Helsingin pörssi painui keskiviikkona päivällä hienoiseen laskuun. Noin kello 12.15 Hex-yleisindeksi oli laskenut 0,64 prosenttia pistelukuun 10 364,61. Painorajoitettu portfolioindeksi liikkui kuitenkin toiseen suuntaan nousten vaivaiset 0,07 prosenttia.
Nokian 41 sentin pudotus 36,21 euroon oli yleisindeksin laskun takana. Sonera sen sijaan nousi 15 senttiä 11,15 euroon tiistain reippaan laskun jälkeen.
Reippaimpia nousijoita oli Nokia-alihankkija Perlos, jonka valmistamat kännykän muovikuoret toivat 3,47 prosentin kurssitason parannuksen. Perlos kertoi aamulla osavuosituloksestaan, jonka mukaan yhtiön liikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 40 prosenttia viime vuodesta.
Liikevoitto ja tilikauden voitto kasvoivat niukemmin, 14,1 ja 25 prosenttia. Voiton kasvattaminen oli kuitenkin merkittävä tieto, sillä se osoittaa, etteivät matkapuhelinalan vaikeudet ole syöneet ainakaan kaikkien alihankkijoiden tuloskuntoa.
Toinen nousija oli niinikään yllättävän hyvästä osavuodesta kertonut Instrumentarium, jonka osake kohosi 3,50 prosenttia.
Heikentyneestä osavuosituloksesta kertoneen Keskon B-osake tippui 3,91 prosenttia. Elisan kylkeen liittyvien keskisuomalaisen KSP:n ja tamperelaisen Soonin osakkeiden kurssit putosivat 10,67 ja 2,91 prosenttia. Molemmat yhtiöt ilmoittivat osavuosituloksistaan keskiviikkona.
Vaihtoa oli ehtinyt kertyä 234,05 miljoonaa euroa, joten kovin vilkkaalta päivä ei näyttänyt.