HIFK kipusi sar­ja­ne­lo­sek­si - Sportin maa­li­vah­din kaulaan viil­to­haa­va

HIFK siirtyi jääkiekkoliigassa joulutauolle makealla 4-1-voitolla Sportista.

HIFK siirtyi jääkiekkoliigassa joulutauolle makealla 4-1-voitolla Sportista. Pisteet nostivat HIFK:n sarjassa Lukon ohi neljänneksi.

- Hyvä, sillä tavoitteemme oli olla neljän joukossa sarjan puolivälissä. Sekin on mainiota, että nyt päästiin kahdella voitolla tauolle, HIFK-valmentaja Antti Törmänen kiteytti.

Ensimmäisen erän lopussa isäntien Sami Blomqvistin luistin sattui kaatumistilanteessa Sportin maalivahtia Hannu Toivosta kaulaan. Toivonen joutui jättämään pelaamisen ja tilalle luisteli Ville Hostikka.

- En tiedä muuta kuin että (Toivosen) kaulaan tuli viiltohaava. Mutta hengissä on, Sportin päävalmentaja Tomek Valtonen kertoi.

Voiton ohella HIFK:n kannattajat saivat juhlia edellisenä iltana Ilvestä viidellä tehopisteellä kurittanutta Arttu Luttista. Luttisen tekemä 3-0-maali nosti hänet 300 (140+160) tehopisteeseen syksyllä 2002 alkaneella liigauralla.

- Kunnioitettava raja ja hieno merkkipaalu. Hyvä, että se täyttyi näin nopeasti eilisen muistutuksen jälkeen, ettei jäänyt roikkumaan, Luttinen sanoi.

Sarjajumbo Sportin alkukaudessa on valmentaja Valtosen mukaan runsaasti ilonaiheitakin.

- Erittäin paljon hyvää. Mutta tänään loppui bensa, on ollut aika raskasta. Menemme aika kapealla rosterilla loukkaantumisten takia.

Ilmoita asiavirheestä