Täältä ei odottaisi löytävänsä gp-ratsastajaa. Pieni maatila Iin Ylirannalla on ehtinyt vuosikymmenten saatossa rapistua, mutta henkii rauhaa ja hyvää tuulta. 1930 tehty talo odottaa vielä uutta valkoista maalia, punainen hirsinavetta on jo saanut uuden kuosin.
Kolme ja puoli vuotta sitten täällä asui vain Pastori. Kun Eero ja Niina Mikkonen pelmahtivat paikalle kimpsuineen, kampsuineen ja hevosineen, talliksi muuttuneen navetan alta kuului pari päivää närkästynyttä mouruamista. Lopulta tummanharmaa alkuperäisasukas - valkoinen laikku kuin liperit kaulassaan - uskaltautui esiin, sai nimensä ja viran tallikissana.
"Vuoden kuluttua se päätti muuttaa taloon", esteratsastaja Eero Mikkonen naureskelee. Pastori retkottaa nojatuolissa isännän oloisena, siristää vieraille silmiään eikä vaivaudu nousemaan.
Ensin ei ollut edes viemäriä ja juoksevaa vettä, nyt on jo remontoitu talo ja talli, raivattu tarhat ja ratsastuskenttä, eikä tekeminen lopu kesken.
"Tässä pikkuhiljaa", isäntä hymyilee.
Harrastuspohjalta
Maalaiselämässä on puolensa. Viime vuonna Eero Mikkonen kipusi suomalaisten esteratsastajien rankingpisteissä jaetulle 7. sijalle, ykköshevonen Cortina oli Suomen viidenneksi menestynein estehevonen. Kesän Tapiola grand prix -sarjaan ratsukko lähtee parantamaan viimevuotista 10. sijaansa.
"Ennen tallille lähdettiin käymään töiden jälkeen, nyt tämä on elämäntapa. Suhde hevosiin on parantunut, kun niiden kanssa puuhastelee pitkin päivää", Mikkonen miettii.
Edeltä rankingista löytyvät nimet - Forstén, Numminen, Backlund, Pentti, von Rettig, Immonen, Piirala - ovat hevosalan ammattilaisia, joista terävin kärki kilpailee pääasiassa ulkomailla. Työterveyslääkärinä leipänsä ja kaurat tienaava Mikkonen uskoo, että Suomen huipulle on mahdollista yltää harrastuspohjaltakin.
"Taitolajina ratsastus on siitä mukavaa, että tähän pystyy monen ikäisenä. Tosin täytyy aloittaa nuorena, jos haluaa kilpailla huipputasolla."
Hevoshulluus iski Eero Mikkoseen nelisenkymmentä vuotta sitten. Kymmenvuotias nuorimies ratsasti Oulun Hiukkavaarassa ja Äimärautiolla ja sai oman suomenhevosenkin. Kun puolustusvoimat pisti myyntiin hevosensa Hiukkavaarasta 1970-luvun alussa, nuori Mikkonen ja Veikko Heikkilä ostivat niitä liudan ja perustivat tallin Kastellin kirkon kupeeseen.
Yritys kaatui ympäristön vastustukseen muutamaa vuotta myöhemmin, ja Eero Mikkonen ripusti satulan naulaan viideksitoista vuodeksi.
Kerran hevosmies
Mielenkiinto lajin seuraamiseen säilyi läpi armeijan, opiskelujen ja perheen perustamisen, mutta hevosen selkään mies kiipesi seuraavan kerran vasta 1989. Hankittiin Rubber Ball, joka keräsi sijoituksia 140-145-senttisiltä radoilta, ja nyt paistattelee päivää 22-vuotiaana eläkeläisenä tallin takana.
Ratsastajan uran auttoivat nousuun Ruotsista Kuivasjärvelle perustettuun talliyhtiöön löytyneet Cortina ja Zätha, Ruotsissa vuoden oreiksi valittujen Cortezin ja Robin Z:n jälkeläiset. Käynnistymisvaikeuksilta ei silti vältytty.
"Cortina oli niin sähäkkä, että luulin, etten pysty edes ratsastamaan sillä. Se säheltää vieläkin, mutta radalla kuuntelee ja keskittyy silti", Mikkonen sanoo.
"On kuin ihmisen ajatus."
"Zätha oli tullessaan kymmenvuotias ja käytännöllisesti katsoen ratsastamaton, joten töitä on pitänyt tehdä. Nyt se pystyy gp-luokkiin."
Kesäviikonloput tarkkaan täyttävillä kisareissuilla Mikkosten mukana kulkee kolmantena hevosena 12-vuotias Suomessa syntynyt puoliveriruuna Hurricanes, hivenen matalampia luokkia hyppäämässä.
"Se on tullut vanhemmuuttaan kuumaveriseksi", Mikkonen naureskelee. "Kuusi- ja seitsenvuotiskausina meni hyvin, mutta nyt se ei tahdo pysyä käsissä. Kiuruveden isolla kentällä viikonloppuna meni aivan hurjaksi."
Kaveria ei jätetä
Navetasta remontoidussa kodikkaassa tallissa päiväheiniä mutustava lauma viihtyy maalaishevosina. Silkinkiiltävän kisatykin esiinloihtimiseen saa tosin heiluttaa harjaa, sillä ilman loimia päivät pitkät, kesät talvet tarhaava joukko tiputtaa parhaillaan paksuja talviturkkeja. "Zäthaa sanotaan talvisin Turreksi", Niina Mikkonen naureskelee.
Kolmen-neljän viikon välein Eero Mikkonen kuskaa hevosensa Ouluun Kimmo Kinnusen valmennukseen. Päätyö tehdään kuitenkin Ylirannan metsissä.
"Ulkona ja maastossa ratsastaminen ei käy pitkän päälle tylsäksi hevosille", hän sanoo.
Kaikessa rauhassa metsittyneen, pienen ja tiiviin lauman kuskaamisessa kuhiseville kisapaikoille on huonotkin puolensa. Paitsi että ensimmäinen päivä menee ihmetellessä ja pörhistellessä, kaveria ei tohdi jättää hetkeksikään. "Varsinkaan johtajatamma Cortinaa ei voi jättää yksin autoon, se tulee seinästä läpi. Siinä sitä sitten koitetaan järjestellä", Mikkonen nauraa.