Suomen herrat ovat osanneet järjestää omat ja toistensa asiat hyvin.
Samaan aikaan kun herrat kiirehtivät tyylikkäissä mittatilauspuvuissa ja Lontoossa käsin valmistetuissa kengissä yksityiskoneeseen, kopeloi köyhin kansanosa tuulipuvun taskusta viimeisiä senttejä ja etsii seuraavaa leipäjonoa.
Suuryritysten johtajien palkat ovat jo niin tolkuttomia, että ne eivät millään mittareilla vastaa tehtyä työpanosta. Kansan silmissä toimitusjohtajapaikoista näyttää tulleen ahneen luokan laillistettu keino kerätä varallisuutta ja omaisuutta, omista-jien suosiollisella avustuksella.
Lisäksi tiiviin toimitusjohtajakerhon jäsenet istuvat toistensa hallituksissa ja päättävät kavereidensa eduista.
Sama meno on pienemmissäkin yrityksissä, joissa johtajat ansaitsevat moninkertaisesti tuloksentekijään eli siihen sitoutuneeseen, ammattitaitoiseen ja kouluttautuneeseen rivityöntekijään verrattuna.
Tavallinen kansa ylläpitää hyvinvointia maksamalla pienistä tuloistaan progressiivista ansiotuloveroa ja kaikesta kulutuksesta korkeaa arvonlisäveroa.
Koska työnantaja sitoo nykyisellään työntekijöiden ajankäytön pitkälti 24/7 -tyyliin, niin olisi kohtuullista, että siitä maksettaisiin. Huippujohtajia puolestaan näkee harvoin työpaikoilla, he ovat matkoilla, seminaareissa, linnustamassa, metsästämässä ja hirvestämässä kaltaistensa seurassa ja tietenkin firman piikkiin.
Kun huippujohtajien työ ja ajankäyttö avataan ja puretaan, hevin ei ole uskottavissa, että he ihan oikeasti ovat jokaisen ansaitsemansa euron arvoisia. Työssään heillä on käytettävissä laaja asiantuntijoiden ja alaisten armeija, jotka tekevät käytännön työt.
Nykyään puhutaan tiimityöstä, jolloin johtaja yksin ei ratkaise tulosta. Aina voi vastuuttaa ja delegoida.
Modernit johtamisteoriat kehottavat kuuntelevaan, keskustelevaan ja vuorovaikutteiseen johtamiseen, jolloin johtajan yksi tärkein tehtävä on ylläpitää työpaikalla hyvää ilmapiiriä, joka on suoraan verrannollinen tuottavuuteen.
Johtajat muistuttavat mieluusti, että johtaminen ei ole aina herkkua, vaan esimerkiksi potkujen antaminen on kova paikka. Johtajat ovat ensisijassa vastuussa omistajille, jolloin irtisanomiset ovat osa työtä ja siten omistajien tahto. Ehkäpä ne potkut kuitenkin ovat viime kädessä niiden kohteelle se kovin paikka.
Huono johtaja voi pilata tuloksen ja työilmapiirin. Huonosta johtajasta kärsivät kaikki.
Potkut eivät kuitenkaan ole tälle eliitille ongelma, sillä luvassa on kultaiset kädenpuristukset pökerryttävine lisäeläkkeineen ja bonuksineen. Välimerellä sijaitsevalle purjeveneelle tulee käyttöä tai pääsee viettämään aikaa hyvin varustetulle vapaa-ajan asunnolle.
Helsingin Sanomat selvitti äskettäin, että ison pörssiyhtiön toimitusjohtaja ansaitsi viime vuonna peruspalkkaa ja rahabonuksia keskimäärin 790 000 euroa vuodessa.
Toimitusjohtaja ansaitsee siten työpäivässä reilut 3 200 euroa, mikä onkin enemmän kuin suomalaisten palkansaajien keskimääräinen kuukausiansio. Tilastokeskuksen mukaan työntekijöiden kokonaisansio vuonna 2009 oli 2 980 euroa kuukaudessa. Miehet ansaitsivat tietenkin enemmän eli 3 301 euroa ja naiset 2 670 euroa kuukaudessa.
Tuottavuus, tuotanto ja kilpailukyky vaativat työtä, mutta menee reippaasti kohtuuttomuuden puolelle, että johtaja ansaitsee päivässä saman verran kuin palkansaaja kuukaudessa.
Keskiansiot eivät kerro koko totuutta, sillä todellisuus on paljon karumpi. Joukkoon nimittäin mahtuu erittäin paljon huonosti palkattuja ja kapea joukko kohtuuttoman hyvin ansaitsevia.
SAK vaati äskettäin taulukkopalkkojen alarajaksi 1 800 euroa. Ison yrityksen johtaja tienaa sen aamupäivässä. Se on enemmän kuin siivoojan kuukauden työpalkka. Tuntuuko reilulta?