Heinäkuinen hellepäivä panee niittyleinikit hohtamaan kilpaa auringonkilossa. Peränloman kumpuilevassa ja lampareisessa maastossa hiehot vaeltelevat verkalleen niityn antimia märehtien. Niittyleinikkeihin ne eivät koske, sillä keltainen kaunotar on ilo silmälle, mutta ei vatsalle.
"Nyt kukkii niittyleinikki, keväällä täällä on kulleromeri, metsäkurjenpolvet antavat välillä sinisiä sävyjä", maanviljelijä Jukka Köngäs valottaa.
Perinnemaisemaan leinikki sopii, mutta pellolla se on aika paha rikkakasvi.
Könkään sukua on asunut täällä Tervolan Louella Kurvilansaaressa satoja vuosia; tietoja löytyy 1500-luvulta lähtien. Jukka Köngäs asuttaa äidinäitinsä kotitilaa.
Monimuotoinen
keidas
Maisema on kuin suoraan postikortista. Vasemmalla Kemijoki, oikealla sumppuuntunut Louepudas, lammet ja heilimöivät rantaniityt, vaivoin erottuva ryskätie, jota pitkin aikoinaan kuljettiin riiheen puimaan.
"Kuin tarjottimella", Köngäs jaksaa ihastella lapsuutensa ikiaikaista maisemaa.
Biologi Mikko Paajasen katse lepää myös tässä valtakunnallisestikin arvokkaassa perinnebiotoopissa. Avoin, kumpuileva, vesistöinen maisema tarjoaa monenlaisia pienympäristöjä erilaisille kasveille ja hyönteisille. Maiseman ylle on noussut kiuru visertämään.
Paajanen Lapin ympäristökeskuksesta kartoittaa parhaillaan Tervolan kosteikkopainotteisia maatalousalueita luonnon monimuotoisuuden Lumo-yleissuunnitelmaa varten. Syynissä ovat erityisesti Kemijokivarsi Ossauskosken ja Taivalkosken välillä sekä Kaisajoen varsi.
Nykyaikainen, tehokkuutta vaativa, lannoitteilla höystetty maanviljelys ei enää tarvitse perinnebiotooppeja, maanviljelyskäyttöön otettuja puolittain luonnonvaraisia rantaniittyjä, hakamaita, tulvaniittyjä, ketoja ja metsäniittyjä.
Omistuksen pirstaloituminen on vain vauhdittanut pusikoitumiskehitystä. Pajukko valtaa nopeasti heitteille jätetyn niityn.
Köngäs hoitaa kuuden ja puolen hehtaarin Peränloman maisemaa jo kolmatta viisivuotiskautta hoitosopimuksella. Hiehot tosin olisivat hänen mukaansa hommissa, vaikka sopimuksia ei olisikaan, mutta hyvä, kun valtiokin arvostaa kulttuurimaisemaa.
Ennen näiden niittyjen jokainen nurkka käytiin läpi viikatteella joka kesä.
"Kaikesta otettiin sato", Köngäs huomauttaa.
"Pusikoituminen harmittaa, mutta minun itsenikin on katsottava peiliin. Maiseman eteen on koko ajan tehtävä töitä. Se ei pysy itsestään entisellään", Jukka Köngäs muistuttaa.
Maisema voi hyvin köyhtyessään
Biologi Mikko Paajasen mukaan perinnebiotooppien säilyttämisessä kysymys on arvovalinnoista, historiallisesta näkökulmasta ja luonnon monimuotoisuudesta. Lapissakaan ei ole vanhaa viljelysmaisemaa tuhlattavaksi asti.
Hän on tyytyväinen siihen, että nykyään maaseudulla vanhoja viljelymaisemia arvostetaan ja pusikoita karsastetaan.
Hankkeen alkukokoukseen jokin aika sitten osallistui ilahduttavan paljon väkeä.
Perinnemaisemat ovat oivallisia luonnon ruokailuaittoja muun muassa hiehoille ja lampaille, sillä ne ovat niukkaravinteisia. Niiden hoidossa keskeisintä onkin, että sieltä lähtee enemmän ravinteita kuin sinne tulee.
Kulttuurikasvilajisto hyötyy köyhtymisestä. Jos maa rehevöityy, maitohorsma, koiranputki ja nokkonen valtaavat sen ja tukahduttavat niittylajit alleen.
Köpelösti kävisi rehevöitymiskehityksessä myös uhanalaiselle laaksoarholle, jota Suomessa kasvaa eniten juuri Kemijokivarressa. Paajanen bongasi vaivatta pienen ja vaatimattoman näköisen valkokukkaisen laaksoarhon Peränloman törmältä.