Hietasaareen tulee siirtolapuutarha. Kaupungin yhdyskuntalautakunta päätti asiasta tiistaina. Edellisessä kokouksessa esitys jäi vielä pöydälle.
Siirtolapuutarha sijoittuu Vaaskiventien ja Jähtikujan risteykseen. Puutarhapalstat ovat kooltaan noin 300 neliömetrin suuruisia. Palstoja alueelle mahtuu 28. Niille tulee rakentaa puutarhamökki, joka voi olla pinta-alaltaan enintään 40 neliömetriä.
Maa-alue vuokrataan perustettavalle siirtolapuutarhayhdistykselle, joka vuokraa palstat edelleen kaupunkilaisille. Vuokra-aika on 30 vuotta. Palstat arvotaan hakijoiden kesken.
Siirtolapuutarhayhdistys maksaa alueesta vuokraa kaupungille noin 0,5 euroa palstaneliöltä vuodessa. Vastaavasti yhdistys perii vuokralaiselta noin euron palstaneliöltä vuodessa.
Yhdistyksen vuokratuotoksi kertyy reilut 8 000 euroa vuodessa, josta yhdistys maksaa kaupungille vuokraa reilut 4 000 euroa.
Vuokratuottoa yhdistys voi käyttää alueen pyörittämiseen, ylläpitoon ja kunnostukseen.
Alueella ei voi asua pysyvästi eikä palstoja saa käyttää liiketoiminnan harjoittamiseen.
Palstojen haku järjestetään huhti–elokuussa. Niitä voivat hakea yksityishenkilöt.
Palstoista viisi varataan vuoden 2025 asuntomessujen oheiskohteeksi. Niiden vuokraamisesta päätetään erikseen.
Puisia ja harjakattoisia rakennuksia
Palstaa hakevien tulee esittää realistinen rahoitussuunnitelma ja kyky rakentaa palstalle mökki. Alustavan arvion mukaa mökin kustannukset ovat noin 40 000 euroa.
Mökkien tulee olla puurakenteisia ja harjakattoisia. Rakentamistapaohjeilla mökkikannasta tehdään yhdenmukainen.
Rakentamistapaohjeissa määritellään myös istutusalueen koko, joka on kaksi kolmasosaa palstan koosta.
Vuokraehtoihin kuuluu, että siirtolapuutarha-alue on avoinna yleisölle kesäaikaan kello 7–21. Sama käytäntö on voimassa Äimärautiolla.
Palstat arvotaan ensi elokuussa. Palstan saaneet perustavat yhdistyksen syyskuussa. Alueen käyttösuunnitelma laaditaan ensi vuoden maaliskuuhun mennessä. Maanvuokrasopimukset tehdään sen jälkeen. Rakentaminen ja palstan viljelyn valmistelu alkaa kesällä 2021.
Palstahausta järjestetään yleisötilaisuus 16. maaliskuuta.