"Tää torni varmaan kaatuu, jos kiivetään kaikki samaan aikaan."
"Pikkuisen siistiä! Paras kuvauskeikka ikinä!"
Neljä nuorta miestä kapuaa tivolin korkean kierreliukumäen pieniä portaita ylös. Vähän väliä kuuluu hilpeitä huudahduksia ja naurua, eikä asetelmasta voisi aivan ensimmäisenä päätellä heidän olevan hevareita. Portaikon puolivälissä joku henkilökunnasta tulee tiedustelemaan sankareiden aikeita, mikä ei toki ole ihme, tivolin sulkemisajastahan on jo tovi. Luvat ovat kunnossa, joten matka jatkuu.
Ylhäällä miehet katselevat hämmentyneinä maahan, matkaa on enemmän kuin alhaalta käsin voisi kuvitella. Mutta alas tullaan ja hujauksessa. Kaikilla on hurjan hauskaa salamavalon räiskähtäessä, vaikka muutamat polvet taisivatkin saada matkalla pientä osumaa.
Tivolissa miehet innostuvat poseeraamaan lisäksi possujunassa, karusellissa ja sombrero-hattuisen hiiren kainalossa. Sitten siirrytään kellimään voikukkapellolle, vaikka se tuntuukin yhden bändin jäsenen mielestä hieman liian luontoiselta. Idyllinen miljöö saa miehet jopa hivenen runollisiksi.
"Oota, mä laitan tämän kukan tälleen kiusoittelevasti ja katon sua kiusoitellen."
"Joo, ja mä oon nyt tosi kiusaantunu."
Kuva on käyntikortti
Pedon kuvausehdotuksen kuultuaan Seith-bändin kaikki neljä jäsentä, Ville Lind, Toni Turtinen, Petri Henell ja Valtteri Korpela, olivat heti mukana juonessa. Tottakai he lähtisivät kokeilemaan uutta ja rikkomaan rajoja!
"Tosin itse kuulin vain Tonin epämääräisen selityksen jostain erilaisesta kuvaussysteemistä, mutta ei se hidastanut yhtään", Korpela tarkentaa.
Seithin pojat ovat yhtä mieltä siitä, ettei hevibändien promokuva-aiheissa ole yleensä paljon valinnanvaraa. Otoksista on ilmettävä selkeästi, mitä genreä ollaan edustamassa. Ne ovat kuin käyntikortteja, joista saa osviittaa itse bändistä ja sen musiikista. Ville kertoo selailevansa usein uteliaana bändikuvista, millaisia tyyppejä niissä näkyy. Saattaahan sieltä löytyä joskus tuttujakin.
"Tökeröstä kuvasta tulee heti mieleen, että miksi se on yleensä edes otettu. Jos ei kerran panosteta, niin silloin voisi jättää kuvat kokonaan ottamatta", tuumii Toni.
Ja tottahan se on, että hyvillä vehkeillä varustetun ammattitaitoisen kuvaajan otokset pesevät mennen tullen autotallin eteen kuvattavansa marssittaneen äidin digipokkariräpsäykset. Bändi kehuu tilanteen olleen tällä kertaa täysin toisen, kun he saivat oikein luvan kanssa remuta "ihan oikean" kuvaajan edessä.
"Yleensä tällaisissa kuvauksissa sanotaan vain, että menkää tuonne ja mököttäkää. Nyt oli huomattavasti hauskempaa, kun ei tarvinnut olla niin tosissaan", pojat analysoivat suoritustaan.
"Tuntui paljon luonnollisemmalta, tässä oli hauskaa puuhastelumeininkiä", toteaa Ville.
"Eikä tosiaan tarvinnut miettiä näyttääkö tyhmältä vai ei, koska ihan varmasti näytti!" jatkaa Toni.
Olisiko näistä juuri otetuista kuvista tosissaan käytettäviksi promokuviksi? Ajatus ei kuulosta muusikoista aivan mahdottomalta, joskin siitä saattaisi tulla vähän sanomista. Ainakin kukkaketokuvassa voisi heidän mielestään olla potentiaalia - vaikkeivät he lopullisia tuotoksia ole vielä nähneetkään.
"Ei aina tarvitse mennä perinteisen kaavan mukaan. Esimerkiksi Circle on yksi uskottavimmista bändeistä, vaikka sen kuvat ovat kaikkea muuta kuin tavallisia. Riippuu myös paljon siitä, onko ollut alalla mukana vuoden vai 20. Kukaan ei muuta enää vuosikymmenen päästä mielipidettään bändistä, vaikka se julkaisisi millaisia kuvia tahansa. Usein ensivaikutelma ratkaisee", Toni huomattaa.
"Riittää, jos porukalla on pokkaa, ja kuvaukset tehdään tosissaan. Nämä kuvaukset olivat enemmän meitä, hirmuinen kovanaamailu ei taitaisi ainakaan itseltäni onnistua", Valtteri tuumaa Petrin lisätessä, että kuvat näyttävät tietenkin vain yhden puolen heistä.
Välillä saa repeillä
Seithistä on aiemmin otettu yhdet promokuvat, joissa he poseeraavat vanhan ladon luona. Kuvaus oli sinänsä mielenkiintoinen, että harvoin aivan ensimmäinen napattu otos osoittautuu session parhaimmaksi.
"Meitä kuvannut kaveri kertoi jälkeenpäin, että ensimmäisen kuvan otettuaan hän tiesi sen olevan siinä. Aurinko näkyi hienosti ladon seinän reiästä", Toni kertoo. Otos päätyi myös bändin ensimmäisen levyn kanteen sekä poiki koko kansilehden erikoisen taittoidean.
Poseerausurakkansa jälkeen nelikko istuu ilta-auringossa terassilla ja keksii lisää kuva-aiheita, joita olisi voinut käyttää. Villit ideat lentelevät ja muusikoita naurattaa.
Bändi aloittaa seuraavan levynsä nauhoitukset näillä näkymin syksyllä. Kannen kuva-aihe ei ole vielä selvillä, ja joukosta heitetäänkin, ettei tämäniltaisten kuvien käyttäminen olisi ollenkaan mahdoton ajatus. Niitä kun ei tarvitse missään nimessä ainakaan häpeillä.
Miehet eivät vaikuta ollenkaan niin totisilta, kuin heidän musiikkityylinsä voisi antaa olettaa. Kommentista hieman huvittuneina he selventävät, että kyseinen käsitys on melkoinen stereotypia. Tiivistettynä homman nimi on se, että "jos joskus on hauskaa, niin silloin ollaan mielissään, ja kun ollaan tosissaan, niin sitten todella ollaan tosissaan".
"Lavalla ollaan mystisiä taiteilijoita, mutta kun tullaan pois, niin menee perseilyksi. Eihän lavalla voi virnuilla ja pelleillä", Toni heittää.
Kun Petri toteaa, että esiintyessä on elettävä soitettavan biisin mukana, Valtteri jatkaa, ettei pieni naureskelu kuitenkaan syö bändin uskottavuutta. Jos repeilyttää, niin silloin repeilyttää.
"Ja joskus repeilyttääkin oikein kunnolla, kun soittaa ihan päin honkia", Ville nauraa.