Helsingin IFK:lla ei ole ollut paljon ilonaiheita ennen miesten jalkapalloliigan alkua. Suomen cupissa urakka loppui nopeasti, ja matalalentoa nähtiin myös harjoituspeleissä.
Tuska on ilmeinen, kun päävalmentaja Antti Muurinen kuvaili liigan media-avauksen juonnetussa osiossa HIFK:n kevättä voimasanalla. Kerta lienee ensimmäinen, kun herrasmiesmäinen Muurinen on kiroillut julkisesti.
Tuttu positiivisuus kuitenkin palasi nopeasti Muurisen puheeseen kahdenkeskisissä haastatteluissa.
- Olemme saaneet loukkaantuneita pelaajiamme takaisin, joten tilanne on muuttunut viime päivinä paljon paremmaksi.
HIFK:n pelin sielu on keskikenttäkonkari Mika Väyrynen, jonka loukkaantuminen olisi HIFK:lle valtava takaisku.
Etenkin helsinkiläisryhmän keskuspuolustus on kokenut muutoksia, kun Juho Pirttijoki suuntasi Ruotsin pääsarjaan ja Tuomas Aho sekä Jukka Sinisalo lopettivat.
- Talvikausi oli aika rikkonainen ja mollivoittoinen, mutta kun jätkät tulevat pikkuhiljaa lasaretista pois, niin ihan kiva kausi tästä tulee, Väyrynen uskoo.