RaaheMarilyn Crispell on pieni ja herkän oloinen nainen. Hänen kätensä ovat myös pienenoloiset. Ne kuitenkin muuttavat muotoaan, kun hän asettelee sormensa pianon koskettimille. Silloin niistä syöksee tulta ja tappuraa. Hetkeä myöhemmin sormien lävitse virtavat sävelet vuorostaan kuin kristallipuro.
Marilyn Crispell aloitti aluksi verkkaan väkeä koonneen Raahen Rantajatsit yhdessä bassokonkari Teppo Hauta-ahon ja nuoren rumpalitaitajan, Olavi Louhivuoren kanssa. Ja kuten Raahessa on tapana ollut, festivaaleilla kuultiin pohjoisen Suomen moderneinta jazzia. Perjantaina Fantissa kontrastit korostuivat tavallistakin enemmän.
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX
Marilyn Crispel on alun perin klassisen koulutuksen saanut muusikko, joka saatuaan herätyksen jazziin soitti kymmenen vuotta Anthony Braxtonin kvartetissa. Tämä kuuluu vahvasti hänen musisoinnissaan. Muodot eivät kahlitse häntä, mutta klassinen kurinalaisuus pitää muodot kauniissa paketissa. Konserttipianoa ei hakata moukarilla extreme-elämysten nimissä.
Teppo Hauta-ahon ja Olavi Louhivuoren oli helppo seurata jäsentynyttä pianistia, joka herkisteli ilta-auringon paisteessa vaivattoman ja varman tuntuisesti.
Ruskea kravatti ja
muita tarinoita
Klassista taustaa omasi myös Rabih Abou-Khalil. Tämä Libanonista lähtöisin oleva maailmankiertäjä hallitsee udin (Lähi-idän luuttu) soitannan niin klassisesti kuin myös jazzin ja etnon sekoituksena.
Mies paljastui varsinaiseksi tarinaniskijäksi kertoessaan sävellyksistään: "Tämä seuraava kappale on rakkauslaulu. Se kertoo naisesta, joka antoi minulle kravatin. Se oli ruskea ja siinä oli vaaleanpunaisia neliöitä. Sitten hän jätti minut." Tai: "Olin kipeä ja lueskelin lääkärikirjaa, josta löysin kauniin ja mielenkiintoisen tekstin. Sävelsin siihen muutaman nuotin ympärille. Seuraava kappale on nimeltään Lobotomia."
Yhtyeensä ympäri maailmaa koonnut Rabih Abou-Khalil oli haalinut ympärilleen mielenkiintoisen joukkion: Gavino Murgia (laulu, alttosaksofoni), Luciano Biondini (harmonikka), Michel Godard (tuuba) sekä Jarrod Cagwin (rummut).
Näistä osasista koostui perjantain paras ja svengaavin esitys. Välillä kokoonpano jylisi kuin urosnorsu viidakossa. Gavino Murgia mörisi mikrofoniinsa mystisiä idän rytmejä siihen tyyliin, että örinähevin soittajilla olisi siitä vielä paljon opittavaa.
Samalla tuuba jylisi kuin tulivuori ja rummut takoivat monipolvisia rytmikuvioita tämän päälle. Välillä harmonikka intoutui repimään sekaan rajuja juoksutuksia ja sointukimppuja ja kaiken pohjalla taituroi menemään hiljainen ud.
Siinä missä nämä nopeat ja taidokkaat esitykset toivat esiin Rabih Abou-Khalil Group'in teknisen osaamisen huipputaidon, hitaissa rakkauslauluissa taas korostui osaamisen herkkyys ja syvyys. Skaala oli laaja ja vakuuttava. Kyseessä oli illan onnistunein kokonaisuus.
Virkamiesbluesia
ja hyvä yötä
Suomalaista osaamista Raahen Rantajatseissa edusti SF-Blues nimimiehiä pullistelevalla kokoonpanollaan: Mikko Kuustonen (laulu, kitara), Jukka Tolonen (kitara), Pepe Ahlqvist (laulu, kitara, huuliharppu), Heikki Silvennoinen (kitara, laulu), Janne Rajala (basso) sekä Jani Auvinen (rummut).
Mutta kun ei säväyttänyt. Kitaristeja oli kuin Vilkkilässä kissoja ja silti ei soitto sujunut. Bluesia metritavarana suoltanut kokoonpano keskittyi äijärynkytykseen, jota pehmennettiin mukavalla ja hauskalla jutustelulla yleisön suuntaan.
Sen sijaan paneutuminen soittoon, bluesin rehelliseen ytimeen, oli varsin ohutta ja pinnallista. Kukaan ei vaivautunut lataamaan tosissaan, vaan homma vedettiin virkamiespohjalta läpi. Tämä harmitti erityisesti siksi, että jokainen SF-Bluesin miehistä olisi niin halutessaan pystynyt aitoon suoritukseen. Kun setti vielä venyi ylipitkäksi, oli henkinen ja fyysinen puutuminen fakta.
"Hyvää yötä" -toivotuksin avasikin klubibändinä aloittanut Groovy Eyes osuutensa puoli kahden aikoihin yöllä. Tiukasti kohti roots-meininkiä kohti luotsaava kokoonpano oli SF-Bluesiin verrattuna virkistävä kokemus. Kylmenevässä yössä soittimet olivat epävireessä, soolot aluksi hermostuneita ja laulu kireää, mutta ainakin soitto oli vilpitöntä ja siinä oli jäljellä jotain bluesin tinkimättömyydestä. Siitä pisteet.