Rauma Maalivahti voisi tuskin aloittaa jääkiekon SM-liigauraansa vahvemmin kuin HIFK:n vielä A-juniori-ikäinen Jani Nieminen Raumalla keskiviikkona. Loukkaantumisten takia maalitolppien väliin päässyt Nieminen venyi kiekon eteen kaikkiaan 32 kertaa ja jätti Lukon nollille. Ottelu päättyi vielä paikasta kuuden parhaan joukkoon kamppaileville helsinkiläisille maalein 2-0.
- Kaverit pelasivat tosi hienosti edessä, ei se pelkästään minun ansiotani ollut. Ja toisaalta Lukkokin oli yllättävän löysä, vähätteli ottelun sankariksi noussut Jani Nieminen upeaa iltapuhdettaan.
Nieminen pääsi maaliin, kun HIFK:n vakiotorjujat Jan Lundell ja Aleksis Ahlqvist olivat sairastuvalla. Lundell kärsii ensimmäistä kertaa urallaan selkävaivoista ja Ahlqvistilla epäillään sydänlihaksen tulehdusta.
- Toivomme Lundellin tervehtyvän hyvinkin pian, mutta Ahlqvistin mukaan tulo näyttää epätodennäköisemmältä, HIFK:n kakkosvalmentaja Harri Rindell selvitti.
- Mutta kyllä tuo Nieminenkin kelpaa, ja onhan meillä sitten vielä Lindforsin Sakke. Hän on sparrannut kavereita kiitettävästi treeneissä, Rindell vitsaili.
Jani Niemisen kovimmat paikat Äijänsuolla olivat Lukon toisen erän lopulla saama lähes kahden minuutin 5-3-ylivoima ja mailan putoaminen saman erän alussa.
- Onneksi sain Laakson Teemun mailan, Nieminen huokaisi.
HIFK:n maaleista Raumalla vastasivat kanadalaiset keskushyökkääjät Ryan Vesce ja Stephen Guolla. Ensin mainitulle maali oli jo kauden 25:s.
Ottelun erikoisuus oli kahden päätuomarin vaihtuminen yhteen jo ensimmäisen erän jälkeen. Kokenut Timo Favorin sai avauserän lopulla kiekon vasemman kätensä kyynärpäähän, minkä jälkeen Aleksi Rantala hoiti urakan loppuun tyylikkäästi yksin.