Joskus on hyvä ajatella asiat aivan päälaelleen. Kiivaana käytävä keinohedelmöityskeskustelu putkahti vain tahtomattakin mieleen, kun pohdin jälkeenpäin Aleksis Kiven Kihlauksen lauantai-iltaista esitystä.
Herrojen Eevahan oli juuri sellainen nainen, joka ei välttämättä halunnut miestä kiusoikseen. Ei ainakaan köyhää kraataria, jolle oli pikaistuksissaan lupautunut kihlakumppaniksi. Tämä Eeva olisi sanonut televisiohaastattelussa, ettei tarvitse mokomia lapatossuja haaveksijoita ja likaisen mörskän asukkeja, jos sattuu vaikka lasta haluamaan. Vaihtoehdot on keksitty.
Eeva olikin vain hetkisen mittainen unelma, toteutumaton haavekuva Aapelin silmissä. Hän palasi herrojensa luo ja jätti rahvaan selviämään järkytyksestä.
Kiven teksti on siis tuoretta ja uusiutuvaa, koska se herättää mokomia mielleyhtymiä. Mikään Maija Häivälän ohjauksessa tai näyttelijöiden suorituksessa ei mokomaan ajatteluun toki antanut aihetta. Kihlaus on tehty mitä suurinta kunnioitusta kirjailijalle osoittaen. Jos Kiven naiskuva on mustavalkoinen, eivät Niemelän Kylänäyttelijät lähteneet sitä värittämään. Enkelistä hutsuksi muuttunut Eeva sai mitä ansaitsi.
Kihlaus on helmi monien muiden Kiven tekstien joukossa. Se tarjoaa miesrooleja, jotka ovat vertaansa vailla. Esa Suorsa Eevan narraamaksi joutuneena kraatari Aapelina ja Timo Takalo hänen kisällinään ovat kuin Nummisuutarin Esko kavereineen, pöllähtäneitä harjastukkia, ja esittävät täysillä hyväntahtoisia hölmöjä.
Vanhempaa mestaria, kraataria Eenokkia esittävä Heikki Korte puolestaan taitaa imelän ketkuilun, eikä Eevaa esittänyt Anna-Liisa Takalo suinkaan jäänyt taka-alalle. Hän pärjäsi mainiosti kokeneempien harrastajien kelkassa.
Viitteellinen lavastus ja näytelmän lyhykäisyys tarjoavat mahdollisuuden viedä esitystä lähes minne tahansa. Oikealle tiellä ryhmä onkin, sillä ensi-iltansa esitys sai Ylivieskan vanhainkodissa. Kesäteatterin tekemisessä mainetta niittänyt ryhmä ponnistaa estradille siis talvellakin, mikä tietysti kertoo siitä, että näyttelemisen polte ei hyydy talvipakkasiinkaan.
Kankaan nuorisoseurantalolle järjestettyihin vanhan ajan iltamiin Kihlaus sopi kuin hanska käteen. Laulun, lausunnan, puheiden ja sketsien värittämät iltamat ovat katoavaa kansanperinnettä nekin. Hyvä, että edes joskus palataan pari askelta taakse ja muistellaan menneitä.