Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmät kuuluvat edelleen niin laitosteattereiden kuin harrastajateattereidenkin vakio-ohjelmistoon.
Katkeran, ahneen, saidan, ja kovan Heta Niskavuoren tarina on liikuttanut suomalaisten sieluja jo vuosikymmeniä ja liikuttaa edelleen. Rakkaudessa pettynyt ylpeä kartanontytär nai rengin, joka palvoo häntä. Heta ei kuitenkaan helly, vaan katkeroituu sitä enemmän, mitä rikkaammaksi tulee. Kuten niin moni ihminen, hänkin herää liian myöhään huomaamaan, mitä on menettänyt.
Naisen sisun ja jaksamisen ikoniksi muotoutuneen Hetan tarinan kertoo tällä kertaa Pekkateatteri Raahessa.
Ohjaaja Sari Ruotsalainen on ollut uskollinen niin jykevälle tekstille kuin suomifilmien luomalle kuvalle tästä kahden rakkauden keskellä kamppailevasta naisesta ja hänen läheisistään. Hänellä on myös ollut onni löytää rooleihin sopivat henkilöt.
Anu Krekilä Hetana ja Esko Raitala Akustina tekevät vaikuttavaa työtä.
Krekilä löytää Hetastaan myös sen herkemmän puolen, joka on niin syvällä, että vain pilkahdus silloin tällöin todistaa, että ihminenhän se Hetakin on. Pilkahdukset näkyvät.
Akustin leppeän ymmärtävä vaimonkäsittelytaito saa Esko Raitalan tulkinnassa näkyville myös sen lämpimän huumorin, jonka voimalla vaikeuksia on voitettu muillakin taistelukentillä kuin kotitantereilla.
Hetan ja Akustin lapsikatraassa etenkin Eeva-Maija Kippolan ja Petra Tikkasen esittämät tyttäret tuovat raikkaan tuulahduksen verkkaisena soluvaan näytelmään.
Siipirikko on Hetan vastavoima, palvova ja palveleva nainen. Auni Marjut Karin Siipirikko on sitä. Kuoleman rajan taakse yltävä uskollisuus on jaloa, mutta palkitseeko sekään? Siipirikossa tiivistyy tämän näytelmän sanoma.
Pekkateatterin esityksestä huokuu kunnioitus tekstiä kohtaan. Se on mietitty ja sisäistetty. Pientä paatosta ei ole kaikilta osin voitu välttää, ehkä ei ole haluttukaan.
Patalan piha on kuin luotu Niskavuorinäytelmän miljööksi. Siksipä lavastajan ei ole tarvinnut pähkäillä päätään puhki sen enempää Muumäen torpan kuin kartanonkaan virittämiseksi katsojan silmien eteen.
Esitystä säestää elävä musiikki.
Pelimannin penkiltä löytyy kolme reipasta naista, joilta soitto sujuu. Siksipä heidän kannattaisikin antaa taitojensa kuulua eikä pidätellä suotta. Ensi-illan alkua odotellessa kappaleita haettiin välillä sisältä saakka.
Raahessa on ennenkin tuotu kesäteatteriin suomalaisia klassikoita. Se on todistanut, ettei kesälläkään tarvitse sortua pelkkään kevyeen farssiin, vaan draama sopii yhtä hyvin paljaan taivaan alle.
Niskavuoren Heta herättää takuulla kesähorroksesta. Se ei ehkä nykynuorta liikauta eikä häntä katsomoon houkuttele, mutta varttuneempi yleisö viihtyy taatusti.
Syksyllä ryhmä pääsee sitten vihdoin aivan oman katon alle. Pelastusarmeijan talo aivan kaupungin keskustassa on Pekkateatterin uusi koti. Syksyä kannattaa katsojankin jäädä jo odottamaan.