Miksi maksalaatikko on yhden herkkuruokaa, kun toisen sisuskalut vääntyvät ympäri pelkästä hajustakin?
Kuinka työkaveri voi pokerinaamalla väittää, ettei pidä pullasta, vaikka itse voisin rohmuta kahvipöydän tyhjäksi?
Kyse on suurimmaksi osaksi opituista tottumuksista, mutta perintötekijöilläkin on lusikkansa sopassa.
"Makumieltymysten periytyvyyttä on tutkittu 2000-luvulla paljon. Ennen ajateltiin, että kaikki johtuu ympäristöstä, mutta osa kulkee myös suvussa", kertoo elintarvikkeiden aistinvaraisen laatututkimuksen professori Hely Tuorila.
Mieltymykset esimerkiksi makeaan tai suolaiseen ovat yleismaailmallisia, mutta niiden vahvuus vaihtelee eri ihmisten välillä. Jo vastasyntynyt kokee makeat maut miellyttävinä, lihaliemimäisen umamin maku omaksutaan äidinmaidossa ja suolainen alkaa maistua parin--kolmen kuukauden iässä. Happamista ja karvaista mauista opitaan pitämään vasta myöhemmin.
Useat tutkimukset vihjaavat, että myös äidin ruokavalio raskausaikana vaikuttaa lapsen makumieltymyksiin. Kun raskaana oleva nainen syö esimerkiksi valkosipulia, ruoan aromit erittyvät lapsiveteen ja lapsestakin tulee helpommin kynsilaukan ystävä.
Makuelämykseen vaikuttavat muutkin aistit kuin makuaisti. Itse asiassa se, mitä arkipuheessa nimitetään mauksi, koostuu suurelta osin ruoan aromista, siis hajusta. Siksi nuhaisena on hankalaa erottaa punajuurta perunasta. Psykologisilla tekijöilläkin on osansa maun kokemisessa. Tietyt maut ja ruoat liitetään niihin tilanteisiin, joissa niitä on totuttu syömään.
Tuttu mansikkahillon maku voi tuoda lapsuusajat mieleen vielä vanhoilla päivilläkin tai kuohuviini kikatuttaa heti ensimmäisen kulauksen jälkeen.
Myös ruoan ulkonäkö ja rakenne vaikuttavat siihen, kuinka houkuttelevaa syötävää se on. Kuinka herkullista vaikkapa suklaa olisi, jos se vivahtaisikin vihreään ja tuntuisi suussa kivikovalta?
Useimmilla on jokin inhokkiruoka, joka ei mene alas edes pieninä paloina.
"Ällökkien" takana on usein ruoka-aversioksi kutsuttu ilmiö: jos jonkin ruoan syömistä seuraa huono olo, koko ruoka alkaa inhottaa, olipa pahoinvoinnin syynä itse ruoka tai vaikkapa oksennustauti. Kyseessä on biologinen vietti, jonka tarkoituksena on estää syömästä myrkyllistä tai pilaantunutta ruokaa. Joskus aversion aiheuttanut ruoka alkaa jo muutaman päivän kuluttua maistua uudestaan, mutta toisinaan se säilyy inhokkina koko loppuelämän.
Jos eksoottisten ruokien hajukin riittää karkottamaan sinut keittiöstä, et ole yksin. Myös uusien ruokien pelko eli ruokaneofobia on nimittäin synnynnäistä.
Evoluutio tarjoaa selityksen tähänkin: esi-isiemme välisessä selviytymistaistelussa pärjäsivät ne, jotka eivät suin päin rynnänneet ahmimaan uutta, kenties myrkyllistä ruokaa. Lapsilla ilmiö on voimakkaimmillaan.
Ruokaneofobian voimakkuus riippuu perintötekijöistä. Professori Hely Tuorila on kuitenkin tutkinut koululaisia ja osoittanut, että alakouluiässä annettava makukasvatus voi lieventää lasten ruokaennakkoluuloja. Tuorilan mukaan lapsen ruokavalio on vaarassa muotoutua yksipuoliseksi, jos vanhemmatkin ovat ruokaneofobisia ja kotona tarjotaan aina samoja ruokia.
"Jos havaitsee itsessään vastahakoisuutta uusia ruokia kohtaan, kannattaa kuitenkin ajatella lapsia ja tarjota heille monenlaisia makuja. Sekä perheen että koulun pitäisi laajentaa lapsen ruokakokemusten maailmaa", Tuorila kertoo.
Suurin osa makumieltymyksistä on kuitenkin opittuja. Tutkimusten mukaan lapsuudessa omaksutut tottumukset ohjaavat usein ruokavalintoja koko loppuelämän ajan. Siksi kasvatuksella on tärkeä rooli terveellisen ruokavalion oppimisessa. Moni muistaa vanhempien luvanneen makeaa jälkiruokaa palkinnoksi vaikkapa salaatin syömisestä. Pitkällä tähtäimellä se ei kuitenkaan ei ole järkevä kasvatuskonsti. "Lapsi vain oppii pitämään jälkiruoasta ja inhoamaan salaattia entistä enemmän", valaisee lihavuuteen erikoistunut erikoislääkäri, professori Pertti Mustajoki.
Ruoalla lohduttamisesta on vähemmän tutkimustietoa, mutta psykologian valossa sekään ei välttämättä ole viisaan vanhemman taktiikka. Lohturuokana käytetään yleensä makeita herkkuja, ja myönteisten tunteiden yhdistäminen niihin voi saada ihmisen tarttumaan aikuisenakin karkkipussiin aina vastoinkäymisten yllättäessä. Syömään pakottaminen tai painostaminen on monen inhokkiruoan takana. Se synnyttää negatiivisia tunteita kyseistä ruokaa kohtaan, eikä väkisin tyrkytetty ruoka yleensä maistu aikuisiälläkään. Parempi strategia on auttaa lasta totuttelemaan erilaisiin makuihin.
Lasta ei kannata vaatia syömään lautasta tyhjäksi, sillä se herättää hänessä vastenmielisyyttä. Ennemminkin kannattaa rohkaista maistamaan kaikkea edes pienen palasen. Pelkkä kannustaminen ei riitä, ellei itse ole valmis näyttämään hyvää esimerkkiä. Vanhempien ja isosisarusten lautasen sisällöllä on suuri vaikutus lapsen ruokamieltymyksiin. Leikki-iässä aletaan ottaa oppia myös leikkitovereiden ruokatottumuksista.
Peli ei kuitenkaan ole menetetty, vaikka olisi tenavasta asti nauttinut vain pizzasta ja tuplasuklaamuffinseista. Myös terveellisistä ruoista voi totutella pitämään. "Tutkimusten mukaan tarvitaan 10--15 maistamiskertaa, jotta ruoka alkaa tuntua tutulta ja tulee osaksi ruokavaliota. Maistaminen ja pois sylkeminen ei riitä, vaan ruokaa pitää niellä pieni pala", Pertti Mustajoki kertoo.
Esimerkiksi aamukahvin juominen mustana on kitkerä kokemus sokerikahviin tottuneelle. Ajan mittaan uuteen makuun alkaa kuitenkin tottua, ja muutaman kuukauden kuluttua sokeroitu sumppi ei välttämättä enää edes maistu hyvältä. Myös maitotuotteissa rasvattomaan tai rasvaisempaan vaihtoehtoon vaihtaminen onnistuu yleensä parissa viikossa.
Voisiko itsensä siis vieroittaa myös vaikkapa suklaan tai sokerimunkkien mausta? Tähän mahdollisuuteen Mustajoki suhtautuu varauksellisemmin, onhan useimmilla ihmisillä enemmän tai vähemmän myötäsyntyinen mieltymys makeaan. Hedelmällisempää lienee liittää terveelliseen ruokaan myönteisiä mielikuvia. Ruokaremontin tekijän kannattaa siis syödä niin, että ruokapöydästä noustessa olo on kevyt, mutta kylläinen.
"Ruoasta alkaa pitää, jos siitä tulee toistuvasti hyvä, täysinäinen ja lämmin olo", Hely Tuorila havainnollistaa.