Ensin Lapin läänin maaherra Hannele Pokka kirjoitti romaanin.
Oulun läänin maaherra Eino Siuruainen teki vastavedon ja kuvitti runokirjan, jossa on hilla kannessa ja sama marja keskeisessä teemarunossa.
Kirja on niin tuore, ettei vaimokaan ole vielä kuvituksesta lausuntoansa antanut mutta vapun aikana kirja ehtii Mirja Siuruaisen arvioitavaksi, tuore kuvittaja lupaa.
Karhun malli Karjalasta
Ensi katselulla tuntuu, että kuvitus nostaa hellyttävästi esille pudasjärveläisen sotaorvon, jonka juuret ovat hillasuon laidassa, pikemminkin kuin 60 vuotta täyttäneen maaherran.
Kansikuvassa iso hilla odottaa poimijaansa. Sama piirros on myös kirjan runoja sisältävän CD:n kannessa.
Kansikuvaan viittaava nimiruno kertoo sammakosta, joka rakastui hillankukkaan ihan samalla tavoin kuin vanhassa gruusialaisessa laulussa lintu rakastui ruusuun. Kirja sai nimekseen Sammakon malja.
Eräässä kuvassa seisoo kahdella jalalla komea karhu. Sen malli ei kuitenkaan tule mistään lapsuuden soilta vaan lepäilee tälläkin hetkellä maaherran virkahuoneessa Antti Evävaaran suunnittelemassa tyylikkäässä Pesä-nimisessä sohvaryhmässä. Karhun kaveri, toinen karhu, on vallannut saman ryhmän sinisen nojatuolin.
Karhut tulevat Karjalasta, jossa Eino Siuruainen itse ne kaatoi. Hän kertoo, että kun metsästä sitten myöhään yöllä tultiin pois, polkua piti valaista taskulampuilla, että varmasti näki, ettei edessä oleva tumma kumpare vain olisi karhu. Tällainen tilanne mielessä tuo piirros syntyi.
Kaksi kirjaa yhtä aikaa
Sammakon maljan kirjoittaja, oululainen menestysrunoilija Eero Pokela kehrää tyytyväisyydestä.
Lähes samanaikaisesti kuin uusi runokokoelma tuli julkisuuteen hänen oloissamme poikkeuksellisen menestyneen runokokoelmansa Sumujen saaren kymmenes painos. Nyt Sumujen saaren kokonaispainos on huikeat 12 000, eikä Eero Pokelan ilme vaikuta siltä, että Sammakon malja jäisi tästä jälkeen.
Miksipä jäisi, kun maaherran kuvituksen lisäksi kirjaan osallistuu teksteillään ainakin pari kansanedustajaa ja yksi kaupunginjohtajakin!
Vaikka Eino Siuruaisen ja Eero Pokelan elämät ovat sivunneet toisiaan alusta alkaen - ovathan he kumpikin Pokelan sanojen mukaan suonlaidan kasvatteja, he tutustuivat vasta tämän kuvitushankkeen myötä vuosi sitten.
Pitänee uskoa Pokelaa, kun tämä sanoo, etteivät he 1990-luvun alussakaan tavanneet toisiaan edes silloin, kun Pokela oli Rautaruukin viestintäpäällikkönä ja silloinen kansanedustaja Siuruainen saman firman hallintoneuvoston puheenjohtajana.
Ei, vaan tutustuminen kävi niin, että viime vuonna veteraanijuhlassa Pokela esitti lumipuvussa runojaan, minkä jälkeen Siuruainen puhui ja kävi puheensa perään puristamassa runoilijan kättä.
Runot olivat tehneet juhlapuhujaan vaikutuksen, ja ensimmäinen keskustelu käytiin suunnilleen niin, että Siuruainen kiitti Pokelaa runoista ja lausumisesta, mihin Pokela vastasi kysymällä, suostuisiko Siuruainen kuvittamaan hänen seuraavan runokokoelmansa. Myöntävään vastaukseen kului peräti kaksi sekuntia. Näin kuvailee Pokela yhteistyön alun.
Yhteistyöhön tuli yllättäen lisävauhtia, sillä alkuperäinen julkaisemisaikataulu tähtäsi vasta syyssesonkiin. Kuvittaja, jolla tiettävästi on paljon muitakin tehtäviä, suostui kuitenkin kiltisti peräti puolella vuodella kiristettyyn aikatauluun kun kerran oli pakko ja teki yhtä entuudestaan valmiina ollutta ristikuvaa lukuunottamatta koko satsin yhden ainoan viikonvaihteen aikana.
Kuokasta kännykkään
Nyt on tasan tusina piirroksia uuden runokokoelman sivuilla.
Uudessa kokoelmassa on muitakin vieheitä Pokelan oman tekstin lisäksi kuin maaherran tekemä kuvitus. Pokela tunnustaa, että kustantaja, Aika Media, ei alun perin ollut kovinkaan innostunut, vaan suorastaan nihkeä, kun hän kertoi, että nyt olisi syntynyt uusia runoja noin 100 eli uuden kokoelman verran.
Sitten Eero Pokela kesken tylsän laivaseminaarin keksi kirjaansa sellaisen rakenteen, että se muutti kaiken. Sammakon malja -nimirunon hän jakoi sen säkeiden mukaan 12 runonpääksi kutsumaansa osaan ja antoi niille nimet. Ensimmäinen osa tai rypäs, joista jokainen liittyy johonkin ihmisen elämänvaiheeseen, sai teemakseen tytöt ja pojat, ja siihen kutsuttiin kommentaattori. Kommentaattoriksi tuli kepulainen kansanedustaja Kyösti Karjula, joka tuntee tytöt ja pojat, kuten Pokela suurperheen isän määrittelee.
Myös kirjan kuvittaja maaherra Siuruainen toimii kommentaattorina. Sen osan hän on saanut Sinulle Suomi -teemassa. Osan hän aloittaa toteamalla, että Suomessa on aivan liian vähän kirjoitettu sodan jälkeisen ajan selviytymisestä. Sodan jälkeistä ja nyky-Suomea verratessaan Siuruainen sanoo, että muutos kuokka-Suomesta kännykkä-Suomeksi on vaatinut ja vaatii edelleenkin uutta sopeutumista.
Eläintarinoiden kommentaattorina kirjoittaa vihreiden kansanedustaja Erkki "Susi"Pulliainen. Pulliainen tunnustaa, ettei häntä eläinten parissa ikänsä työtä tehneenä yhtään ihmetytä se, että hillaansa rakastunut sammakko haluaa hurmata morsionsa keikkumalla kurkien tapaan.
Kuokalla ja kännykällä -teemasta Oulun kaupunginjohtaja Kari Nenonen on sitä mieltä, että Oulun historiaa on leimannut työ, tilaisuuteen tarttuminen ja omaan osaamiseen uskominen ja työtä on tehty paitsi omaan osaamiseen luottaen myös päämäärätietoisesti, muuttuen ja haluten muuttaa.
Uuden kokoelmansa Eero Pokela tunnustaa olevan henkilökohtaisempi kuin edellinen oli, sillä siinä on kaksi hänen rakkaimman ihmisensä eli äitinsä kuolemaan liittyvää runoa.
Tulot sotaveteraaneille
Pokelan vävy Pauli Uusikylä on yhtyeineen tehnyt Sammakon maljan 12 runosta CD:n. Tai oikeastaan siinä on mukana yksi runo edellisestäkin kokoelmasta.
Ensi sunnuntaina debyyttikuvittaja Siuruainen on yhdessä Pokelan ja tämän vävyn kanssa julkistamisjuhlissa Pohjankartanossa. Ohjelmassa on mm. tekijänpalkkioiden luovuttaminen sotiemme veteraaneille.