Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sekakuoro Cassiopeia on ehtinyt mukavaan ikään, 25-vuotiaaksi. Kuoroa johti alkuun Anna-Clara Groundstroem, sitten Marjatta Jounela. Ilkka Eskelinen on luotsannut kuoroa kymmenen vuotta, mutta siirtyy nyt kuulemma "toisiin haasteellisiin tehtäviin" - mitä lienevätkään.
Juhlakonsertti ei ollut läpileikkaus kuoron ohjelmistosta vuosien varrella, vaan muutaman klassikon poikkeuksella paremminkin näyte kevyemmän puolen taidoista. Klassiselle puolelle asettuivat aloituskappaleet Sibeliukselta ja Palmgrenilta. Sibelius-osaston kaksi laulua saivat jäntevänherkästi luonnehditut tulkinnat.
Sovinnaisista tulkintamalleista pyrittiin eroon kiitettävästi, mutta onneksi varsin maltillisesti. Tempollinen uuden luotaus ja kaikinpuolinen keveyden korostus herkullistivat kuulokuvaa. Palmgrenin Poppelit olisi vakavasti kaivannut tarkempaa soinnullista otetta ja tummempaa dramatiikkaa.
Yleensä jäin kaipaamaan jykevämpää miessointia. Kuoron noin 60-henkisestä vahvuudesta vain parikymmentä oli miesäänten edustajia, mikä kuului myös tulkinnoissa. Balanssi jäi naispainotteiseksi, ja tulkintailme hieman hentoiseksi. Artikulaatio oli kiitettävän selkeää, ja kepeä rytmiikka toimi enimmäkseen erinomaisesti.
Jussi (Rajaton) Chydeniuksen tuotantoa kuultiin muutaman laulun verran. Näissäkin naisäänten dominoima hennonkelmeä tunnelma vallitsi. Kaj (Isä) Chydeniuksen ikitasokkaasta uustuotannosta kantaesitettiin lauluja oululaisen Ahti Taposen teksteihin tehdystä Hupisaari -sarjasta. Veikeät tekstit sopivat herkullisesti Oulu- ja juhlakonserttiteemaan.
Ensivaikutelmana kuoron tulkintojen kuulaus ja vaalea herkkyys viehättivät, mutta jatkuessaan muuttumattomina nämä sävyt jättivät tahtomaan vähemmän steriilejä sävyjä ja kunnon dramatiikkaa. Etenkin Jan Hellbergin Kalevalan Maria-myytin kaksikielinen (englanti-suomi) tulkinta Marjatta´s son olisi kaipasi afrikkalaisperäisiin rytmeihinsä runsaasti enemmän miesäänten potkaisemaa svengiä.
Ohjelmisto oli enimmäkseen huomattavan hiljaista ja herkkää. Juhlakonserttiteemaan olisi kyllä sopinut suurempikin riehaantuminen, juhlavammat soinnit ja jykevämpi meininki. Nyt tunnelma jäi melko suurelta osin vienonkauniin, jopa iltaherkän puolelle, eikä antanut kovin monipuolista kuvaa kuoron osaamisesta.
Hupaisimman puolelle tulkinnoista laskeutuivat jo mainitut Hupisaari-laulut, sekä Grayston Ivesin potpuribravuuri Name that tune, joka herkutteli hittiklassikkojen parissa Carmenista Ave Marian kautta Tonava kaunoiseen.
Ivesin turmelemista klassikoista ei juuri puuttunut kuin Mozartin 40. sinfonia, Oodi ilolle ja Carmina burana. No, toisaalta ei ehkä olisi kannattanutkaan irvailla viimeksi mainitun kanssa; alkaahan Cassiopeia juhlien jälkeen valmistella Orffin Carmina buranaa uuden maestronsa, Sanna Törmälän johdolla.