"Hevonen on vain saatava ymmärtämään, että sen paras paikka on ihmisen lähellä", tiivistää laulaja, hevosmies ja hevosten kouluttaja Kari Vepsä. Pari vuosikymmentä hevosten ongelmien parissa touhunnut mies ei pahastu hevoskuiskaajaksi nimittelystä, mutta huomauttaa, että se on vain elokuvan peruja. Robert Redford teki Vepsänkin taitamia oppeja tutuksi Hevoskuiskaaja -elokuvassa joitakin vuosia sitten.
"Kuiskaaminen on väärä termi, sillä oppi perustuu kehon kieleen. Ihminen viestittää omalla kehollaan ja liikkeillään tahtoaan. Puhumalla hevoselle samalla kehon kielellä, jota nekin käyttävät, ihminen kertoo olevansa ylimpänä laumassa."
Seuraajaeläimenä hevonen seuraa johtajaa, jos ihminen on pystynyt ensin saavuttamaan laumanjohtajan aseman. Tässä on se koulutuksen paikka, johon Vepsä haluaisi hevosharrastajien kiinnittävän huomiota.
"Kaikki hevoset olisi hyvä kouluttaa, vaikka hevosessa ei olekaan mitään vikaa. Vika on meissä ihmisissä. Me inhimillistämme hevosta liikaa."
Vepsää harmittavat vallankin ne tytöt ja naiset, jotka hyysäävät ja hyssyttävät hevosta, syöttävät sitä kädestä ja toimivat muutenkin alamaisen tavoin. Hevonen luulee olevansa johtaja ja ihminen sen palvelija.
"Hevoselle on asetettava rajat kuten lapselle, mutta vieläkin tarkemmat. Eläimen kanssa ollaan hyvin mustavalkoisia, se ei ymmärrä välimuotoja."
"Virheiden korjaaminen on suuritöisempää kuin uuden opettaminen", Vepsä sanoo. Koulutus saattaa venyä juuri siksi, että ongelmiin puututaan vasta, kun ne ovat jatkuneet pitkään.
"Jos hevonen yrittää näykkäistä, ollaan jo pahasti myöhässä. Aggressiivinen hevonen toimii kuten hevosen kuuluu, näykkiessään se vain ilmoittaa olevansa lauman johtaja."
Luottamus ja kärsivällisyys ovat avainasioita, kun eläintä koulutetaan.
"Luottamuksen ja kunnioituksen on oltava molemminpuolista. Hevosta pitää oppia kuuntelemaan. Rentouden voi lukea maiskuttavista huulista, lerpattavista korvista tai rennoista kavioista."
Vepsä muistuttaa, että luonnollisen johtajuuden saavuttamiseen ei väkivaltaa tarvita.
"Miehet yrittävät usein voimakeinoin saada hevosta tottelemaan. Ne eivät auta mitään. Kauhistunut hevonen saattaa hetken totella, mutta siitä tulee herkästi tappaja."
Vepsä on niitä harvoja, ellei peräti Suomen ainoa, joka kurssittaa hevoskouluttajia. "Vain 5-10 prosenttia kaikista alalla työskentelevistä on kouluttautunut ammattiin. Muut ovat itseoppineita."
Vepsän mielestä jotain pitäisi tehdä ennen kuin hevonen hankitaan. "Kun innokas hevostyttö pyytää omaa hevosta ja saa sen, hän on usein perheessä ainoa, joka tietää hevosista edes jotain ja ryhtyy sitten neuvomaan vanhempiaan. Tämä on väärä järjestys. Kyllä vanhempien pitäisi tietää hevosenpidosta olennaiset asiat, ennen kuin eläin hankitaan."
Hevosmiestaidot ovat ylipäätään Vepsän mielestä olleet hukassa, mutta hiljalleen löytymässä. "Hevosmiestaitoja tarvitsevat kaikki hevosten kanssa puuhailevat, olipa kyseessä kengittäjä tai kouluratsastuksen harrastaja."
Vepsä sanoo, että hevosen koulutus on aina kesken. Työ on palapelin kokoamista, mutta koskaan ei voi sanoa, että nyt olen hyvä hevosmies.
Tapahtuman Ylivieskan Keskisen
ravikeskuksessa järjesti kolmen nuoren naisen: Tiia Hämeenkorven, Tiina Kirjavan ja Taija Olkkosen Potkuremmi-niminen, hevosharrastuksen monipuolistamista edistävä yhtymä.