Tuota, eipä tässä hirveästi enempää enää voi valmistautua. Meillä on biisi ja show. Tietysti lava on isompi, pommit ovat isompia ja me näytetään entistäkin kovemmilta.
Hyvä kysymys. On hyvä, jos tulee selkeästi sellainen vanhan ajan hevisokkiefekti, sillä on olemassa vielä kansoja, jotka eivät ole heviä paljon kuulleet. Se herättää mielenkiintoa, iloa, surua ja ihmetystä. Olen kuunnellut muita biisejä ja ne vaikuttavat keskenään aika samanlaisilta. Ainakin me erotumme joukosta.
No, siis ne meidän show-kuteemme ovat valmiina. Asukokonaisuudet ovat hyviä ja istuvia eikä niitä ole syytä mennä muuttamaan.
Kyllä, liivi on. Mutta osalla sotureista on yläkroppa paljaana.
Kyllä tietysti esiintymistavassa ja saundimaailmassa on eroja. Hevissä on afroamerikkalaisia piirteitä enemmän kuin iskelmässä, mutta tietynlaista sulautumista on ollut havaittavissa. Listamusiikin pitää olla tarttuvaa ja melodista.
Ainakin me saadaan meidän musiikkia tunnetuksi maailmalla. Olemme tehneet jo nyt paljon haastatteluja ulkomaille, ja keikkakyselyjäkin on tullut monesta maasta. Huonoimmassa tapauksessa voi tietysti käydä niin, että mielenkiinto lopahtaa heti kisojen jälkeen. Sitä kun ei voi tietää, miten käy. Yleisönä on niin paljon erilaisia kansoja, eikä voi tietää, miten he äänestävät.
Jengi oli sitä mieltä, että olimme Suomen finaalissa parhaita. Jos Euroviisuissa tulee huonot pisteet, niin onhan se ikävää, jos bändi sitten lytätään paskaksi. Tavallaan se on väärinkin, sillä kisa on kisa ja leikkiä. Liian vakava suhtautuminen ei ole järkevää. Meillä on kuitenkin jo pari levyä takana ja Euroviisut ovat vain yksi lisä. Emme siis ole vain yhden kortin varassa.
Ehei, en mä tiedä, olenko mä edes tarpeeksi lahjakas. Kuuntelin heviä pikkupoikana, mutta en ihan vauvana. Halusin pienenä poliisiksi. Onkohan siitä loppujen lopuksi niin pitkä matka nahkahousuihin? Onhan poliisin työssä tiettyä majesteettisuutta, niin kuin hevissäkin. Onhan niissä jotain samoja piireitä: voimaa ja räväkkyyttä.
Olen itseoppinut ja saanut oppia tietysti muusikkokavereilta. Opiskelin neljä vuotta Pirkanmaan ammattikorkeakoulun digitaalisen äänen ja kaupallisen musiikin linjalla. Laulamiseen minulla ei ole koulutusta.
Aloin laulaa ensin niin, että matkin niitä, keitä ihailin. Se oli sellaista 1970-80-luvun perinteistä hevimiesosastoa. Sitten ajattelin, että olisi hyvä kuulostaa itseltäni. Joskus 18-vuotiaana huomasin ylänuotteja hapuillessani, että tämä alkaa luonnistua.
Noh, noh. Kyllähän siihen mahtuu muutakin. Teräsbetoni on suotuisa ja mukava työ. On hienoa saada tehdä sitä, mistä tykkää. Teen biisejä muillekin artisteille ja siinä ne päivät pitkälti menevät. Joskus pitää nähdä ystäviä, you know, kyllä sä tiedät, mitä on tavallinen elämä. Mutta musiikkia teen ja musiikkia kuuntelen, ja joskus sitä miettii, milloin tästä saa ylinannostuksen. Vielä sellaista päivää ei ole tullut.
Soturinainen... no, kyllä koetan seurustella.
Se on aika pitkälle sitä, että herää, tekee kotitöitä, käy kaverin kanssa lenkillä - sellaista tylsää peruselämää. Sitten on hienoa viikonloppuna lähteä istumaan polvet suussa autoon, että pääsee keikoille vaikkapa sinne Ouluun. Se tuo viikkoihin hohtoa, että pääsee näkemään faneja.
Haluan tehdä musiikkia, mutta miten, se on toinen kysymys. Sopivatko ne nahkahousut enää 50 vuotiaana jalkaan? Jos Teräsbetonista tulee pysyvä ja kysyntää riittää silloinkin, niin toisaalta, mikä ettei. Sanonta kuuluu, että kerran muusikko, aina muusikko. Veri vetää tähän suuntaan.