälkeen, Jäälin mies virnistää.
"Tosin sitä työtä on paljon jo tehtykin, yhdessä valmentajan (Jarmo Riski) kanssa."
Alustava diagnoosikin on jo selvillä.
"Liian paljon, liian kovaa. Tehoharjoittelu leireillä meni vain yli", Kattilakoski kiteyttää.
"Varman päälle pelaaminenkaan ei auta, mutta omaa kehoa pitää kuunnella tarkemmin. Niin väsyneeksi kuin viime syksynä sitä ei saa päästää."
Kun palaverit on pidetty, on muutama viikko aikaa rentoutua. Perheellinen ja talollinen mies ei kuitenkaan makaa sohvalla, ainakaan koko aikaa. Rentoutuminen on vain sitä, ettei treenaa.
"Kotona on paljon talven aikana kasautunutta hommaa, ja lapset ovat vielä niin pieniä, että homma menee heidän ehdoillaan", Kattilakoski hymyilee.
"Värkkäillään siinä jotain."