Risto Isomäestä on kehittynyt varteenotettava ekologisten trillereiden tekijä. Isomäen edellinen romaani, ilmastonmuutosta ja sen seurauksia käsitellyt Sarasvatin hiekkaa herätti paljon huomiota uskottavilla visioillaan maapallon mahdollisesta tulevaisuudesta, ja pääsi jopa Finlandia-palkintoehdokkaaksi.
Isomäen alkutuotannon huikeat tieteiskuvitelmat ja ulkoavaruudelliset näyt ovat vaihtuneet ihmiskunnan lähitulevaisuutta koskeviksi spekulaatioiksi, jotka jännitysromaanimuotoisinakin vakuuttavat faktapohjansa uskottavuudella ja kuvitelmiensa todentuntuisuudella.
Näin myös romaanissa Litium 6. Siinä Isomäki tarttuu aiheeseen, joka on viime aikojen ilmastonmuutoskeskustelussa jäänyt lapsipuolen asemaan: kysymykseen ydinvoimasta kasvihuonepäästöjen kannalta ainoana luotettavana ja turvallisena energianlähteenä, sekä kysymykseen ydinmateriaalien mahdollisesta joutumisesta vääriin käsiin.
Isomäen mukaan kysymys ydinvoiman turvallisuudesta on kaikkea muuta kuin loppuun käsitelty. Vaikka kylmän sodan virallisesti päätyttyä on annettu ymmärtää muuta, ydinasesodan uhka lepää yhä ihmiskunnan yllä.
Uhkan luonne vain on muuttanut muotoaan. Isomäki ei pidä ydinvoimaa erityisen turvallisena energianlähteenä. Siihen nykyiset ydinvoimalat ovat aivan liian haavoittuvia.
Edes tulevaisuuden energiaongelmien ratkaisijana pidetyt fuusiovoimalat eivät saa armoa Isomäeltä. Ne kun tuottaisivat mahdollisesti jopa vielä enemmän radioaktiivista jätettä kuin tavalliset ydinvoimalat.
Jo edellisessä romaanissaan Isomäki maalasi kauhistuttavan vision siitä, miten rannikolla sijaitseville ydinvoimaloille saattaisi käydä vedenpinnan noustessa.
Litium 6:ssa kirjailija kuvittelee, mitä seurauksia saattaisi olla sillä, että jokin terroristiryhmä saisi haltuunsa riittävästi materiaalia ydinaseen valmistamiseen. Japanilaisesta reaktorista varastetaan muutamia tonneja Litium 6 -nimistä ydinpolttoainetta. Samaan aikaan katoaa eräästä ranskalaisesta voimalasta huomattavia määriä radioaktiivista plutoniumia.
Seuraa ajojahti, jossa "hyvien" menettelytavat eivät jää brutaaliudessa tippaakaan jälkeen oletettujen "pahojen" vastaavista.
Tämän päähenkilö, Yhdysvaltojen terrorisminvastaisessa yksikössä toimiva suomalaissyntyinen Lauri Nurmi saa katkerasti todeta omissa nahoissaan.
Kuten myös yllätyksellisten ja huikeiden juonenkäänteiden parissa tempoileva lukija.
Yksi romaanin silmiinpistävä piirre onkin sen USA-kriittisyys. Aivan tällaista toimintajännäriä tuskin voisi julkaista nykypäivän Amerikan Yhdysvalloissa.
Isomäki perustelee uskottavasti, miksi hänen kuvaamansa skenaario on mahdollinen, joskaan ei lopulta kovin todennäköinen.
Terroristien einäet ehkä edes tarvitsisi mennä niin pitkälle. Riittää kun maailman mahtavinta valtiota tarpeeksi ärsytetään, niin että se vainoharhaisuudessaan repii itsensä ja liittolaisensa riekaleiksi.
Mitä seurauksia Amerikan imperiumin luhistumisella sitten maailmantalouden kannalta olisi, onkin jo toisen kirjan aihe.
Romaani on tärkeä kannanotto aiheeseen, jota ei nykyisen ilmastonmuutoskeskustelun pyörteissä sovi unohtaa.
Skenaarioidensa tueksi Isomäellä on ollut käytettävissään runsaasti ydinteknologiaa käsitteleviä dokumentteja, jotka vielä jokin aika sitten oli luokiteltu salaisiksi.
Kirja sisältää myös jonkin verran uutta tietoa esimerkiksi ydinaseräjähdyksen kaupunkiympäristössä aiheuttamista tuhoista. Ne olisivat luultavasti paljon aikaisemmin arvioitua suuremmat.
Litium 6 on paljon enemmän kuin pelkkä pelottelufiktio. Vaikka Isomäellä ei olekaan esittää ydinvoimalle varteenotettavaa vaihtoehtoa, hän listaa nykyelämän vaaratekijöitä, joita ei aina tule edes ajatelleeksi.
Tällaisia ovat ydinvoimaloiden turvallisuuskysymyksen lisäksi esimerkiksi liikeyritysten vaikeaselkoiset omistussuhteet; puhumattakaan liikemiehistä, jotka usein tuntuvat ajattelevan pikemminkin taskulaskimillaan kuin aivoillaan, vaarantaen siten jopa yleisen turvallisuuden.