Hiek­ka­myrs­kyn sul­ke­mat Ka­na­rian saarten len­to­ken­tät avau­tui­vat – "Jos on nähnyt kuvia paikan päältä, voi nähdä, että hiekkaa on kaik­kial­la"

Kanarian saarten lentoliikenne on aloittanut paluun kohti normaalia.

Kuvaa lauantailta Las Palmasista.
Kuvaa lauantailta Las Palmasista.
Kuva: ELVIRA URQUIJO A.

Kanarian saarten lentoliikenne on aloittanut paluun kohti normaalia. Lauantaisen hiekkamyrskyn vuoksi suljetut Gran Kanarian ja Teneriffan kentät ovat jälleen toiminnassa.

Espanjan lentokenttiä operoiva Aena peruutti lauantaina kaiken Gran Kanarialle tulevan ja sieltä lähtevän lentoliikenteen. Teneriffalla peruttiin lähtevät lennot. Vaikutuksia oli yhteensä noin 280 lentoon, jotka joka peruttiin tai joiden reittiä muutettiin.

Saharasta puski lauantaina Kanariansaarille hiekkaa, joka haittasi pahoin näkyvyyttä.

STT:n Teneriffan-lentoasemalta tavoittama suomalaismatkailija kertoi, että tuuli oli tänään iltapäivälläkin yhä niin kova ja ilmassa niin paljon hiekkaa, että ulkona ei liikkunut juuri ketään. Myös taksia lentokentälle oli hyvin vaikea saada. Itse lentoasemalla meno näytti varsin tavanomaiselta.

Esimerkiksi Norwegianin lentoja peruttiin hiekkamyrään vuoksi.

–  Nämä koneet ovat tietysti seisseet ulkona hiekkamyrskyssä. Jos on nähnyt kuvia paikan päältä, voi nähdä, että hiekkaa on kaikkialla, Norwegianin lehdistövastaava Andreas Hjornholm kertoi STT:lle.

Hjornholmin mukaan koneille on päätetty turvallisuuden vuoksi tehdä tekninen tarkastus, jossa varmistetaan, ettei hiekka ole vahingoittanut niitä.

–  Kun tämä tarkastukset on tehty ja koneille on annettu lentolupa, lähdemme Kanariansaarilta matkustajien kanssa ja palautamme heidät Pohjoismaihin, hän jatkaa.

Illalla tuntui ilmassa hiekkaa

Lounais-Teneriffalla lomailleen Anne Arkon piti lentää perheineen takaisin Suomeen lauantaina Norwegianin lennolla, jonka oli määrä lähteä hieman ennen puoltayötä paikallista aikaa. Perhe on matkatoimisto TUI:n järjestämällä matkalla.

–  Olimme juuri nousseet taksista Teneriffan eteläisellä lentokentällä, kun puhelimeen tuli ilmoitus lennon peruuntumisesta. Lentokentän taululla peruutuksista ei ollut edes silloin tietoa, Arkko kertoi STT:lle sähköpostitse.

Hiekkamyräkkä ei Arkon mukaan näkynyt Lounais-Teneriffalla mitenkään ennen iltaa. Vasta kun perhe saapui kentälle iltayhdeksän aikoihin, tuntui ilmassa jo hieman hiekkaa.