Oulun ympäristölautakunta valitsi kaupungin nimikkokasviksi hietapitkäpalon, joka Suomessa esiintyy erityisen runsaana juuri täällä. Lajin suomalainen levinneisyys lienee osittain peräisin nimenomaan Oulusta, josta se on edelleen levinnyt rautateitä pitkin. Hietapitkäpalon valintaa nimikkokasviksi on arvosteltu sen takia, että laji on melko tuore tulokas, sota-aikana todennäköisesti saksalaisten rehukuorman mukana kulkeutunut.
Monet kasvit kulkeutuvat ihmisen mukana, esimerkiksi ns. painolastilajit laivoissa. Vaikkapa Kalifornia on saanut merkittäviä lisiä kasvustoonsa tällä tavoin. Tulokaskasvien osuus Oulun kasvistossa muistuttaa kaupungin historian vilkkaista kansainvälisistä yhteyksistä.
Hietapitkäpalko on sopeutunut hyvin Ouluun. Sen kukkimista on tänäkin vuonna voinut toukokuun lopusta lähtien ihailla Hietasaaressa radan varrella. Oululaiset tuntuvat myös mieltyneen pitkäpalkoihin. Muutama vuosi sitten idänpitkäpalkokoekasvimme eivät mahtuneet yliopiston tiloihin ja vuokrasimme tilaa Kempeleen puutarhaoppilaitoksesta. Oppilaitoksen kevätnäyttelyn ajaksi koekasviemme viereen piti asettaa kyltti "Ei myytävänä", koska kävijät olisivat halunneet näitä kauniita hienosti tuoksuvia kukkia puutarhoihinsa.
Geenejä
helppo etsiä
Hietapitkäpalon kuuluisin lähisukulainen on lituruoho (hento pitkäpalko), Arabidopsis thaliana, joka on jo kohta parikymmentä vuotta ollut kaikkien kasvitieteilijöiden ja perinnöllisyystieteilijöiden tuntema kehitysbiologian ja molekyylibiologian mallikasvi. Arabidopsis-nimi viittaa Arabiaan, jossa Arabidopsiksen sukulaislajeista väitetään tehdyn maustetahnaa.
Lituruoho on yksivuotinen, nopeasti kasvava, runsaasti pienenpieniä siemeniä tuottava rikkaruoho. Sen tärkein ominaisuus on kuitenkin pieni perimä eli genomi. Ihmisellä on yli 20 kertaa niin paljon DNA:ta kuin lituruoholla, männyllä yli 200 kertaa niin paljon.
Esimerkiksi männyssä on kuitenkin todennäköisesti korkeintaan kaksi kertaa niin paljon geenejä kuin lituruoholla ja loput DNA:sta on suurelta osin vailla toimintaa, mutta vaikeuttaa molekyylibiologista työskentelyä.
Biologien on ollut helppoa etsiä lituruohon pienestä genomista perintötekijöitä, jotka vaikuttavat kukkimiseen, taudinkestävyyteen, siementen kypsymiseen tai kasvunopeuteen. Lituruohon pienten siementen sadosta ei kuitenkaan olla kiinnostuneita.
Lituruoho kertoo kuusestakin
Koska kasveilla on yhteinen evolutiivinen alkuperä, näitä tärkeitä DNA-jaksoja voidaan lituruohosta saadun tiedon perusteella etsiä muista kasvilajeista, usein viljellyistä lajeista, kuten lituruohon melko läheisistä sukulaisista kaaleista, ohrasta tai maissista.
Samankaltaisia jaksoja on jopa männyssä tai kuusessa, joiden evoluutio on eronnut lituruohosta noin 300 miljoonaa vuotta sitten. Ei olekaan ihme että lituruohoa Suomessakin tutkivat kymmenet tutkijat.
Lituruohosta on tullut niin tärkeä kasvi, että sen perimän kaikki geenit luettiin jo vuonna 2000, vuotta ennen kuin ihmisen geenit saatiin alustavasti luettua.