Tässä on maastohiihdon tulevaisuus. Sähäkät hiihtäjät kiertävät reilun kilometrin mittaista rataa ja vaihtavat välillä parinsa hoitamaan noin kolmen minuutin pikaisen rykäisyn. Katsojat näkevät kilpailijat lähes koko ajan ja tietävät, kuka johtaa kilpailua.
Se on se, joka on ensimmäisenä.
Ei ole lähtöä puolen minuutin välein, ei väliaikaa metsän siimeksestä, ei parin minuutin kaulaa ykkösen ja kakkosen välillä. On vain maastohiihdon tulevaisuuskuva, sprintin joukkuekisa.
Oikeastaan joukkuekisa on hämäävä nimi lajille. Parempi nimi olisi parisprintti, koska joukkueen muodostaa kaksi kilpailijaa.
Sprintin joukkueviesti on SM-kisojen ohjelmassa kolmatta vuotta. Oberstdorfin MM-kisoissa laji saa arvokisakasteensa. Matka hiihtolajien vakiokalustoon on alkanut.
Kisoja on viety jopa isojen kaupunkien keskustoihin. Keski-Euroopassa sprinttikisat ovat kovassa huudossa.
"Näin se varmasti osaltaan on. Kaikki lajit kamppailevat katsojaluvuista ja yleisön suosiosta. Tällainen kiinnostaa ihmisiä, kun kisassa tapahtuu paljon ja kilpailijat ovat koko ajan nähtävillä", Vuokatti Ski-Teamin Pasi Kallunki pohtii.
Kallunki ja parinsa Alexander Schwartz kruunattiin sunnuntaina sprintin joukkueviestin Suomen mestareiksi. SM-kisa osoitti, miksi lajilla on tulevaisuutensa: kolme parasta joukkuetta rynnivät maalilinjalle puolen sekunnin sisällä.
"Hölmöähän se olisi, jos voittajan ja kakkosen välillä olisi puolen kierroksen ero. Yleisöllä oli varmasti kivaa, mutta kilpailijoista en olisi niin varma", Kallunki naurahti kilpailun jälkeen.
Sprintti on
kestävyyslaji
Parikilpailu hakee vielä muotoaan. Maailmancupin kisoissa karsinta on ollut tylsää katseltavaa, kun kahdestatoista joukkueesta kymmenen on selvinnyt finaaliin.
"Se ei ole vielä sitä viihdettä, mitä sen pitäisi olla. Päinvastoin esimerkiksi karsinnat ovat olleet aika puuduttavaa yleisölle", Suomen hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen myöntää.
Sprintti on edelleen - nimestään huolimatta - kestävyyslaji. Monta toistoa päivän aikana vaatii kestävyysurheilijan otetta. Viesti on samalla tavalla kestävyyttä vaativa laji.
Kumpainenkin viestinviejä hiihtää lyhyessä ajassa kolme osuutta.
"Nytkin hiihdin 3,6 kilometriä. Kun vaihtojen välissä on noin kaksi ja puoli minuuttia aikaa, niin ei siinä maitohapot ehdi häipyä. Tavallaan tämä on kuuden kilometrin kilpailu. Kone käy silloinkin täysillä, kun kaveri hiihtää", kajaanilainen Kallunki kommentoi.
Koska kyse on kestävyydestä, pärjäävät sprinttimatkoilla vielä samat nimet kuin normaalimatkoillakin. Sprintin erikoismiehiä tai -naisia ei juurikaan ole.
Esimerkiksi 32-vuotias Kallunki ei harjoittele joukkuekilpailua ajatellen.
"Normaalimatkojen hiihtäjät tekevät harjoituksia, jossa vedetään kovaa ja sitten huilataan hetki. Jos on luontaisesti nopea kaveri normaalimatkalla, pärjää yleensä myös sprintissäkin."
Suomi haluaa
matkat lyhyemmiksi
Suomi on kautta aikojen ollut urheilun saralla muutosvastarintainen - oli laji mikä tahansa. Nyt Suomi yrittää olla eturintamassa. Toimitusjohtaja Piiraisen mukaan Suomi alkaa ajaa ideaa, jonka mukaan sprinteissä lyhennettäisiin matkoja.
"Naiset voisivat hiihtää 600-800 metriä, miehet 800-1000 metriä", Piirainen ehdottaa.
Jos matkat lyhenisivät, olisi erikoistuminen lähes pakollista. Hiihtoliitto toivoo, että lajin pariin tulisi lisää uudenlaisia sprintterityyppejä.
"Tarkoituksena olisi varmaankin, että lajit eriytyisivät. Se toisi lisää harrastajia", sekä normaali- että sprinttimatkoilla pärjäävä Virpi Kuitunen toteaa.
Kallunki toivoo, että uutta ja vanhaa osattaisiin viedä eteenpäin tasapainoisesti.
"Pitää muistaa lajin perusolemus: vanhaa hiihtämistä ei saa unohtaa."