Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen on tuskastunut. Vaikka kuinka kaupungissa tehtäisiin yhteisiä säästöohjelmia ja talout-ta tasapainotettaisiin, menot sen kuin vain kipuavat taivaisiin. Tulot sen sijaan raahautuvat matalapaineessa sadepilvessä.
Kunnat eivät ole syyllisiä vaikeaan tilanteeseen. Ainakin Pennasen mielestä syypäitä pitäisi hakea eduskunnasta ja valtion eri ministeriöistä.
Eduskunnassa keksitään kilvan hyviä lakeja, joilla parannetaan meidän suomalaisten asemaa ja oikeusturvaa. Vain yksi asia on jäänyt pohtimatta.
Mistä rahat?
Pennasen esitys jäädyttää kunnille uusia palveluja kasaava lainsäädäntötyö kahdeksi kolmeksi vuodeksi on kova.
Toisaalta talouden tasapainottaminen vaatii kovia toimia. Sitähän tässä on saatu kuulla Kreikan ja Espanjan suunnalta jo kyllästyksiin asti. Kansalaisille toimet eivät ole mieleen.
Onneksi Suomessa ei ole ajauduttu yleiseen tyytymättömyyteen kansalaisten keskuudessa. Niinpä meillä on tilaisuus tasapainottaa kuntien ja valtion välinen taloudellinen suhde.
Ainoa ongelma vain on, mistä löytyy sellainen taho, joka kykenee sen tekemään. Kansanedustajat luonnollisesti turhautuisivat, kun he eivät saisi ajettua yhtä ainoaa uudistusta.
Kunnallisvaalitkin ovat tulossa, joten lupauksia sataa kohta roppakaupalla kuntatasoltakin. Meidän äänestäjien pitäisi muistaa kysyä, miten esitetty palvelu maksetaan.
Tuon saman kysymyksen me joudumme tekemään päivittäin omassa elämässäkin. Miten kaikki maksetaan? Turha on tilata perhepitsaa, jos raha riittää vain tavalliseen.
Vapun ajan löysimpiä päästeli yllättävä kyllä Kuntatyönanta-jien johtaja Markku Jalonen. Hän pisti hallituksen ajamaan kuntarakenneuudistukseen kapuloita rattaisiin oikein tosissaan.
Jalosen mielestä kuntaliitoksissa mukana tuleva työntekijöiden viiden vuoden työsuhdeturva on turha.
Täytyy myöntää, että näin yksityisen sektorin työntekijänä asiaa voikin ajatella kateellisena. Joillakin on tässä maassa ja tässä ajassa taattu työt lailla viideksi vuodeksi. Se on kova juttu.
Uudessa Oulussakin työpaikat on taattu pitkälle eteenpäin.
Tästä huolimatta monet tuntevat muutoksen hetkessä olonsa turvattomaksi. Oman työpaikan sijainnista ei ole tietoakaan, ja liitos on edessä lopullisesti alle kahdeksan kuukauden päästä.
Ymmärrän tilanteen. Johtajat ovat jo paikkansa katsoneet. Niin se vaan on tässä elämässä, että ensin tulevat herrat ja sitten me tavalliset kansalaiset. Sinänsä liitoksessa on luonnollista, että johtajat katsotaan ensin ja sitten vasta työntekijät. Mitä siitä tulisi, jos toimintamalli olisi päinvastoin?
Ei kannata hermostua, vaikka oma työpaikka ei olekaan ihan fyysisesti selvillä ensi vuoden alkuun. Myönteisellä ajattelulla on varmasti tärkein juttu, että palkka juoksee.
Ainakin kaupunginjohtajan näkemys on se, että kaikkia tarvitaan. Seuraavien kymmenen vuoden aikana 4 000 Oulun kaupungin työntekijää on jäämässä eläkkeelle. Jos jokaisen tilalle ei palkata uutta tekijää, saadaan niitä kuntaliitoksen mukanaan tuomia taloudellisia hyötyjä eli säästöjä.
Jos täyttämättä jätetään tuhatkin työpaikkaa, puhutaan jo miljoonasäästöistä. Esimerkiksi jos työntekijän kokonaiskustannus kaupungille on 40 000 euroa, säästö on 40 miljoonaa euroa.
Tällä matematiikalla voi käydä niin, että työpaikastaan huolissaan olevilla on töitä tulevaisuudessa vähintäänkin riittävästi.
En tunne Jalosen ajattelua, mutta Oulussa se ei toimi.
Toisaalta, jos kuntauudistukset tehdään muualla ensi vuosikymmenenä, voi olla edessä jo se työvoimapula.
Tällöin pitkää työsuhdeturvaa ei tarvita. Kunnat kilpailevat osaavasta työväestä.
Tappiolle jäävät syrjäseudut.