Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen.
Useimmat tuntevat tämän väitteen nimellä Murphyn laki. Se alkaa olla eläkeiässä, sillä alkuperäinen versio pessimistisestä toteamuksesta esitettiin 60 vuotta sitten.
Nimenomaan alkuperäinen, sillä laki muotoutui nykyistä selvästi vähemmän kärkevästä väitteestä.
On palattava vuoteen 1949 ja Kaliforniaan, Edwardsin lentotukikohtaan, missä tehtiin kiihtyvyyskokeita. Päivänä muutamana, epäonnistuneen kokeen jälkeen kapteeni Edward Aloysius Murphy hermostui erään teknikon tekemään väärään johdotukseen ja tokaisi "jos tuolla kaverilla on yksikin mahdollisuus tehdä virhe, hän tekee sen".
Tai näin ainakin väitetään. Kun aloin penkoa Murphyn lain historiaa, kävi ilmi, ettei asiasta löydykään aivan varmaa tietoa. Joku voisi sanoa, että tämä oli aivan odotettua.
Yleiseen tietoisuuteen laki joka tapauksessa tuli lehdistötilaisuudessa, jossa eversti John Stapp mainitsi, että lentotukikohdassa tehtävissä kokeissa otetaan aina huomioon Murphyn laki. Tällä Stapp tarkoitti sitä, että oli tärkeää ennakoida kaikki tavat, joilla asiat voivat mennä pieleen ja eliminoida ne.
Laki oli siis tässä vaiheessa eräänlainen turvallisuusohjesääntö. Nykyiseen muotoonsa laki lyheni 1950-luvulla.
Yhdysvaltalainen toimittaja Nick T. Spark kiinnostui Murphyn lain syntytarinasta niin paljon, että kirjoitti siitä vuonna 2003 Annals of Improbable Research -lehteen juttusarjan. Myöhemmin hän laajensi aiheen kirjan mittaan.
Haastateltuaan useita 1940-luvun lopulla Edwardsin lentotukikohdassa työskennelleitä henkilöitä Spark saattoi vain todeta, että yksimielisyyttä kuuluisan lauseen tiimoilta ei löydy.
Pengottuaan kaikki löytämänsä lähteet Spark jäi hämmennyksen valtaan.
Vaikka Murphy yhdessä haastattelussa antoi kunnian lain nimeämisestä eversti Stappille, hän oli kertonut toisaalla ja toiselle toimittajalle, että laiksi sanonnan muotoili lentotukikohdassa työskennellyt George Nichols.
Nichols puolestaan väitti Sparkille, että Murphy yritti viedä kunnian lain keksimisestä. Tälle syytökselle ei Spark kuitenkaan löytänyt näyttöä. Lisäksi kaksi paikalla ollutta henkilöä muistaa Murphyn sanat eri tavoin.
Vuonna 1990 kuolleelta Murphylta ei Spark enää voinut asiaa kysyä, mutta hänen pojallaan oli kasetilla isänsä radiohaastattelu 1980-luvun alusta. Siinä radiotoimittaja tivaa Murphylta, mitä hän alun perin lausui vuonna 1949. Jännitys tiivistyy, mutta Murphy vastaa: "En minä muista. Siitä on sentään 30 vuotta."
Nyt kuuluisi kai todeta, että jos Murphyn lain synnyn selvittäminen voi mennä pieleen, se menee.
Vaikka Murphyn laki saavuttaakin eläkeiän, se ei totisesti ole käymässä tarpeettomaksi. Ihmiselämässä riittää vastoinkäymisiä siinä määrin, että laki säilyy käytössä. Sen elinvoimasta todistavat myös lukemattomat vuosien mittaan tehdyt lisäykset ja tarkennukset: Kaikkeen menee enemmän aikaa kuin on alun perin suunniteltu.
Moottorin huolestuttava sivuääni ei kuulu koskaan korjaamolla. Kadonnut työkalu löytyy välittömästi, kun tilalle on ostettu uusi. Ja niin edelleen.
Ja jos luulit, että Murphyn laki on pessimistinen, kannattaa muistaa lakia täydentävä O´Toolen kommentti: Murphy oli optimisti.
