Toisinaan äiti on vähän väsynyt. Niin kuin nyt esimerkiksi sunnuntaina Salon grand prix -viikonlopun huipennuksessa. Toikkaroi unen puutteessa kaksi kertaa väärän radan ja hortoili estradille väärällä vuorolla.
Kaikki on Hugo Veikko Matias Kogelnigin ansiota - tai syytä, miten vain. Yhdeksän kuukautta maanantaina täyttänyt poika saa hampaita, valvoo ja valvottaa öisin, kisoihin katsomatta.
Gp-luokasta Utopien kanssa tuli sentään yhdellä pudotuksella neljäs sija.
Mirella Kogelnigia naurattaa.
"Aamuluokat saa unohtaa suosiolla, ja välillä haluaisin unohtaa iltaluokatkin. Salossa kisa venyi rankkasadekuurojen takia. Vaikka tiedän, että Hugolla on hoitajan kanssa kaikki hyvin, mietin silti, miten hän pärjää."
Lesosen esteratsastajatytöstä on tullut äiti ja rouva Kogelnig. Herkästi syttyvä hymy on ennallaan, mutta moni asia on muuttunut.
Vastuu ja varovaisuus
Kogelnig kiipesi takaisin hevosen selkään puoli vuotta sitten, kolme kuukautta sen jälkeen, kun Hugo syntyi.
"Lopetin heti kun sain tietää olevani raskaana. En halunnut pelätä koko ajan esimerkiksi putoamista. Kysymys on kuitenkin niin lyhyestä ajasta", hän sanoo ja irvistää:
"En ole ollut koskaan näin huonossa kunnossa. Olen tottunut ratsastamaan 7-8 hevosta päivittäin ja käymään kuntosalilla joka päivä, nyt ratsastan kolme hevosta, enkä ehdi salille. Tai ehkä ehtisin, mutta en raski olla pois Hugon luota enempää kuin on pakko."
Äitiys ja vastuu ovat tuoneet kuvaan varovaisuutta. Kun rämäpää kiipesi ennen minkä tahansa elikon selkään, suhtautuu Kogelnig nyt vieraisiin hevosiin varauksella ja hyppää kullakin vain sillä tasolla, jolla tuntee yhteistyön toimivan. Sitä paitsi vanhemmiten kolhuista kärsii pitempään, vihoitteleehan kahdeksan vuotta sitten putoamisessa revennyt välilevykin edelleen.
Koko aikuisikänsä vapaana kuin taivaan lintu Eurooppaa kiertänyt ratsastaja myös suunnittelee nyt tekemisensä tarkemmin.
"Hugo on hyvä ja matkustukseen tottunut reissulapsi, mutta rytmi pitää suunnitella hänen mukaansa. Enää ei lähdetä yön selkään kisoista kotiin, vaan vasta aamulla", hän sanoo.
"Hevosten hoito on luotettavan, hevosautoa ajavan hoitajan vastuulla. Sitä en enää ehdi tehdä itse, minä vain ratsastan."
Hugon ansioksi voi lukea senkin, että äiti taistelee voitosta kotimaisessa gp-sarjassa. Itävaltalaistuneen ratsastajan kesätukikohta on toukokuusta lähtien ollut vanhempien talossa Oulunsalossa, mukana olevat kuusi hevosta majailevat Hanna Marttilan tallissa. Aviomies lentelee edestakaisin Itävallan ja Suomen väliä.
"Serkkutyttöni hoitaa Hugoa kisamatkoilla, äitikin on ollut reissussa pari kertaa. Ensimmäisen lapsen kanssa olen aika huolehtivainen, ja Suomessa kaikki sujuu paljon helpommin."
Leipätöissä kisakentällä
Hevosnainen vihittiin marraskuussa 2007 Itävallassa hevosmiehensä Fritz Kogelnigin kanssa. Häitä tanssittiin Oulussa keväällä 2008, ja pariskunta asettui Kogelnigin kotitilalle Itävallan Klagenfurtiin. Appiukko, hevosmies hänkin, asuu vastapäisessä talossa.
Vuosi sitten Kogelnigit perustivat hevoskauppabisneksen.
"Meillä on vanhassa tallissa 15 karsinaa omille ja myyntihevosille ja uudessa tallissa kymmenen karsinaa treenaamaan tuleville. Maneesi, iso kenttä, kävelykoneet ja hyvät maastot, vaikka olemmekin lähellä kaupunkia. Paljon mäkiä, niitä Itävallassa riittää", ratsastaja selittää.
Urheilullinen kunnianhimo palvelee nykyisin leipätyötä. Myytäviä ja välitettäviä hevosia täytyy kilpailuttaa - ja mitä paremmin menestyy, sitä paremman hinnan saa. Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana uuden omistajan on löytänyt 15 nuorta, "hyvää urheiluhevosta".
Koko Suomessa mukana oleva katras on myytävänä - mukaan lukien ykköshevonen, belgialaistamma Utopie.
"Suurimman osan hevosista etsimme itse. Itävallassa ei ole paljoakaan omaa hevoskasvatusta, mutta meillä on hyvät kontaktit Saksaan ja Hollantiin. Fritzillä on hyvä hevostuntemus, ja sitä tässä tarvitaan", Kogelnig selittää.
"Lisäksi on taitolaji yhdistää oikea hevonen ja oikea ratsastaja."
Parasta kaveria ei myydä
Klagenfurtin tallissa on vain yksi hevonen, joka ei ole kaupan mistään hinnasta. 14-vuotias holsteiner-ori Carl Graf on se sama Orha, jonka kanssa Mirella Lesonen lähti Oulunsalosta maailmalle ylioppilaskeväänään. Paras kaveri.
"Niin ja ovathan siellä myös 26-vuotias Nappe (ensimmäinen kisahevonen Napolie) ja 15-vuotias Anntila, joka sai juuri varsan", Kogelnig virnistää.
"En voi kuitenkaan alkaa pitämään jokaista hevosta, josta tykkään."
Asia on opittu kantapään kautta. Kogelnig sanoo saaneensa "tosi hyvän" tarjouksen Utopiesta toista vuotta sitten.
"Enkä myynyt. Kolme kuukautta myöhemmin tajusin olevani raskaana. Sitä paitsi Fritz osti minulle häälahjaksi tosi hyvän hevosen, joka on aivan kuin Utopie, viisi vuotta nuorempi vain. Silloin tajusin, että hevosia tulee aina uusia."